Projektit
Projektit
Rotary on palvelujärjestö. Toimimme tunnuslauseemme Palvelu itsekkyyden edelle (Service above self) mukaisesti paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Kansainvälinen humanitäärinen palvelumme toteutuu Rotarysäätiömme koordinoimana ja hyväksyttyjen kumppaneiden kanssa.
4H Rotary Start Kick
Leppävaaran Rotaryklubi kannustaa nuoria, yritteliäitä opiskelijoita kehittämään ja toteuttamaan liikeideaansa yhteistyössä 4H-järjestön kanssa. Kilpailun järjestäjinä ovat meidän klubimme lisäksi Kluuvin ja Tikkurilan Rotaryklubit. Kilpailu aloitettiin vuonna 2018 järjestämällä finaali Helsingissä. 4H-järjestö järjestää Yrityskursseja 13-28 -vuotiaille nuorille. Kurssilla heille opetetaan yritystoiminnan perusasioita. 4H-yrittäjinä nuoret pääsevät kokeilemaan yrittäjyyttä käytännössä.
Ensimmäisen kisan voittaja oli Ilkka-Palvelut; tarjoaa palvelua kotiaan AirBnB-palvelun kautta vuokraaville henkilöille huolehtimalla asunnon siivouksesta ja avainten luovutuksesta.
4H Rotary Challenge 2018 kolme parasta tiimiä ja arvosteluraatilaiset.
Vuoden 2019 kisa on nimeltään 4H Rotary Start Kick. Kilpailuun osallistui yhteensä 40 nuorta 23 liikeideallaan. Tikkurilan lukiossa 21.11. pidettyyn finaaliin valittiin osallistuneiden keskuudesta seitsemän liikeideaa, ja kilpailijat olivat iältään 13-19 -vuotiaita. Yleisön suosikki ja finaalin voittaja oli helsinkiläinen tiimi Sauce Soft, jonka kilpailutyö on Hunter-sovellus aktivoiden nuoria ylös, ulos ja liikkumaan pelaamisen motivoimina. Hunter-sovellusta voidaan hyödyntää myös B2B-periaatteella yritysten markkinointikanavana. Lisätietoa löytyy artikkelista https://epaper.hansaprint.fi/rotary/ROT20_01/62/
Vuonna 2020 finaali on Espoossa ja sen järjestää Leppävaaran rotaryklubi. Järjestelyvastuussa ovat mm. Jari Paulamäki ja Timo Kärnä. Osallistujat tulevat pääkaupunkiseudulta.