Varainhankinta ja lahjoitukset

Varainhankinta ja lahjoitukset

 

Rotaryklubimme on mukana sekä paikallisessa että maailmanlaajuisessa palvelutyössä monin eri tavoin. Otamme osaa rotarien nuorisovaihtotyöhön ja tämän rahoittamiseksi keräämme varoja erilaisilla tapahtumilla ja projekteilla.

Lahjoitamme varoja humanitäärisiin projekteihin Rotarysäätiön kautta. Rotarysäätiö tukee lukuisten projektien avulla äitien ja lasten terveyden kohentamista sekä sairauksien ehkäisyä ja hoitoa. Säätiö edistää koulutusta ja lukutaitoa, vahvistaa rauhantyötä sekä kasvattaa paikallistalouksia ja yhteisöjä. Rotarysäätiö edistää puhtaan veden saantia ja hygieniaosaamista siellä, missä tälle on tarvetta.

Klubimme osallistuu myös rotarien aloitteesta käynnistyneeseen työhön polion poistamiseksi maailmasta henkilökohtaisin lahjoituksin ja projektien avulla. Rotarit ovat tehneet työtä polioviruksen poistamiseksi jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Nykyään  polioviruksen vuoksi sairastuu vuosittain enää muutamia kymmeniä lapsia, kun projektin alkuvaiheessa luvut olivat jopa 350 000 lasta vuodessa. Tänä päivänä tähän kotoperäiseen polioon sairastuneet lapset asuvat yleensä vaikeakulkuisilla seuduilla mm. Afganistanissa. Rotarit ovat antaneet lupauksensa saattaa projekti päätökseen, joten myös meidän klubimme osallistuu omalla panoksellaan tähän työhön.

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Ravintola Raijanholvi
Parkanontie 53
39700 Parkano
tai muu erikseen ilmoitettava paikka.

Aika:
Tiistaisin kello 17.30 kaksi kertaa kuukaudessa.

Tapahtumat

Ei tapahtumia
Share This