Lempäälän Rotaryklubi on valinnut Yrjö Lehtosen klubin kunniajäseneksi. Valinnalla klubi kiittää Lehtosta pitkäaikaisesta ja monipuolisesta työstä klubin hyväksi.

Kunniajäseneksi valittu Yrjö Lehtonen (oik.) sekä klubin kauden 25-26 presidentti Jussi Weiström
Lehtonen liittyi klubiin vuonna 1979, ja hän kuuluu klubin pitkäaikaisimpiin vastuunkantajiin. Presidenttinä hän toimi kaudella 1988–89. Hänen presidenttivuotensa ohjelma painottui sosiaaliseen toimintaan. Klubi tutustui silloin vammaisten ja vanhusten elämään ja piti tiiviisti yhteyttä Sääksjärven Anni-kotiin, joka valittiin myös rotarien Vuoden Palvelijaksi. Lisäksi Lehtonen on toiminut piirin apulaiskuvernöörinä.
Lehtonen toi tietotekniikan klubin toimintaan jo 1980-luvun lopulla. Hän rakensi silloin jäsentietokannan, johon koottiin klubin perustiedot ja tilastot sen perustamisesta lähtien. Hän on myös huolehtinut viirikirjanpidosta ja luokitekartasta. Klubi on vuosien varrella saanut noin 300 viiriä rotaryklubeilta eri puolilta maailmaa, ja Lehtonen on dokumentoinut jokaisen niistä huolellisesti.
Lehtonen on ollut aktiivisesti mukana tekemässä klubin historiikkeja. 1990-luvun lopulla hän oli mukana nuorten Walkers-yökahvilatoiminnassa ja sitä tukemaan perustetussa Walkers-Tuki ry:ssä.
Lempäälän Rotaryklubi onnittelee Yrjöä lämpimästi!

Syyskuussa 1982 pidettiin klubin 10-vuotisjuhlakokous. Oiva Pohjanpirkka on noussut puhumaan, muut vasemmalta oikealle: Reijo Joutila, Yrjö Lehtonen ja Jussi Hartoma. Lähde: Lempäälän Rotaryklubin 50v-historiikki