Keitä olemme

 Usein kysytään, mikä se Rotary oikein on? Rotary itse määrittelee sen näin:

Yhdessä näemme maailman, jossa ihmiset yhteistyössä tekevät kestävän muutoksen – maailmanlaajuisesti, yhteisöissämme ja itsessämme.

Ylöjärven Rotaryklubi toteuttaa tätä toiminta-ajatusta Ylöjärven talousalueella. Tapaamme toisiamme, kuulemme kiinnostavia esitelmiä ja edistämme hyvää omalla paikkakunnallamme. Käymme myös vierailemassa erilaisissa kohteissa. Tuemme kansainvälisen Rotaryn humanitaarisia projekteja, osallistumme nuorisovaihtoon ja edistämme lähiseudun hyvinvointia.

Klubimme on perustettu 7.11.1997. Kummiklubimme on Pirkkalan Rotaryklubi. Klubissamme on 29 jäsentä. Olemme osa piiriä 1390

 

Rotary on elämäntapa. Rotary on elämänasenne.

 

Monien rotaryklubien tapaan myös Ylöjärven Rotaryklubi on mukana Rotarynuorisovaihdon tukemisessa. Klubimme on lähettänyt nuoria sekä vuosi- että kesävaihtoon. Meidän mielestämme nuorisovaihto on mitä parhainta ruohonjuuritason kansainvälistymis- ja rauhankasvatusta. Jokainen vaihdosta palannut nuori tulee kotiin täynnä itsevarmuutta, esiintymiskykyisenä ja kielitaidostaan iloisena. “Elämäni paras vuosi” tulee kuin yhdestä suusta.

Klubissamme pidämme myös arvossa kansainvälisen Rotary Internationalin ponnisteluja paremman elämän puolesta muun muassa polion hävittämiseksi maapallolta. Pelkästään tähän työhön Rotary on suunnannut runsaasti vapaaehtoistyövoimaa sekä yli 1,2 miljardia US-dollaria.

Rotarius on sisäisen kasvun tarina. Arvojemme mukana ja keskellä elämistä. Erilaisten ihmisten kohtaamista. Vuorovaikutuksesta oppimista. Nämä kaikki ovat ulottuvillamme. Olemalla mukana. Oivaltamalla. Sydämellä ja huumorintajulla. Toisista välittämällä. Toinen toistamme tukien.

Vaikuttava kansainvälinen verkosto

Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Tunnuslauseemme on Palvelu itsekkyyden edelle (Service Above Self).

Rotaryyn kuuluu 1,2 miljoona jäsentä 35 000 klubissa yli 200 maassa. Rotary on merkittävä kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysjärjestö. Suomi on jaettu kuuteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluvat myös Viron klubit. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 klubia, joissa runsaat 10 000 rotaria.

Kokoontumistiedot

Paikka:
Keidas
Asemantie 4
33470 YLÖJÄRVI

Aika:
Keskiviikko klo 12-13

Tapahtumat

Ei tapahtumia
Share This