Projektit
Syksyllä 2024 on käynnistynyt yhteinen RYLA projekti Hämeenlinnan seudun rotaryklubien toimesta. ”Kuinka minusta tuli minä.”
Hämeenlinnan seudun rotaryklubit yhdessä lähtivät alueen lukioiden kanssa toteuttamaan RYLA -projektia teemalla ”Kuinka minusta tuli minä”.
Marraskuussa vapaaehtoiset rotarit kävivät ensin Lammin lukiossa ja sitten Parolan lukiossa kertomassa oman tarinansa.
Jouko Lehtonen Hämeenlinna-Verkatehdas klubista on toiminut projektin vetäjänä ja hyvän palautteen innoittamana jatkamme tätä myös vuonna 2025.
.
Jo 15.kerran järjestimme yhdessä Sibelius- opiston nuorten kanssa syyskonsertin Wetterin Kutomossa 31.10.2024.
Hämeenlinna Verkatehdas järjesti 15. oppilaskonserin Sibelius-opiston kanssa. Kutomo sali oli täynnä yleisöä. Konsertti oli laadukas ja viihdyttävä, mistä kiitos opiston väelle ja etenkin nuorille muusikoille.
Tuotto lahjoitetaan Polio Plus rahastoon.
.
Ajettiin iäkkäiden iloksi- Palveluprojekti Ilveskodin kanssa sain vihdoin jatkoa 13.5.2024.
Ajetettiin iäkkään iloksi!
Käytiin katsomassa Tiikeriä ja muuta panssarikalustoa Ilveskodin veteraanien kanssa. Mukana 104 vuotias veteraani.
Porukassa oli myös aito panssarivaunun kuljettaja. Ajokortti vuodelta 1943.
Rotarien Vesireppu Projekti Ortelan koulun kanssa 22.9.2023
Klubimme jäsen Pirjo Pelto on yksi Vesireppu projektin vetäjistä Ortelan koulussa. Tänään Hämeenlinnanseudun rotarit olivat mukana katsastamassa Ortelan koulun vesireppuilua Idänpään uimarannalla.
Upea sää siivitti hienoa projektia!
Aja iäkkään iloksi projekti toteutui yhden retken verran vuonna 2021, Suomen Metsästysmuseoon.
”Aja iäkkään iloksi” palveluprojektimme sai kuin saikin jatkoa yhden retken verran tänä korona vuonna 2021. Ilveskotilaisten ystäviemme kanssa retki suuntasi Suomen Metsästysmuseoon Riihimäkeen 9.11.2021. Matkaan lähdimme Lehdon Liikenteen linja-autolla, koska lähtijöitä oli tällä kertaa suurempi joukko ja klubimme on saanut Piiriltä 1390 apurahan joka kohdistetiin tähän palveluprojektiin tuottamaan iloa Ilveskodin sotaveteraaneille. Toivomme, että vuonna 2022 projektimme saa taas jatkoa.
RYLA-koulutusprojekti Hämeen Ammattikorkeakoulun kanssa
RYLA (Rotary Youth Leadership Awards) on Rotaryn nuorisotoimintamuoto, jolla koulutetaan 14─30-vuotiaita aloitekykyisiä ja aktiivisia nuoria omatoimisuuteen ja johtajuuteen. Hämeenlinnan rotarit ovat 2000-luvulla järjestäneet Hämeen Ammattikorkeakoulun opiskelijoille useampia luentosarjoja, jotka on hyväksytty opintopisteiksi.
Tänä keväänä RYLA-koulutus järjestetään uudessa muodossa. Neljän-viiden tradenomiopiskelijan ryhmät vierailevat valituissa yrityksissä tai muissa yhteisöissä valitun henkilöstöhallintoon tai -johtamiseen liittyvän teeman puitteissa. Opiskelijat tekevät opettajan ohjauksessa havaintojensa pohjalta toimenpide-ehdotuksia ja lopuksi laativat asiasta loppuraportin, joka esitellään yritykselle.
RYLA-projekti toteutuu maalis-toukokuun 2020 aikana ja se kuuluu ammattikorkeakoulussa tradenomiopiskelijoiden henkilöstöhallinnon opintokokonaisuuteen. Mukana on viisitoista hämeenlinnalaista yritystä ja muuta yhteisöä, joiden taustahenkilöt edustavat kaikkia Hämeenlinnan rotaryklubeja, vastuu koko projektin toteutuksesta on Hämeenlinna-Verkatehdas rotaryklubilla.
Sibeliusopiston konsertit
Klubimme on perinteisesti vuosittain järjestänyt konsertin Sibeliusopiston kanssa. Olemme kuulleet Sibeliusopiston opiskelijoiden tasokkaita musiikkiesityksiä. Konserttien käsiohjelmatuotot on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen.
