Kuvassa Iiris on presidentin oikealla puolella, Maria vasemmalla puolella ja hänen vieressään Ada.
Perjantaina 17.05. meillä oli viikkokokouksen teemana nuorisovaihto. Vuoden Suomessa vaihdossa ollut perulainen Maria palaa kesällä kotimaahansa. Espoolaiset Ada ja Iiris taas ovat lähdössä kesäksi vaihtoon, Ada kesävaihtoon Brasiliaan ja Iiris leirivaihtoon Unkariin.
Perjantai kokouksessa vietimme Marian läksiäisiä. Hän on ollut Suomessa vuoden ja on nyt palaamassa kotimaahansa Peruun. Hän on käynyt täällä koulua ja tutustunut paikallisiin nuoriin ja muihin ihmisiin. Hän on päässyt tutustumaan laajasti Suomeen isäntäperheiden mukana ja vaihdossa olleiden nuorten kanssa. Hän sanoi viihtyneensä täällä erinomaisesti. Hän kiitteli meitä suomalaisia avoimiksi ja ystävällisiksi. Isäntäperheet saivat erityisen maininnan. Suomalaisesta ruoasta hän sanoi pitävänsä.
Läksiäiset ovat aina hieman haikeat, mutta Marian positiivisuus ja iloisuus peittivät sen alleen. Hän suunnitteli tulevansa käymään täällä, kenties opiskelemaan.
Ada lähtee kesävaihtoon Brasilian pohjoisosaan. Brasilia on hänelle tuttu maa ennestään sillä hänen isänsä on sieltä kotoisin, tosin etelästä Sao Paolosta. Nyt hän pääsee tutustumaan tämän laajan maan toiseen päähän.
Iiris on urheilullinen nuori ja niinpä hän on valinnut urheilupainotteisen kesäleirin Unkarissa. Iiriksen laji on jalkapallo, mutta Unkarin leirillä on monipuolisesti muitakin lajeja. Siellä paikalliset valmentajat ohjaavat nuoria.
Toivotimme Adalle ja Iirikselle antoisaa kesää ja odotamme mielenkiinnolla kuulevamme heidän kertomuksiaan syksyllä kokouksessamme.
Kiitimme Mariaa antoisasta vuodesta vieraanamme. Toivomme hänelle kaikkea hyvää tulevassa elämässä.
Ajankohtaista
- Lähi-idän tilanne - mitä seuraavaksi?
- Onnistunut seminaari- RYLA Baltic Sea 2024
- Tapiolan kehitys
- Minna Craucher - kulttuuritapahtuma
- Microsoft vierailu
- Rotary piirikonferenssi - rauha ja yhteistyö
- EU - parlamentti - uudet haasteet
- Mikä ratkaisee USA.n presidentinvaalit?
- Autismin kirjo - elämän rikkautta
- Rotary - nuorisovaihtoa parhaimmillaan
- Vierailu Wien-Mozart Rotaryklubissa
- Kenraalimajuri Matti Sarasmaa rajaturvallisuudesta
- Voitto kotiin Tapiolan ja Leppävaaran klubien golf-kisassa!
- Rajaturvallisuus
- Suomen taloustilanne