Ensimmäiset kaksi suomalaista opettajaa ovat lähdössä Kirkkonummelta Namibiaan kesäkuun puolivälissä. Seitsemän viikon ajan he innostavat, tukevat, mentoroivat Martti Ahtisaari -koulun opettajia kehittämään koulua ja sen opetusta ja opetusmenetelmiä. Opettajille on laadittu viikko-ohjelma ja tavoitteet ja raportointi linjaukset. Jo nyt voimme sanoa, että koulu odottaa heitä innolla. Yhden luokan lapset ovat jo opetelleet yhden suomalaisen lastenlaulun tervetulijaisiksi.

Kirkkonummen koulutoimi on ollut mukavasti mukana tässä hankkeessa ja on valmis ottamaan namibialaiset opettajat huostaansa alkuvuodesta 2019. On vain toivottava, ettei meitä taas tuolloin yllätä tulipalopakkaset.

Pasilan Rotaryklubi on hankkeen isäntä, mutta jokaisen kahdenkymmenen mukana olevan klubin osallisuus on tärkeää. Otamme mielellämme vastaa kaikkia ideoita ja toivomme lisää hyviä kontakteja, jotta saisimme ensimmäisten suomalaisten lähtijöiden mukaan koulutukseen liittyvää materiaalia. Namibiasta saa kyllä melkein kaikkea, mutta vain rahalla.

Martti Ahtisaari koulun rehtori Romanus Garoeb tulee Suomeen OAJn vieraaksi toukokuussa. Jos aikataulu suinkin sallii, osallistuu hän klubikokoukseemme ja toivomme, että voimme silloin kutsua alueemme rotareita mukaan osallistumaan.

Loppusyksyyn, Namibian kesään 2018, on suunnitelmissa myös Namibia matka, jota tarjoamme kaikille yhteistyöklubeille. Palaamme tähän yksityiskohtien vahvistuttua.

Yhteinen hankkeemme on saanut kaksi hienoa rotary-tunnustusta, joiden ulkoisina merkkeinä saimme vastaanottaa viereisten kuvien ”pystit”.

 

Share This