Mikkeli-Naisvuori rotaryklubin lahjoitus Mikkelin Tyttöteatterille

Presidentti Jaana Pietiläinen ja Tyttöteatterin vastaava ohjaaja Esko Korpelainen.

Mikkeli-Naisvuori rotaryklubi on hakenut piirinsä apurahaa Mikkelin Tyttöteatterin tukemiseen 1450 euroa. Haluamme näin oman toimintamme kautta tukea tällaista monimuotoista teatteritoimintaa, johon nivoutuu vahvasti nuorten kasvun ja syrjäytymisvaarassa olevin nuorten tukeminen. Tämän paikallisesti käytettävän apurahan myötä Rotary-järjestö on tukemassa nuorista itsestään syntyvää modernia teatterikulttuuria.

-Toivomme, että lahjoituksemme voisi tukea Tyttöteatterin ryhmälähtöistä työskentelymetodia ja siitä syntyviä esityksiä. Tuossa toimintamallissa esitystä muokataan ryhmän itsensä lähtökohdista ja koko prosessi on yhtä tärkeä kuin lopputulos, kertoo klubin puheenjohtaja Jaana Pietiläinen. -Olemme iloisia, että omalta osaltamme voimme tukea ohjaaja Esko Korpelaista ja Mikkelin Tyttöteatteria heidän hienossa työssään.

Mikkelin Tyttöteatteri:

  • Perustettu vuonna 2008 osana Myrsky-hanketta.
  • Ryhmän tarkoitus on mahdollistaa ilmainen teatteriharrastus osallistujilleen.
  • Toiminnan lähtökohtana on tehdä korkealaatuisia ja omaäänisiä esityksiä.
  • Esitykset valmistetaan ryhmälähtöisesti ja ryhmä itse vastaa käsikirjoituksesta, esiintymisestä ja muista työryhmän rooleista.
  • Esko Korpelainen on aloittanut Tyttöteatterin vastaavana ohjaajana syksyllä 2019.
  • Kevään 2020 esitykset 4.-7.4.2020.
  • Facebookissa: Mikkelin Tyttöteatteri

Mikkeli-Naisvuori rotaryklubi:

– On perustettu 1985 ja on yksi Mikkelin kolmesta klubista.

– Klubin tarkoituksena on vaalia lähimmäisen palvelemisen ihannetta ja innostaa jäseniään toteuttamaan sitä yksityiselämässään, ammatissaan, yhteiskunnallisessa toiminnassaan sekä kansainvälisissä suhteissa.

– Klubi järjestää viikkokokouksia, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, seminaareja, juhla- ja muita vastaavia tilaisuuksia.

– Toimintamme on paikallista, Itä-Suomen alueelle keskittyvää, kansallista ja erityisesti suositun nuorisovaihtomme ja humanitaaristen avustusprojektien kautta myös kansainvälistä.                                              – Klubimme nettisivut: https://rotary.fi/mikkelinaisvuori/

Share This