Ilo esitellä

 

Olemme aloittaneet rotaryvuoden perinteisesti elokuussa onkikisalla Hollolan kirkonkylän kirkonrannan laiturilla.

Autetaan vähävaraisia paikan päälläHollolan ja Lahden rotaryklubit ovat järjestäneet vuosittain Joulupuu-keräyksen yhteistyössä paikallisten kumppanien kanssa, jotka etsivät lahjan tarpeessa olevat lapset. Tuotto menee sataprosenttisesti Hollolan ja  Lahden vähävaraisille lapsille. Keräämme aikaisempien vuosien tapaan vain alle 18-vuotiaille sopivia lahjakortteja. Kumppanimme hoitavat lahjakorttien jakelun asiakkailleen. Voit lahjoittaa haluamasi palveluntuottajan lahjakortin. Keräyspisteitä on useita. Hollola-Salpakangas Rotaryklubi on järjestänyt keräyspisteen Hollolan K-Supermarkettiin.

Rotary-Vesireppu sisältää välineet ja ohjeet, joiden avulla lähivesistön tutkiminen on helppoa ja hauskaa. Vesireppu on kehitetty ensisijaisesti kouluille. Olemme lahjoittaneet vesirepun sekapartiolippukunta Hollolan Hirvenhiihtäjille. Lisäksi olemme lahjoittaneet vesireppuja Hollolan kouluille. 

rotakids patikkapolku hollola salpakangas

RotaKids on rotarien alle 12-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen tarkoitettua toimintaa. Olemme järjestäneet viime vuosina Euroopan liikuntaviikolla syyskuun lopussa Patikkapolku-tapahtuman Vähä-Tiilijärven uimarannalla. Noin 1,5 km pitkä reitti kiertää Vähä-Tiilijärven ja sen varrella on rasteja, joilla on Rotary-esittelyä ja luontoaiheisia kysymyksiä. Olemme myös edistäneet hollolalaisten lasten lukutaitoa Lukuviikko-tempauksella kirjastossa.

 

 

 

Klubin paikallisprojektit ovat  useimmiten kohdistuneet eritystukea tarvitseviin lapsiin ja nuoriin. Kankaan koulu on Hollolan vaativan erityisen tuen koulu perusopetuksen oppilaille. Koulun kahden Etappi-luokan oppilaiden koulunkäynti on käytännössä loppunut omassa koulussa. Klubi on tukenut Etappi-luokkien elämäntaitoretkiä. 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Hollolan Matkakeidas
Hopeakalliontie 2, 15880 Hollola

Aika:
Maanantai klo 17:00-18:30
Monday 17:00-18:30
(ruokailu 17:00-17:30)

Ajankohtaista

Tapahtumat

Share This