Ilo esitellä
Leppävirran Rotarit mukana Deekax SM-Rallisprint toimitsijoina
Leppävirran Rotaryt osallistuivat tänäkin vuonna Leppävirran SM-Rallisprint kisojen talkoisiin lipunmyynnissä viikonloppuna 23.9.2023. Kyseinen Deekax ralli oli tämän vuoden 2023 SM-Rallisprint päätöskisa. Kisan järjestäjänä on Leppävirta Racing Team. Järjestäjien hyvän ohjeistuksen ja rennon meiningin mukana päivä kului leppoisasti. Rotaryt saivat päivän aherruksen palkkana osan lipputuloista joka menee hyväntekeväisyyteen.
Leppävirran Rotarit turvaamassa koulujen alkamista
Koulunsa aloittavat ekaluokkalaiset ovat monen uuden asian edessä ja yksi niistä on koulumatka. Leppävirran Rotaryt olivat mukana auttamassa ja valvomassa että syyslukukauden 2023 ensimmäisen koulupäivän matka kouluun sujui turvallisesti sekä koulunsa aloittavilta että muiltakin koululaisilta.
Salsaa ja tangoa Leppävirran lukion vanhojen tansseissa
Leppävirran lukion vanhojen tansseja vietettiin perjantaina 10.2.2023. Perusteellisen harjoittelun lopputuloksena lukion ”vanhat” esittivät täydelle salille monta hienoa ja upeaa tanssiesitystä. Leppävirran Rotarien meksikolainen vaihto-opiskelija Dana Toledo toi mukanaan uutta ja erilaista salsa tanssi-ideaa tänä vuonna. Salsa onnistui hienosti ja siitä toivottiinkin uutta perinnettä Leppävirran lukiolle.
Rotarien nuorisovaihto-ohjelmasta lisää tietoa Vaihtoon ulkomaille sivustolta.
Leppävirran Rotarit mukana Deekax SM-Rallisprint toimitsijoina
Leppävirran Rotaryt osallistuivat tänäkin vuonna Puponmäen SM-Rallisprint kisojen talkoisiin lipunmyynnissä viikonloppuna 24.9.2022. Kyseinen Deekax ralli oli tämän vuoden 2022 SM-Rallisprint päätöskisa. Kisan järjestäjänä on Leppävirta Racing Team. Järjestäjien hyvän ohjeistuksen ja rennon meiningin mukana päivä kului leppoisasti. Tosin Past President Sari Ihalainen sai kovaa kyytiä VIP nolla-auton kyydissä. Mukana oli myös Rotary nuorisovaihto-ohjelman Meksikolainen vaihto-oppilas Dana Toledo Barredo
Videokooste päivän tapahtumista oheisen Youtube linkin takana.
Rotaryt saivat päivän aherruksen palkkana 10% lipputuloista joka menee hyväntekeväisyyteen. Mukana oli Sari Ihalainen, Antti Ihalainen, Erkki Pasanen, Pentti Huopainen ja Hannu Raatikainen.
Kevätruno Voikukka
Mikä kukka olisit, jos olisit kukka?
kysyy lapseni pellavatukka.
Voikukka olisin, lapseni, voikukka.
Miksi äiti, miksi voikukka?
Miksi et ruusu, orvokki tai rentukka?
Ruusu kaunis on, mutta piikkinen.
Tahdo en olla sellainen.
Ja orvokki on sievä,
vaan liian rönsylevä ja tilaa muilta vievä.
Entäpä rentukka sitten? kysyy lapsonen.
Mietin hetken, ennen kuin keksin vastauksen:
Se hetken keltaisena loistaa,
vaan kohta jo kukkansa poistaa.
Kuravesissä uida saa.
Kuka sellaista haluaa?
Mutta voikukka,
tuo uljas ja sitkeä,
sitä ei taida kitkeä
tarhuri parhainkaan.
Sitä voi niittää ja tallata,
mutta aina se nousee vaan.
Kedot joskus se valloittaa loistollaan,
hiuskruunuiksi sieltä taitellaan.
Pillinäkin voikukan varsi soi,
ja lehdistään teetä tehdä voi.
Voikukka on voimanpesä vaatimaton,
se ponnistaa vaikka läpi asfalttimaton.
Ja toivonpa lapseni sullekin voikukan sitkeyttä ja voimaa,
kun maailma riepottaa ja soimaa.
Taulun lahjoitus Leppäkertun koululle
Leppäkertun koululla vietettiin pienimuotoinen juhlallinen hetki syyskuussa 2020, kun oli aika paljastaa Leppävirran Rotaryklubin lahjoittama, taiteilija Jorma Hynnisen maalaama taulu. Samassa yhteydessä Leppävirran Rotaryklubi lahjoitti ison kasan liikuntavälineitä.
Taulu löysi arvoisensa paikan ja keräsi heti ihastelevia katseita. Jorma Hynninen kertoi työnsä vaiheista ja nosti esiin kiehtovan, mystisen usvan, joka saa mielikuvituksen liikkeelle. Jorma Hynninen kertoi kiinnostuksen maalaamiseen heränneen jo kouluaikoina, opettajan innostamana. Pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys! Tänäänkin voi tuulessa ja tuiskussa kotiin taivaltaessa pitää mielessä, että suurinta on auttaa pienintä.
Rotarimotoristien kokoontuminen
Rotarimotoristit kokoontuivat ensi kerran vuonna 2000. Joka vuosi tapauhtuma on eri paikkakunnalla. Leppävirran Rotariklubi järjesti viidennentoista tapaamisen vuonna 2015. Saimme nauttia erinomaisesta paikkakuntaa ja lähiseutua esttelevästä ohjelmasta.
Vuoden 2020 kokoontuminen Turussa peruuntui koronan vuoksi. Seuraavaa motoristikesää odotellen.