Puhe Kouvolan rotaryklubin kauden 2021-22 käätyjenvaihtotilaisuudessa 19.8. klo 18 Hotelli Kouvolan Vaakunassa

Rakkaat rotarysiskot ja -veljet,

Kouvolan rotaryklubi on Rotarypiirin 1430 suurin klubi, sillä on laaja, kokenut ja rakentava hallitus, jäsenistöstä kolme on avainpaikoilla kaupungin luottamushenkilöinä ja mukana on useampi aktiivinen ja menestynyt yrittäjä, klubin emeritat ja emeritukset ovat usein läsnä ja tukena minkä lisäksi klubin jäsenet kelpaavat myös muihin kaupunkeihin avaintehtäviin (sic) – Nämä ovat Kouvolan uuden nousun merkkejä siinä missä viimeaikainen muuttovoitto ja useat merkittävät investoinnit, joista yhdestä saamme kuulla vielä tässä tilaisuudessa. Edessä on kasvukausi, johon yhdistynyt klubimme lähtee pelipaikoilta ja vastuunkantajana.

Suuri, jo edesmennyt, suomalainen filosofi Georg Henrik von Wright on julkaissut kirjan nimeltä Minervan pöllö, joka viittaa roomalaisen mytologian viisauden jumalattareen ja vertauskuvana filosofiaankin. Kuten Hegel aiemmin myös von Wright haluaa kirjan nimellä viitata siihen, että ymmärrämme asioiden todellisen laidan tai merkityksen vasta päivän laskettua, jonkun aikakauden päätyttyä, oman elämänkaaren loppuvaiheessa tai, traagisesti ja ajankohtaisesti, kun lännen joukkojen parinkymmenen vuoden läsnäolo päättyy Afganistanissa – kun hämärä laskeutuu tulee pöllön lentoon lähdön aika. Voisi sanoa, että ymmärryksemme on olennaisesti episodimaista ja tarinallista.

Minulta kysytään aika-ajoin miksi olla rotaryna. Nyt noin 15 vuoden rotaryjäsenyyden jälkeen, ja toisen Kouvola-episodini lopussa, näen asian selkeämmin kuin muutama vuosi sitten kun ns. toinen tulemiseni Kouvolaan oli vielä kesken.

Olen käsitellyt aihetta joskus aiemmassa puheessani ja tuonut esiin ilmeisiä myös rotaryoppaista tuttuja syitä kuten oman ammatillisen orientaation laajentaminen, ammatillinen verkostoituminen, seurallisuuden ilo, toisten palvelu ja hyväntekeväisyys. Tänään haluaa korostaa jotain, täydentää listaa ja pohtia asiaa pintaa syvemmältä, edes hetken.

Kansainvälisyys on rotarylle ilmeistä, mutta haluan korostaa sitä entisestään. Meillä tavallisilla ihmisillä ei ole niin monia mahdollisuuksia kytkeytyä aidosti globaaleihin verkostoihin, joilla on vahva paikallinen lähtökohta ja tarkoitus. Kansainvälisyys on sekä minun mahdollisuuksia verkostoitua ja vaikuttaa että tehdä hyvää kansainvälisesti joko lahjoituksilla, ulkomaisissa palvelukohteissa tai tukemalla nuorten vaihtomahdollisuuksia.

Kansainvälisyyteen liittyy myös Rotaryn edistyksellisyys, vaikka joku voisi vallan toista välittää.  Rotary on toiminnallaan edistämässä valituksen perintöä, edistystä eli muutoksen mahdollisuutta, ja esimerkiksi naisten ja lasten asemaa maailmassa perustuen vahvasti länsimaisiin arvoihin koskien yksilön vapautta, oikeusvaltiota, demokraattisia instituutioita ja demokratian toteutumista käytännössä.

Rotaryssä on tärkeää myös ylisukupolvisuus, ja mitä paremmin ymmärrän sitä tärkeämpää se on. Riemuitsen siitä, että olen saanut kulkea yli 15 vuotta käsivarren päässä aiempien sukupolvien Kouvolan rakentajia, Pekka Olkku, Seppo Mikkola, Pekka Jokinen, Lasse Johansson, Arvo Suutari, Tarmo Paju, Matti Kulla, Inkeri Vehmas-Thesslund ja kumppanit, kaikki hyviä ystävät, jotka olette paikallakin.  Olen saanut niin paljon lyhyistäkin ajatusten vaihdoista, pelkästä läsnäolostanne ja hiljaisesta tuesta. Kiitos rotaryveljeydestä ja Kouvolan ja rotarytoiminnan kehittämisestä! Rotaryssa olen tavannut myös uusi sukupolvia, ihmisiä eri aloilta, joihin tuskin olisin muuten tutustunut lähemmin…teissä kaikissa on ihanaa energiaa kuin Kymijoen virtaa! Teija Piiparin toimeliaisuus, ilmaisukyky ja aurinkoisuus, Tiina Henttosen topakkuus ja myönteisyys, Jani Kivirannan lempeä innokkuus ja tekninen taituruus sekä Anu Jokisen ja Anna-Mari Hämäläisen tarkkuus ja luotettavuus ovat inspiroineet minua ja vaikuttaneet lähtemättömästi vaikkette sitä itse uskoisikaan. Ja mitä vielä syntyykään tarmokolmikolta Lammi, Carpelan, HoviJ Teidän kaikkien panos rotaryklubin siirtymiseen uuteen aikaan on ollut keskeistä ja iloitsen siitä että se jatkuu. Yhdistynyt Kouvolan rotaryklubin tarjoaa entistä luontevamman alustan uusille sukupolville.

Lopuksi. Rotarytoiminta on myös johtajuutta! Aiemmin sitä korostettiin rotaryssä kenties näkyvämmin. Älkäämme unohtako johtajuutta. Soisin, että itse kukin muistaisimme rotarytoiminnan merkityksen oman johtajuuden kehittymiselle. Ja suokaamme toisillemme johtajuuden kehittymistä kannatteleva ympäristö. Jokainen meistä tarvitsee ja ansaitsee tukea, rehellistä palautetta, vertaiskeskusteluja ja kannustusta kohti kukoistusta. Tämä on tärkeää ammatillisesti, mutta tässä ihmeellisessä ajassamme erityisesti johtajuuden omaksumisessa. Kuka meitä johtaa ellemme me itse?

Toivotan uudelle presidentille onnea ja menestystä alkavaan kauteen! Maria, tulet onnistumaan ja säteilemään. Klubi elää kanssasi! Toivon että kutsut minut joskus vierailulle, kunhan asetun uuteen rooliini ja uudelle paikkakunnalle. Toivon että Kaakon kulman rotaryklubit pitävät yhtä nostaen alueemme lentoon viisaan jumalatar pöllön lailla.

Ari Lindeman

Presidentti 2020-21

Share This