Rotary on eettisellä pohjalla toimiva kansainvälinen palvelujärjestö, joka toimii yli 200 maassa, jäseniä sillä on yli 1,2 miljoonaa. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 rotaryklubia ja rotareita niissä on yhteensä noin 9 600. Suomessa on tällä hetkellä 9.038 rotaryklubin jäsentä.

Rotarytoiminnan perustana ovat paikalliset rotaryklubit, jotka kokoavat yhteen toimijoita ja vaikuttajia tekemään hyvää omalla paikkakunnallaan ja kansainvälisesti. Klubit kutsuvat jäsenikseen paikkakuntiensa hyvämaineisia ammattimiehiä ja -naisia.

Rotary avautui naisille Kaliforniassa, Yhdysvalloissa toukokuussa 1987, Kanadassa 1988 ja vuonna 1989 Rotaryn sääntövaltuuskunta avasi ovet naisille kautta maailman.

Suomen ensimmäiset naisrotarit hyväksyttiin samana vuonna, 1989, Harjavallan klubiin, eli 30 vuotta sitten. Aikaa siitä on kulunut jo nuoren aikuisen iän verran.

Tammer Nova perustettiin hieman nurinkurisessa järjestyksessä. Ensin perustettiin Tammer Nova -klubi kesällä 1994 ilman kummeja. Yhdistysrekisteriin Tammer Nova hyväksyttiin helmikuussa 1995 ja virallinen klubi kummiklubeineen Tammer Novasta tuli 1.11.1995. Charterjuhlaa vietettiin joulukuun 10. päivänä 1995.

Jännittävää on se, että vaikka miehet ja naiset ovat Suomessa tasavertaisia yhteiskunnan rakentajina, sama tilanne ei näy Rotaryn tilastoissa. Päinvastoin.

Suomessa naisia on Rotaryn jäsenenä 14,3 prosenttia, meidän omassa piirissämme naisten osuus on 13,9 prosenttia.  Olemme omalla vyöhykkeellämme vähiten naisia mukaan kutsunut alue. Tanska tulee heti kannoilla kakkosena. Kansainvälisesti naisten osuus on sekin melko alhainen, 22,8 prosenttia.

Tammer Novassa jäseniä on yhteensä 53, naisia 44 ja lisäksi kolme  kunniajäsentä ja miehiä seitsemän. Olemme siis vahvasti naispainotteinen klubi. Viimeisimmät klubin jäsenet edustavat kumpaakin sukupuolta. Tammer Nova ei siis erottele jäseniään miehiin tai naisiin, olemme kaikki rotareita. Koska meidänkin piirissämme on monia naiset toiminnastaan pois sulkevia klubeja, on erinomaista, että on olemassa paikka, jossa ovet ovat avoinna myös jäsenyydestä kiinnostuneille naisille.

Tämä viikko, jolloin juhlimme kansainvälistä naisten päivää, on erinomainen viikko muistaa sitä, että meillä on jäseninä upeita naisia. Tämän lisäksi ympäristössämme on paljon erilaisissa elämäntilanteissa ja tehtävissä toimivia naisia, jotka, jos toimintamme on riittävän kiinnostavaa, voisivat olla myös tulevia Rotaryn jäseniä.

Tänäänkin meillä on kaksi kiinnostavaa puhujaa paikalla, toisen näkökulma on kansainvälinen palvelutoiminta ja toisen viesti luo katseen Rotaryn tulevaisuuteen.

Riitta Karikoski kertoo tammikuisesta matkastaan Tansaniaan ja havaintojaan tältä matkalta. Riitta on rotari ja klubimme jäsen.

Sofia Sarmala puolestaan kertoo minkälaiseen Rotaryyn hän voisi olla kiinnostunut siirtymään. Sofia tulee Tampereen Rotaractklubista, hän on klubin puheenjohtaja. Ei vielä rotari, mutta ehkä tulevaisuudessa. Toivottavasti.

Kuunnelkaa kummankin puhujan viestit siis tarkasti.

Lisäksi klubimme bändi, The Grannies, esiintyy tänään.  Arpajaisetkin pidämme, niiden tuotto kohdistetaan äitien ja lasten hyväksi.

Toivotan Teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi juhlistamaan tätä kansainvälistä naisten viikkoa!

Malja Rotarylle!

Silja Minkkinen-Poikolainen, Tammer Novan presidentti 2018 -2019

Share This