Lahjoitukset
Rotaryklubimme on mukana sekä paikallisessa että maailmanlaajuisessa palvelutyössä monin eri tavoin.
Rotarysäätiön humanitaariset projektit
Lahjoitamme varoja humanitäärisiin projekteihin Rotarysäätiön kautta. Rotarysäätiö tukee lukuisten projektien avulla äitien ja lasten terveyden kohentamista ja sairauksien ehkäisyä ja hoitoa.
Säätiö edistää koulutusta ja lukutaitoa, vahvistaa rauhantyötä sekä kasvattaa paikallistalouksia ja yhteisöjä. Rotarysäätiö edistää puhtaan veden saantia ja hygieniaosaamista siellä missä tälle on tarvetta.
Polion hävittäminen
Klubimme osallistuu myös rotareiden aloitteesta käynnistyneeseen työhön polion poistamiseksi maailmasta henkilökohtaisin lahjoituksin ja projektien avulla. Rotarit ovat tehneet työtä villin polioviruksen poistamiseksi jo kolmenkymmenen vuoden ajan.
Nykyään villin polioviruksen vuoksi sairastuu vuosittain enää muutamia kymmeniä lapsia, kun projektin alkuvaiheessa luvut olivat jopa 350 000 lasta vuodessa. Tänä päivänä tähän kotoperäiseen polioon sairastuneet lapset asuvat yleensä vaikeakulkuisilla seuduilla mm. Afganistanissa. Rotarit ovat antaneet lupauksensa saattaa projekti päätökseen, joten myös meidän klubimme osallistuu omalla panoksellamme tähän työhön niin kauan, kun tämä rotareiden antama lupaus on täytetty.
Rotarypiiri 1420 on tehnyt videosarjan poliosta piirin YouTube-kanavalle. Sarjassa klubimme jäsen Martin Heinrichs haastattelee asiantuntijoita poliosta ja rotareiden panostuksesta polion hävittämiseksi maailmasta.
Katso videosarja tästä linkistä: https://www.youtube.com/channel/UC6k1eydy9EwPYsdfl_w9I2Q/videos
Shelterbox
Klubimme on osallistunut auttamaan Haitin ja Filippinien kaltaisten katastrofien uhreja osallistumalla Shelterbox keräyksiin hankkimalla oman Shelterboxin. Näin klubi pystyi konkreettisella tavalla auttamaan katastrofien uhreja ja osallistumaan hyväntekeväisyyteen.
Rotarit tarjoavat Shelterbox toiminnan kautta perheille niiden tarvitseman suojan ja perustarvikkeet katastrofin jälkeen. Vuoden 2000 jälkeen rotarit ovat vastanneet tuellaan maanjäristyksiin, tulviin, tulivuorten purkauksiin, tsunameihin, pyörremyrskyihin ja maanvyörymiin. Esimerkiksi Rotarit antoivat tukea vuoden 2004 Intia meren tsunamin ja vuoden 2010 Haitin pyörremyrskyn jälleenrakentamiseen.