Vaihto-oppilaallemme Lily Belmonte tutustui suomalaiseen metsästyskulttuuriin jo perinteiseksi muodostuneen syksyisen metsästyspäivän ja peijaisillallisen merkeissä (17.10.2026). Päivän aikana saatii kokemuksia sateisesta aamusta passista, eväitä nautittiin ja kuultiin yhteenvetoja jahdin kulusta. Aamupäivän tuloksena oli yksi kaato. Lilyn kanssa opeteltiin selviytymistaitoja… veistelemällä elämän ensimmäinen makkaratikku ja nauttimalla itse taukonuotiolla paistetut lounasmakkarat luonnollisesti muiden piknik-eväiden ja kuuman kaakaon saattelemana.
Sään jo parantuessa päätimme siirtyä metsästäjien majalle, jossa tutustuimme illallisjärjestelyistä vastaaviin… ja myöhemmin saimme nauttia edellisvuoden metsän antimista koostuvan illallisen ja keskustella metsästäjien kanssa. Tilaisuudessa oli myös muutamia kansainvälisiä metsästäjiä, jotka myös vuosittaiin osallistuvat metsästykseen samaanaikaan. He ovat siis jo tutustuneet useampiin rotaryn vaihto-oppilaisiin vuosien varrella.
Tapahtumassa vaihto-oppilas sai siis ainutkertaisen pilkahduksen hirvimetsällä käymiseen, suomalaiseen metsään ja ulkoilmaruokailuun sekä oppi metsästyksen sisältävän paljon odottamista (kärsivällisyyttä) ja organisoitumista. Saimme aimo annoksen yleistietoa suomalaisesta maaseudusta ja metsästyksestä.
Seuraavassa vaihto-oppilaamme oma kuvaus päivän kulusta ja kokemuksilta: ”To begin with, I didn’t expect much from this excursion; I was actually quite afraid, as it was a first for me. Being a very sensitive person, I felt a bit panicked at the start. But, in the end, it turned out better than I had imagined. The early part of the day felt very long, four hours spent in the cold, wind, and rain, amidst a profound silence. Yet, the landscape was incredibly beautiful; the forest, surrounding us on all sides, made it feel as though time itself had come to a standstill.
Then, midday arrived. I began chatting a bit with the hunters while we roasted ”makkara” over a fire. Mika even showed me how to craft a stick to hold my makkara it was great fun!
Afterward, we went to the buildings where the hunters gather for their meal and to process the game. Given my sensitive nature, I chose not to watch that part, though I’m sure someone less sensitive could have learned a great deal about the craft.
Later, it was time for a meal, and I found myself sitting with some hunters from Germany and with Mika ! We had a long conversation about our different cultures, the Finnish etc. I even began to see hunting in a new light; I had previously disliked the practice, but I finally came to understand its purpose.
In short, it was an enlightening and rather surprising experience. The hunters, all smiles, turned out to be perfectly ordinary people, far from what I had imagined. They also help to keep to roads safe as the number of fatal moose collisions in a region is directly related to the size of its moose population”
