Projektit

Rotary on palvelujärjestö ja toimimme tunnuslauseemme Palvelu itsekkyyden edelle (Service above self) mukaisesti paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Kansainvälinen humanitäärinen palvelumme toteutuu Rotarysäätiömme koordinoimana ja hyväksyttyjen kumppaneiden kanssa.

 

Vihdin rotaryklubin Varustepankki 
tuki lasten ja nuorten urheiluharrastusta

 

Lasten ja nuorten tukeminen on Vihdin rotaryklubissa ykkösasioita. Liikuntaharrastuksilla on lasten ja nuorten elämässä kauaskantoisia, myönteisiä vaikutuksia, koska se edistää monella tavoin terveyttä, kehittää motoriikkaa, auttaa oppimaan vuorovaikutustaitoja ja reilun pelin henkeä sekä luomaan sosiaalisia suhteita. Liikuntaa harrastava nuori liikkuu todennäköisesti myös aikuisena.

Vihdin rotaryklubi käynnisti Varustepankki-hankkeensa marraskuussa 2017 Nummelassa. Pankin tavoitteena oli urheiluvarusteita välittämällä edistää vihtiläisten lasten ja nuorten liikuntaharrastusta. Lasten ja nuorten urheiluvarusteita käytetään yleensä vain yhden kauden ajan, koska ne jäävät nopeasti pieniksi. Niiden kierrättäminen on sen vuoksi erittäin järkevää. Klubillemme oli myös tärkeää tukea ja kannustaa varusteita kierrättämällä  kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen.Varusteita luovutettiin tarvitsijoille maksutta ennalta sovitun pituiseksi ajaksi. Varustepankille löytyi tila paikallisen kirpputorin yhteydestä. 

Varustepankki herätti runsaasti myönteistä huomiota paikkakunnalla. Urheiluvälineitä tuotiin sinne runsaasti eteen päin annettaviksi. Toiminta jouduttiin lopettamaan hieman suunniteltua aikaisemmin talvella 2018 kirpputorin toiminnan päättymisen vuoksi.

 

 

 

 

 

Share This