Projektimme ” Ajetaan iäkkään iloksi” suuntana oli Marskin Maja
Lokakuun viimeisen päivän aamuinen vesisade muuttui syksyiseksi auringonpaisteeksi, kun hämeenlinnalaiset Automiesrotarit kokoontuivat jälleen Ilveskodin pihalle. Edessä oli retki Marskin Majalle Lopelle. Matkaan lähti seitsemän Automiestä, joista yksi nainen, 12 veteraania sekä Ilveskodin Ulla Kannisto. Majalle saavuttuamme nautimme ravintolassa iltapäiväkahvit sekä kuulimme Majan Herran Teuvo Zettermanin alustuksen Majan historiasta ja tarinoita Marskin elämästä.Majalle siirryttyämme selvisi, että Maja on ollut alunperin siinä osassa Ilomatsia, mikä joutui Neuvostoliiton puolelle. Rakennus olisi tullut poltetuksi, ellei sitä olisi keritty purkamaan ja kuljettamaan Lopelle Marskin metsästysmajaksi. Veteraanien huomio kiinnittyi erityisesti hirsirakennuksen rakenteisiin, suoriin seinälinjoihin ja siroon olemukseen. Kotimatka ajettiin Topenon ja Rengon kautta Hämeenlinnaan. Reitti kulki siis Suomen tiheimmän peura-alueen halki. Näimme niitä pelloilla, mutta onneksi tilanteita niiden kanssa ei syntynyt!
Projektimme ” Ajetaan iäkkään iloksi”
Klubimme käynnisti keväällä 2019 Ajetaan iäkkään iloksi -projektin.
Rotarit tarjoavat ikäihmisille kuljetusapua päiväretkien järjestelyssä.
Jäsenmme Jouko Lehtonen on ideoinut projektin Uudellamaalla aiemmin käynnistetyn Automies-palvelun pohjalta.
Viimeisin projektimme ” Ajetaan iäkkään iloksi” suuntana oli Tammela
Hämeenlinnan Automiesrotarit toteuttivat jo kolmannen kerran veteraaniajelun yhteistyössä Ilveskodin kanssa. Tällä kertaa matkaan lähti toistakymmentä vetariaania ja heidän puolisoaan, jotka asuvat kotonaan mutta kuuluvat Ilveskodin palveluiden piiriin.Ilveskodin pihalta starttasi seitsemän autokunnan letka suuntana Tammelan Porras. Matkaa taitettiin Kymppitietä, Hämeen Härkätietä ja aina vain kapanevia maalaisteitä kohti Martti Puran itse rakentamaa kivikirkkoa ja hirsistä Mökötysmajaa. Käynti siellä järjestyi mukavasti Ilveskodin Ulla Kanniston toimesta.Perilla Martti kertoi laajasti ja mielenkiintoisesti rakentamistaan rakennuksista, rakentamiseen liittyvistä vaiheista ja kommelluksista sekä Mökötysmajan esineistöstä ja niiden taustoista. Kertomuksista selvisi mm mistä Härkätie on saanut nimensä. Ruotsin valmistautuessa 30 vuotiseksi venähtäneeseen sotaan, kaikki Eteläisen Hämeen hevoset ohjattiin sotatantereelle. Siksi isännät ajoivat teitä pitkin härillä, hevosia pidettiin loitommalla virkavallan ulottumattomissa.Kirkolla sotainvalidien pappi Jaakko Kauppila piti koskettavan hartauden ja Mökötysmajalla juotiin Ilveskodin tarjoamat maukkaat kahvit.Iltapäivä oli hyvin antoisia ja virkistävä meille kaikille. Tämän tuntemuksen puki sanoiksi mieleenpainuvalla tavalla kiitospuheessan veteraani ja rotari Lauri Hemmi.
Jouluinen tervehdys, Ajetaan iäkkääniloksi projetin parista!
Jouluinen tervehdys Automiesrotareiden ja Ilveskotilaisten retkestä Lammille Athos säätiön luostariin Padagiaan 3.12.2019.Kuvassa ajossa olleet rotarit, joitakin ilveskotilaisia sekä palveluohjaaja Ulla Kannisto (eturivissä oikealla) Ilveskodilta.
Aistihuone projekti Saaristenkoululle, Rotarit tekevät yhdessä hyvää.
Hämeenlinnan seudun rotarit halusivat osaltaan juhlia 100 vuotiasta itsenäistä Suomea toteuttamalla yhdessä suomalaista yhteiskuntaa tukevan palveluprojektin “Aistihuone 100”, joka oli yksi itsenäisyyden juhlavuoden “Suomi 100” hankkeista. Projektin tuloksena kunnostettiin ja varustettiin Saaristen koululle Hämeenlinnaan erityisoppilaiden opetusta tukeva aistihuone. Sen rakentaminen ja varustelu oli Hämeenlinnan ja ympäristön rotarien yhteinen alueellinen hyväntekeväisyysprojekti, joka toteutettiin pääosin rotaryvuonna 2016 – 2017, jatkuen vielä vuoden 2018 aikana. Aistihuone valmistui ja luovutettiin koulun käyttöön 15.12.2017 pidetyssä avajaistilaisuudessa.