Keväällä järjestetyn valokuvakilpailun palkintojenjako ja näyttelyn avajaiset pidettiin 5. kesäkuuta 2024 Nummelan kirjastossa. Näyttely oli avoinna kesäkuun ja kiinnosti kirjastossa kävijöitä.

Teksti: Marika Aspila
Kuvat: Paavo Hacklin

Vihdin rotaryklubi järjesti keväällä 2024 toista kertaa Meidän Vihti -valokuvakilpailun Vihdissä asuville maahanmuuttajille. Kilpailuilla on haluttu edistää heidän kotoutumistaan ja saada samalla paikkakuntalaiset näkemään kotikuntansa maahanmuuttajien silmin.

”Vihti on monikulttuurinen kunta, jossa puhutaan tällä hetkellä 60 eri kieltä ja jonka asukkaat edustavat 95 kansallisuutta”, kertoo kilpailuidean isä ja tuomariston puheenjohtaja Tapio Karjalainen. ”Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osuus kunnan asukkaista on 6,5 %, lähes 1 900 henkilöä. Ukrainan sodan seurauksena Vihtiin on muuttanut merkittävä määrä myös ukrainalaisia. Nyt oli hyvä hetki uusia neljän vuoden takainen kilpailu ja tehdä jälleen jotain konkreettista maahanmuuttajien sopeutumisen hyväksi. Tässä toteutuu myös mielestäni rotaryaate hienolla tavalla.”

Ensimmäinen kilpailu järjestettiin syksyllä 2020 Karjalaisen toimiessa klubipresidenttinä. Koronapandemia jylläsi, mutta se ei heikentänyt kilpailun suosiota. Kuvia tuli 24 kuvaajalta noin 60. Tänä keväänä järjestetty kilpailu sai vielä suuremman suosion: 28 kuvaajaa ja 92 kuvaa. ”Kuva on yhteinen kieli äidinkielestä riippumatta. Emme etsineet teknisesti täydellistä kuvaa. Tuomariston kriteerinä oli, kertooko kuva tarinaa, ja miten se ilmentää Vihtiä ja maahanmuuttajien elämää täällä”, Tapio Karjalainen kertoo.  Kymmeniä valokuvakilpailuja tuomaroinut Karjalainen toteaa valokuvan olevan hieno tapa ilmaista tunteita. ”Näiden kahden kilpailun kuvia katsoessa olen muutamia kertoja herkistynyt, niin koskettavia ne ovat olleet.”

Kummassakin kilpailussa oli kolme sarjaa kilpailijoiden ikään perustuen, ja kunkin sarjan kolme parasta on palkittu diplomein ja lahjakortein. Nummelan pääkirjastossa on lisäksi järjestetty valokuvanäyttely, jossa on esitelty kolmisenkymmentä kilpailuun osallistunutta valokuvaa. Niiden kuvaajat ovat saaneet valokuvasuurennoksen muistoksi näyttelyn päätyttyä.

”Kilpailujen toteuttamiset ovat olleet hieno, yhteinen kokemus meille Vihdin rotaryklubin jäsenille. Saimme kilpailujen järjestämiseen tärkeää taloudellista tukea piiriltä 1420, mutta ilman erinomaista yhteistyötä Vihdin kunnan kanssa kilpailujen järjestäminen olisi kuitenkin ollut mahdotonta. Kotouttamisohjaaja Hanna Nikinmaan ja maahanmuuttokoordinaattori Elina Vanamon apu maahanmuuttajien tavoittamisessa on ollut välttämätön. Myös paikallislehti Vihdin Uutiset oli aktiivisesti mukana”, Tapio Karjalainen kiittää.

Gabriel Hogeri voitti lasten sarjan iloisella otoksellaan pikkuveljestään paikallisessa leikkipuistossa.

 

Share This