
Toimittaja Thomas Sandholm

Kuvassa vasemmalta Thomas Sandholm, tulkki Ilkka Heino ja haastalelija Arto Lind
Syntynyt viittomaan
Pasilan klubin viikkokokouksessa 25.2.2025 Ylen viittomakielisten uutisten toimittaja Thomas Sandholm kertoi elämänkertakirjastaan – Syntynyt viittomaan. Tilaisuudessa häntä tulkkasi Ilkka Heino ja haastatteli Arto Lind Itä-Helsingin rotaryklubista.
Äidinkielenään suomalaista viittomakieltä käyttäviä on noin 5500 ja heistä kuuroja noin 3000. Viittomakieli ei ole samanlainen kaikissa maissa, vaan jokaisella maalla on oma kansallinen viittomakielensä.
YLE on lähettänyt viittomakielisiä uutisia tammikuusta 1994 lähtien.
Thomas Sandholm on kuurojen aktiivi, maailmanmatkaaja ja neljän kuulevan lapsen isä.
Hän kuurossa perheessä aikana, jolloin Suomen valtio oli kieltänyt kuuroilta perheen perustamisen ja jolloin viittomista oli vältettävä kaduilla, jotta ei olisi joutunut pilkan kohteeksi.
Thomas Sandholm sai Suomen PENin sanavapauspalkinnon vuonna 2024 työstään viittomakielisen uutisjournalismin uranuurtajana.