Keitä olemme

Keitä olemme

 

Jyväskylän Rotaryklubi on aktiivinen rotaryklubi. Kokoonnumme joka toinen maanantai lounaskokoukseen klo 11.45-13.00.

Tuemme kansainvälisen Rotaryn humanitaarisia projekteja, osallistumme nuorisovaihtoon ja edistämme lähiseudun hyvinvointia.

Klubimme on perustettu 20.7.1945. Klubissamme on noin 70 jäsentä. Olemme osa piiriä 1390. (Linkki ko.sivulle).

Harrastus, jolla on tarkoitus

Olemme keskittyneet nuorisovaihdon tukemiseen. Järjestämme nuoria Rotaryn kansainväliseen nuorisovaihtoon. Nuorisovaihto on mitä parhainta ruohonjuuritason kansainvälistymis- ja rauhankasvatusta.

Pidämme arvossa kansainvälisen Rotary Internationalin ponnisteluja ja järjestön arvokasta työtä muun muassa polion hävittämiseksi maapallolta. 

Vaikuttava kansainvälinen verkosto

Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Rotary Internationalin kotipaikka on Evanston, USA:n osavaltiossa Illinoisissa. 

Rotaryyn kuuluu 1,2 miljoona jäsentä 35 000 klubissa yli 200 maassa. Rotary on merkittävä kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysjärjestö. Suomi on jaettu kuuteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluvat myös Viron klubit. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 klubia, joissa runsaat 10 000 rotaria.

Kokoontumistiedot

Bistro Kirkkopuisto Kauppakatu 16

Kalenteri

ma
ti
ke
to
pe
la
su
m
t
k
t
p
l
s
24
25
26
27
28
1
2
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
03 maalis
03.03.2025    
11:45 - 13:00
Sinuhe Wallinheimo tulee kertomaan meille sääntelyn purusta ja muista ajankohtaisista työn alla olevista asiosita eduskunnassa, mm. sääntelyn purusta.
17 maalis
17.03.2025    
11:45 - 13:00
Aloitamme klo 11.45 lounaalla, puheenvuoron pitäjä varmistuu
31 maalis
31.03.2025    
11:45 - 13:00
Maakuntajohtaja Pekka Hokkanen tulee kertomaan Keski-Suomen Liiton ajankohtaisista asioista
Events on 03.03.2025
03 maalis
Events on 17.03.2025
Events on 31.03.2025
Share This