Kokoonnuimme sääntömääräiseen kevätkokoukseen ja vaihtokokoukseen perjantaina 9.6.2026. Tilaisuus järjestettiin perinteisesti Suomalaisen Klubin Marskin salissa. Aluksi vietimme hiljaisen hetken klubistamme poisnukkuneiden rotarien muistolle.

Sääntömääräinen kevätkokous vietiin läpi nopeassa tahdissa. Toimintakertomuksen yhteydessä todettiin, että klubin vaikeimmat koronanjälkeiset vuodet ovat jäämässä taakse. Klubissa on saatu toimitsijakierto normaalisoitua ja klubiin on liittynyt jäseniä monipuolistamaan ja aktivoimaan toimintaamme. Kokouksessa  esittäytyi myös viimeisin jäsenehdokas Marita.

Tämän jälkeen väistyvä presidentti Harri Meller teki yhteenvetoa kuluneesta kaudesta.

Mitä yhteistä on Sauli Niinistöllä ja Harri Mellerillä? Molemmat kahden peräkkäisen kauden presidenttejä. Jälkimmäiselle kausia on kertynyt kaiken kaikkiaan kolme.

Harri otti viran vastaan toistamiseen edellisvuonna ja jatkoi vielä seuraavankin kauden presidenttinä, jotta toiminnan uudelleen organisoitiin koronanjälkeisistä haasteista saatiin lisäaikaa. Kokousten esitelmäkierron uudistaminen malliin, jossa kukin rotari vastaa yhden esitelmän toteuttamisesta on jalkautunut hyvin. Esitelmät ovat korkealaatuisia, ja mahdolliset vieraat tunnustettuja ammattilaisia. Toimihenkilöiden työ on helpottunut merkittävästi. Suosittelemme mallia lämpimästi myös muille klubeille. Kauden aikana kokoukset saatiin jalkautettua uuteen normaaliin. Tarjoamme edelleen hybridiosallistumista eli kokouksiin voi osallistua myös Zoomin välityksellä.

Entinen presidentti Harri Meller ja nykyinen presidentti Iiro Lindberg.

 

Klubin uusi presidentti Iiro Lindberg.

Tuleva presidentti Iiro Lindberg kertoi rotariyhteytensä alkaneen jo omasta vaihto-oppilasvuodesta. Tästä lähtökohdasta hän kokee nuorisovaihtopalvelun ja vastaavan kokemuksen tarjoamisen seuraaville sukupolville sydämen asiana. Hän toimikin vielä toissa vuona klubin nuorisovaihtoasiamiehenä – yhteensä toistakymmentä vuotta. Iiron mukaan mikään ei suuresti muutu tulevalla kaudella, keskitytään vakiinnuttamaan hyviä uusia käytäntöjä ja jatkamaan aktiivista jäsenhankintaa.

Perustajäsen Allan Lindbergin puhe illallisen päätteeksi kruunasi tilaisuuden.

Tilaisuus oli lämminhenkinen ja tulevaisuuden uskoa täynnä. Kiitos kaikille ja mukavaa kesää!


P.S. Tulevan kauden kokoukset alkavat tuttuun tapaan elokuun lopulla. Toimihenkilöt tiedottavat tarkemmin. Seuraa myös alueellista rotarikalenteria: https://rotary.fi/lielahdenrotaryklubi/ajankohtaista/tapahtumakalenteri/

Share This