Edvin syntyi Suomussalmella 10.8.1939 ja hänen ollessa neljän kuukauden ikäinen, hänen perheensä joutui lähtemään evakkoon Neuvostoliiton hyökätessä. Edvinin äiti kuoli 1943 isän ollessa sodassa ja viisilapsinen perhe asettui isovanhempien luokse. Toisen kerran evakkoon lähtö tuli Pattijoelta ja sieltä 5-vuotias Edvin kuten hänen 3-vuotias siskonsa lähetettiin joulukuussa 1944 sotalapseksi Ruotsiin.
Sotalapsena sijoituspaikka Ruotsissa Edvinille oli Nässjön lähellä oleva maatila ja pikkusisko sijoittui muutaman kymmenen kilometrin päähän. Puolentoista vuoden aikana he tapasivat toisensa vain muutaman kerran. Sotalapsiaika oli mieleenpainuvaa. Ruotsin vanhemmilla Margit ja Eric Johanssonilla ei ollut omaa lasta ja he olisivat halunneet adoptoida Edvinin mutta oma isä ei suostunut tähän. Perheen äiti ja myös isä olivat lapsirakkaita ja sydämellisiä ja olot olivat yltäkylläiset. Paluu Ruotsista 1946 hiukan alle 7-vuotiaana Haaparannan kautta Suomussalmelle oli ankea. Kotipaikan ja myös isovanhempien kaikki rakennukset oli poltettu venäläisten toimesta ja kaikki oli aloitettava alusta. Elämä isossa perheessä oli vaikeaa sillä perhe kasvoi lisää yhdeksällä lapsella perheen isän mennessä uudestaan naimisiin. Lopulta lapsia oli yhteensä neljätoista.
Edvin tapasi Ruotsin vanhemansa useaan kertaan vuosien saatossa. Suomenkieli unohtui sotalapsireissun aikana ja oli opeteltava uudestaan kuten myös myöhemmin ruotsinkielikin.
Edvin oli perustamassa 1997 Mikkelin Seudun Sotalapsi yhdistystä.
Edvin kävi koulunsa Suomussalmella ja kirjoitti siellä ylioppilaaksi saaden 4 laudaturia ja 1 cum laude approbatur arvosanat. Teknillisestä korkeakoulusta hän valmistui diplomi-insinööriksi 1965. Hänen erityisansioita oli monivuotinen toiminta Teknillisen korkeakoulun laskentakeskuksessa jossa hän aloitti 1967 laboratoorioinsinöörinä. Vuonna 1969 Edvin suoritti tekniikan lisensiaatin tutkinnon USAssa Stanfordissa, jossa hän opiskeli ja teki tutkimusta pari vuotta. TTK:lta hän siirtyi Kotkan teknillisessä oppilaitokseen fysiikan lentoriksi ennen sieltä siirtymistä Mikkeliin. Vaimo Maija o.s. Penttinen joka oli kotoisin Mäntyharjulta, löytyi Helsingistä opiskelijapiireistä ja Maija oli mukana Edvinin mukana USAn Stanfordissa. Heille syntyi poika Lasse 1973.
Tekniikan lisensiaatti Edvin Seppänen oli ensimmäinen Mikkelin teknillisen opiston opettaja. Hänet valittiin matematiikan yliopettajaksi 1977. Mikkelin teknillisellä koululla oli ollut tietokonepääteyhteys Kotkaan tietokoneopetuksen toteutusmuotona 1970-luvun puolivälissä. Kotkan teknillinen oppilaitos sai uuden tietokoneen ja Edvin sai siirrettyä vanhan koneen Mikkeliin aloittaessaan yliopettajana Mikkelissä. Hän oli perehtynyt tietokoneisiin kotimaassa sekä stipendiaattina USA:ssa. Hänen opiskeluaikanaan tuli Suomeen ensimmäinen tietokone, nimeltään Esko, joka oli Teknillisen korkeakoulussa tuhansista radioputkista koottu laite ja ollen yleisen ihmettelyn kohde. Nykyisin kyseinen tietokone on museoituna. Edvin toimi matemaattisten aineiden, tietotekniikan sekä deskriptiivisen eli projektiivisen geometrian opettajana sekä myös tietotekniikan laboratorion johtajana. Edvin kuului tietokonealan pioneereihin Suomessa.
Opetustehtävien ohella Edvin toimi Akavan oppilaitoskohtaisten opettajien luottamusmiehenä 1978 alkaen. Hänen kykyään paneutua syvällisesti vaikeisiin työsuhdeasioihin arvostettiin myös opettajainliitossa siten, että hän oli liiton valtakunnallinen palkka-asiantutija valtion teknillisten oppilaitosten osalta. Edvin kirjoitti yhdessä kollegansa Pekka Skinnarin kanssa useita oppikirjoja esimerkiksi Window 95/NT käyttöjärjestelmän sovelluksiin sekä he järjestivät koulutustilaisuuksia niin yrityksille kuin yksityisille ihmisille. Edvin kirjoitti myös matematiikkaan liittyviä opetuskirjoja ja aloitti simulointimallien käytön matematiikan soveltamisen opetuksessa. Hän oli perustajaosakas Digitcomp Oyssä, joka piti Powersim-simulointiohjelmiston soveltamiskursseja yrityksille.
Rotaryaate oli edin sydäntä lähellä. Hän oli syntymäpaikkakuntansa Suomussalmen rotaryklubin kummilapsi ja 1959 kyseisen klubin toimintakertomuksessa mainitaan Edvinin kirjoittanee ylioppilaaksi. Mikkelissä on hän toimi ensin Mikkeli-Porrassalmi Rotryklubissa. Siellä ollessaan 1984-1985 kauden sihteerinä ja samalla hallituksen jäsenenä, 7.3.1985 oli päättämässä uuden eli Mikkeli-Naisvuori rotaryklubin perustamisesta. Porrassalmi Rotaryklubi toimi kummiklubina uudelle rotaryklubille. Myöhemmin Edvin siirtyi Mikkeli-Naisvuori Rotaryklubin jäseneksi ollen myös kunniajäsen ja toimien aktiivisesti mukana aina kuolemaansa saakka.
2019 Salosaaressa olevasta kodistaan Edi siirtyi asumaan Mikkelin torin varrella olevaan Mainiokoti Marskiin jossa viihtyi mainiosti ja vietti siellä aikaansa esimerkiksi biljardia pelaten.