Pietari Brahen rotaryklubi ja Raahen rotaryklubi rakensivat lasten leikki- ja liikennepuiston Pikkulahden rannalle yhdessä Mannerheimin lastensuojeluliiton Raahen osaston kanssa vuonna 2005. Projekti oli osa Rotaryjärjestön 100-vuotisjuhlaa. Kustannukset katettiin osin EU:n tuella, lahjoituksilla ja vapaaehtoistyöllä. Puisto lahjoitettiin Raahen kaupungille ja nykyisin sitä hallinnoi nuorisotoimi. Rotaryklubit tukevat puiston toimintaa Palveluoppaan tuotoilla, omilla lahjoituksilla ja Rotarysäätiöltä saamillaan avustuksilla. Katso puiston aukioloajat täältä.
Kesäkuun alussa 2019 rotarit järjestivät lasten kevätjuhlan liikennepuiston avajaisten yhteydessä. Pellet Nelli ja Niilo viihdyttivät. Lapsille järjestettiin mehutarjoilua ja Merikadun päiväkodin lapset esittivät lauluja. Juhlassa luovutettiin lasten käyttöön Raahen rotaryklubien hankkima uusi karuselli. Karusellissa on kahdeksan istumapaikkaa, neljässä polkimet. Kevätjuhlasta oli tarkoitus tehdä perinne, mutta COVID-19 pandemia on estänyt sen järjestämisen vuosina 2020 ja 2021.
Kesällä 2021 huonokuntoisimpien autojen tilalle hankittiin uusia kevyempiä sekä perheen pienimmille (1-3 vuotiaille) työnnettäviä pieniä autoja.