Mitä teemme

Mitä teemme

Rotarina sinulla on mahdollisuus toimia, vaikuttaa ja tehdä hyvää. Lisäksi saat mahtavan sosiaalisen verkoston ja elinikäisiä ystäviä niin kotipaikkakunnaltasi kuin maailmanlaajuisesti. Voit myös verkottua oman harrastuksesi jakavien muiden rotareiden kanssa rotareiden moninaisissa kansainvälisissä harrastusryhmissä. Koulutamme jäseniämme eri tehtävissä toimimisen kautta ja kehitämme heidän eettistä johtajuuttaan.

Klubin perustoimintaa on  keskiviikkoisin pidettävät viikkokokoukset. Niissä tavoitteena on yhdessä viihtyminen ja mielenkiintoisten kokousesitelmien kuuleminen. Lisäksi toteutamme palveluprojekteja ja tuemme humanitaarisia projekteja koordinoivaa Rotarysäätiötä. Niistä tärkein on ollut Polio -sairauden hävittäminen maailmasta.  Tuemme myös ShelterBoxia, joka tarjoaa maailman katastrofeissa kotinsa menettäneille ensimmäisen asunnon ja välttämättömät tarvikkeet elämän jatkamiseen. 

Rotarysäätiö on valittu usean vuoden ajan maailman tehokkaimmaksi vapaaehtoisuuteen perustuvaksi hyväntekeväisyysjärjestöksi. Säätiö toimii tehokkaasti ja paikallisesti rotarit tekevät paljon vapaaehtoistyötä projektien toteuttamiseksi. Haluamme rotareina vaikuttaa ajankohtaisiin haasteisiin. Tartumme toimeen pysyvien muutosten aikaansaamiseksi – ympäri maapalloa, yhteisöissämme ja itsessämme.

 

Rotarystä löytyy myös jokaiselle  erilaisia mielenkiintoisia kehittäviä tehtäviä, joiden kautta  löydät myös lisää ystäviä.

Warkauden rotaryklubin ohjelma_kevät2019

Kokoontumistiedot

Paikka:
Ravintola Kaks Ruusua
Ahlströminkatu 25
78250 VARKAUS

Aika:
Keskiviikkoisin päivällinen klo16:30 ,
kokous alkaa klo 17:15

Tapahtumat

Share This