Keitä olemme

Keitä olemme

Vantaa Myyrmäki Rotaryklubi kokoaa eri alojen osaajia yhteen Läntisen Vantaan alueella. Kokoonnumme joka maanantai päivälliskokoukseen klo 17.00-18.30 Wanda’s Kitchen & Lounge -ravintolaan tapaamaan toisiamme, kuulemaan kiinnostavia esitelmiä ja edistämään hyvää omalla paikkakunnallamme. Käymme myös vierailemassa erilaisissa kohteissa. Tuemme kansainvälisen Rotaryn humanitaarisia projekteja, osallistumme nuorisovaihtoon ja edistämme lähiseudun hyvinvointia.

Klubimme on perustettu Vihtorinpäivänä vuonna 1976. Kummiklubimme on Vantaan Rotaryklubi. Olemme osa piiriä 1420.

 

Harrastus, jolla on tarkoitus

Olemme keskittyneet nuorisovaihdon tukemiseen. Järjestämme nuoria Rotaryn kansainväliseen nuorisovaihtoon vuosittain. Meidän mielestämme nuorisovaihto antaa nuorille unohtumattoman elämyksen lisäksi mitä parhaimmat lähtökohdat kansainvälistymiseen ja ihmisten moninaisuuden arvostamiseen.

Osallistumme Itämeren suojeluun järjestämällä muiden rotaryklubien kanssa Silakkasoutua, jonka avulla keräämme varoja Itämeren tutkimukseen sekä suojelutyöhön. Silakkasoutu on järjestetty vuodesta 2013 lähtien ja sen avulla on kerätty kymmeniä tuhansia euroja Itämeren suojeluun.

Pidämme arvossa kansainvälisen Rotary Internationalin ponnisteluja ja järjestön arvokasta työtä muun muassa polion hävittämiseksi maapallolta. Pelkästään tähän työhön Rotary on suunnannut runsaasti vapaaehtoisvoimaa sekä yli 1,2 miljardia US-dollaria.

 

Vaikuttava kansainvälinen verkosto

Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Rotary Internationalin kotipaikka on Evanston, USA:n osavaltiossa Illinoisissa. Tunnuslauseemme on Palvelu itsekkyyden edelle (Service Above Self).

Kokoontumistiedot

Paikka:
Wanda's Kitchen & Lounge
Liesikuja 5
01600 Vantaa

Aika:
Maanantaisin klo 17.00-18.30

Tapahtumat

Share This