Ilo esitellä

Ilo esitellä

Nuorisovaihto

Rotarit tarjoavat edullisen ja turvallisen tavan päästä ulkomaille nuorisovaihtoon.Filippiläinen Mandi oli Imatralla neljä vuotta siitten ja tuli meitä varta vasten tapaamaan 30.8.2021 opiskellessaan Hollannissa.

Rotary Day

Järjestämme vuosittain Rotary Dayn, tapahtuman vanhuksille jossa vierailemme palveluatlossa ja seurustelemme ja nautimme Mansikkalan yläkoulun musiikiluokan kuorolaulusta. Valitettavasti koronan aikan emme ole päässeet järjestämään tilaisuutta.

Nuorten Vuoksi – projekti Mansikkaln Yläkoulun 9. luokkien oppilaille

Imatra-Vuoksen rotaryklubi ja Zonta-naiset järjestivät keskiviikkona 10.1.2018 yhteistyössä ensimmäistä kertaa Nuorten Vuoksi-projektin Imatran Mansikkalan yläkoulun 9. luokan oppilaille.
Projektin tavoitteena oli ohjata, motivoida ja kannustaa nuoret keskustelemaan sekä miettimään omia unelmia ja ammatillisia tavoitteita. Rotaryt ja Zonta-naiset ohjasivat oppilaita pienryhmissä miettimään myös omien unelmien, haaveiden ja tavoitteiden saavuttamisen esteitä sekä esteiden pienentämistä ja mahdollista poistamista.
Oppilaat täyttivät myös arviontilomakkeen, jossa he arvioivat omia ammatillisia tavoitteita, unelmia ja osaamisvaatimuksia. Samaisella lomakkeella oppilaat osallistuivat myös arvontaan, jossa oli mahdollisuus voittaa yli 60 erilaista toiminnallista palkintoa mm. kuntosali-, kylpylä- ja elokuvalippuja. Arvonnat suoritettiin tilaisuuksien jälkeen opintojen-ohjaaja Katja Hämäläisen kanssa, joka toimittaa palkinnot eteenpäin voittajille.
Mukavaa ja positiivista oli todeta, että suurimmalla osalla nuorista olivat ammatilliset unelmat ja tavoitteet tässä vaiheessa opintoja hyvinkin selvät. Tästä on hyvä jatkaa, kertoo Imatra-Vuoksen rotary-klubin projektin vetäjä Kristine Myller.

Share This