Keitä olemme

Keitä olemme

Viitasaaren Rotaryklubi ry on aktiivinen rotaryklubi jo vuodesta 1952. Kokoonnumme joka tiistai iltakokoukseen klo 17-18.30 Hotelli-Ravintola Pihkuriin tapaamaan toisiamme, kuulemaan kiinnostavia esitelmiä ja edistämään hyvää omalla paikkakunnallamme. Käymme myös vierailemassa erilaisissa kohteissa. Tuemme kansainvälisen Rotaryn humanitaarisia projekteja, osallistumme nuorisovaihtoon ja edistämme lähiseudun hyvinvointia.

Klubimme on perustettu 12.11.1952. Kummiklubimme on Jyväskylän Rotaryklubi. Klubissamme on 17 jäsentä ja 3 kunniajäsentä. Olemme osa piiriä 1390. (Linkki ko.sivulle).

 

Harrastus, jolla on tarkoitus

Olemme keskittyneet nuorisovaihdon tukemiseen. Järjestämme nuoria Rotaryn kansainväliseen nuorisovaihtoon vuosittain tai ainakin joka toinen vuosi . Meidän mielestämme nuorisovaihto on mitä parhainta ruohonjuuritason kansainvälistymis- ja rauhankasvatusta.

Tuemme myös muita nuorisoon liittyviä tapahtumia ja asioita paikkakunnalla.

 

Vaikuttava kansainvälinen verkosto

Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Rotary Internationalin kotipaikka on Evanston, USA:n osavaltiossa Illinoisissa. Tunnuslauseemme on Palvelu itsekkyyden edelle (Service Above Self).

Rotaryyn kuuluu 1,2 miljoona jäsentä 35 000 klubissa yli 200 maassa. Rotary on merkittävä kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysjärjestö. Suomi on jaettu kuuteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluvat myös Viron klubit. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 klubia, joissa runsaat 10 000 rotaria.

Kokoontumistiedot

Paikka:
Hotelli-Ravintola Pihkuri
Kappelintie 5
44500 Viitasaari

Aika:
Tiistaisin klo 17.00-18.30

Ajankohtaista

Tapahtumat

Ei tapahtumia.
Share This