26.11.2025 Markku Ahila: Paikallisten ja kansainvälisten nuorten yhteisleiri Jyväskylän Äijälässä 6.7.-19.7.2025

Markku kertoi klubimme ja Äijälän talon yhteishankkeesta. Kokonaisavustuksemme oli 1500 euroa, johon haettiin 600 euroa piiriapurahaa. Leirillä oli 18 suomalaista ja 4 osallistujaa Meksikosta ja Taiwanista.

Perusideana oli yhteistoiminta Äijälän talon ja leirille osallistuvien kansainvälisen vapaaehtoistyön nuorten välillä. Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry (KVT) on kansalaisjärjestö, joka edistää ruohonjuuritason toiminnalla rauhaa, yhdessä tekemistä, yhdenvertaisuutta ja aktiivista kansalaisuutta. KVT on puolestaan osa kansainvälistä rauhanjärjestöä SERVICE CIVIL INTERNATIONAL, jonka kumppanijärjestöjen projekteihin välitetään vapaaehtoisia.

Eeva-Liisa Reuter kertoi toiminnasta, jota hankkeen nuoret vapaaehtoiset järjestivät Äijälän yhteisleirillä vammaisille: kanojen ja lampaiden ruokintaa, kädentaitoja, leivontaa, polttopuiden tekoa ja kantamista, kansantansseja, lähiretkiä.

Klubimme järjesti hankkeen osallistujille ohjelmaa, johon sisältyivät tutustuminen Norssiin Anteron johdolla, vierailu Tahvon ja vaimonsa luona Hankasalmella, missä savusauna ja uinti järvessä, iltarastit Tikkakoskella Heikin opastuksella ja iltauinti Tuomiojärvellä.

Kokouksessa oli 9 jäsentä ja vieraana Eeva-Liisa Reuter Äijälästä.

Share This