Vuositeema

SERVE TO CHANGE LIVES – PALVELE MUUTAT MAAILMAA

Mehta on nimennyt vuositeemakseen Serve to Change Lives: Palvele muutat maailmaa. Meidän rotareiden tehtävänä kautta yli 100-vuotisen historiamme on todellakin ollut ihmisten elämän parantaminen lukuisin eri tavoin. Mehta toteaa, että samalla kun muutamme toisten ihmisten elämää, muutamme paremmaksi myös itseämme ja omaa elämäämme.

Ohjenuorana oikeudenmukaisuus

Presidentti Shekhar Mehta toivoo rotareiden keskittävän alkavana rotarivuotena voimansa erityisesti tyttöjen elämän ja aseman parantamiseen maailmassa. Tytöille tulee tarjota mahdollisuudet koulutukseen, riittäviin resursseihin ja palveluihin sekä etenemiseen työuralla aina johtajuuteen asti. Tässä työssä rotareiden arvoja ja ohjenuoria ovat monimuotoisuus, oikeudenmukaisuus ja inhimillinen tarve liittyä osaksi erilaisia yhteisöjä.

Meitä rotareita tarvitaan tässä maailmassa, ja meitä tarvitaan lisää, koska meillä on niin tärkeitä tehtäviä. Me olemme jo onnistuneet maailmanlaajuisen yhteistyön avulla hävittämään polion lähes kokonaan. Tällä hetkellä osallistumme COVID-19-viruksen torjuntaan. Palvelemme omia paikallisia yhteisöjämme ja elinympäristöjämme. Uusin kärkiteemamme on luonnonympäristön suojeleminen.

Uskon tämän kaiken innostavan meitä. Rotarit rakastavat haasteita, Mehta toteaa.

Ilmajoen Rotaryklubin vuositeema 

Oma klubimme keskittyy jäsenten aktivoimiseen ja klubin julkisuuskuvan kehittämiseen. Tahdomme tehdä Rotaryn saavutukset näkyvämmäksi. Aktivoidumme yhä voimakkaammin nuorten ja heidän perheidensä suuntaan tukeaksemme heidän kasvuaan kohti toimintakykyistä, hyvinvoivaa aikuisuutta.

Kokoontumistiedot

Paikka:
Ilmajoen Krouvi
Kauppatie 11
60800 Ilmajoki

Aika:
Kokous torstaisin klo 18.00 alkaen...

(Aloitetaan keittopäivällisellä klo 17.30)

Tapahtumat

Ei tapahtumia

Share This