Keitä olemme

Aktiivisia toimijoita

Laitilan Rotaryklubi on uudistuva ja toimelias rotaryklubi. Kokoonnumme joka toinen tiistai kokoukseen klo 17.30 Hyvinvointikeskus Poukanvilleen tapaamaan toisiamme ja edistämään hyvää omalla paikkakunnallamme. Käymme myös yritysvierailuilla, metsäretkillä ja jopa ulkomailla. Toteutamme klubin omia projekteja varojen hankkimiseksi hyvän tekemiseen. Tärkeä osa toimintaamme on osallistuminen rotarien nuorisovaihtooon. Tuemme myös kansainvälisen Rotaryn humanitaarisia projekteja. 

Tule sinäkin mukaan tekemään hyvää. Ponnistamme ilolla paikalliselta pohjalta kansainvälisiin, jopa maailmanlaajuisiin haasteisiin. Aktivistit saavat aikaan! Globaali rotariverkosto avaa ovet mahdollisuuksiin. Oletko sinä se jäsen, jota klubissamme ei vielä ole?

Klubimme on perustettu 7.2.1954. Klubissamme on 22 jäsentä. Olemme osa piiriä 1410.

Kerromme toiminnastamme myös Facebook-sivuillamme.

Harrastus, jolla on tarkoitus

Olemme keskittyneet nuorisovaihdon tukemiseen. Järjestämme Laitilalaisia nuoria Rotaryn kansainväliseen nuorisovaihtoon vuosittain. Meidän mielestämme nuorisovaihto on mitä parhainta ruohonjuuritason kansainvälistymis- ja rauhankasvatusta.

Pidämme arvossa kansainvälisen Rotary Internationalin ponnisteluja ja järjestön arvokasta työtä muun muassa polion hävittämiseksi maapallolta. Pelkästään tähän työhön Rotary on suunnannut runsaasti vapaaehtoisvoimaa sekä yli 1,2 miljardia US-dollaria.

 

Vaikuttava kansainvälinen verkosto

Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Rotary Internationalin kotipaikka on Evanston, USA:n osavaltiossa Illinoisissa. Tunnuslauseemme on Palvelu itsekkyyden edelle (Service Above Self).

Rotaryyn kuuluu 1,2 miljoona jäsentä 35 000 klubissa yli 200 maassa. Rotary on merkittävä kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysjärjestö. Suomi on jaettu kuuteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluvat myös Viron klubit. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 klubia, joissa runsaat 10 000 rotaria.

Kokoontumistiedot

Paikka:
Hyvinvointikeskus Poukanville,
Keskuskatu 4,
23800 Laitila
puh 02 85781

Aika:
Kokoonnumme klubikokoukseen joka toinen tiistai klo 17.30 alkaen.

Klubikokouksen lisäksi järjestämme paljon muita aktiviteetteja, kuten vierailuja, retkiä jne.


Tapahtumat

Share This