Karttaa ei ole saatavissa

Päiväys ja aika
26.08.2021
17:00 - 19:00


 

Porvoo 16.8.2021

Hyvät median edustajat!

Tätä ei voi ohittaa!

Porvoon Läntinen – Borgå Västra Rotaryklubi kutsuu teidät torstaina 26. elokuuta kello 17-19 Porvooseen Sondbyn uimarannalle Itämeri-henkiseen tapahtumaan!

-Itämeren hyvinvointi on meidän toimintamme kärkiteemoja ja haluamme toteuttaa erilaisia Itämeren ja muun ympäristön tilan kohentamiseen sekä ympäristötietoisuuteen liittyviä hankkeita, toteaa klubin presidentti Minna Söderholm.

Itämeripäivän aiheena on esitellä sidosryhmien edustajille, millaisia hankkeita klubilla on vuosien aikana ollut ja mitä hankkeita on suunnitteilla.

-Samalla toivomme, että erilaiset tahot voisivat näitä tulevia Itämeri-hankkeita tukea.

Illan aikana kerrotaan muun muassa myös klubin kuluneen kesän aikana Porvoon seudulla tehdystä sinileväseurannasta, joka on toteutettu yhteistyössä SYKE:n kanssa, nyt jo toisena kesänä peräkkäin.

Samalla esitellään klubin Porvoon kouluille lahjoittamien vesistötutkimusreppujen käyttöä. Reput ja lähiympäristön tilan havainnointi ovat osa koulujen ilmiöpohjaista opetusta.

Merellistä tunnelmaa siivittää porvoolainen trubaduuri Stefan Paavola.

Tapahtuman huipentumana on joukkopulahdus, mikäli uinti loppukesän lämpöisessä meressä kiinnostaa.

Lopuksi grillataan saaristolaiskalapihviä ja nautitaan yhdessäolosta merellisessä illassa.

 

Tapahtumaan on kutsuttu:

-Porvoon koulutoimen johto

-Porvoon koulujen rehtorit, opettajat ja koululaisia niistä kouluista, joille reput luovutettiin (23)

-Itä-Uudenmaan rotaryklubien jäsenet

-piiri 1420 ja Itämerifoorumi

-John Nurmisen säätiö

-SYKE ja ELY-keskus

-media

yritysmaailma/Porvoon yrittäjiä

-Vesien- ja ilmansuojeluyhdistys

-Pidä saaristo siistinä ry.

-SPR:n edustajia

 

Uimaranta Sondby 2 sijaitsee meren rannalla noin 20 kilometriä Porvoon keskustasta.

Osoite: Sondbyntie 387, 06200 Porvoo

 

Tervetuloa iloiseen Rotary-tapahtumaan ja tukemaan Itämerityötämme!

Porvoo Läntisen – Borgå Västra Rotaryklubin puolesta:

presidentti Minna Söderholm

 

Lisätietoja antavat:

Itämeri kiittää – Östersjön tackar – projektin tiimistä:

Päivi Kippo-Edlund

045 136 3534

paivi@kippoenvironment.fi

ja Håkan Malmlund

040 503 0899

hakan.malmlund@realfinans.fi

 

 

 

Share This