Hämeenkyrön, Ikaalisten ja Viljakkalan seudulla vaikuttava Kyrösjärven Rotaryklubi järjesti Hämeenkyrön Kauhtuan saunalla tiistaina 27.6.2023 tilaisuuden jäsenilleen, jossa presidentti Pertti Haavisto luovutti vitjat tulevan kauden presidentille Heikki Aallolle.

Klubilla on ollut 30 erilaista kokoontumista kauden 2022-2023 aikana ja niistä erityisesti jäänyt mieleen Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtajan Jaakko Hirvolan vierailu etänä, ministeriksi valitun Arto Satonen vierailu Villa Rauhasalossa ja lähetysneuvos Terttu Bunders Suomen Lontoon suurlähetystönä etänä.

Kyrösjärven Rotaryklubi 40-vuotta juhlatilaisuus järjestettiin ravintola Brukassa. Vieraina olivat kuvernööri Martti Sjölund ja apulaiskuvernööri Antti Otava, sekä Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius.

Lisäksi klubi järjesti Hämytanssit Mahnalan lavalla elokuussa ja hyväntekeväisyyshuutokaupan Hämeenkyrön Yrittäjien Helmihulinat-tapahtuman yhteydessä helmikuussa Kyröskoskella. Kurjenmäkikodin asukkaat vietiin kesäretkelle Seitsemiseen Sari-Soljasen alueelle ja Vesireppu lahjoitettiin Mahnalan Ympäristökoululle.

Yhteistyötä tehtiin naapuriklubien kesken, kuten vierailu Militariamuseoon Parkanoon ja perinteiset kesäkisat Karviassa. Pyynikin kesäteatterissa käytiin katsomassa Täällä pohjantähden alla, vierailu Kärppälän ratsutilalle Parkanoon ja Avant Murinoille Ylöjärvellä.

Klubi teki lahjoituksen Rotarysäätiölle. Vuoden aikana saatiin lisäksi kolme uutta jäsentä.

Vitjojenvaihto oli Kauhtuan saunalla onnistunut tapahtuma hyvän ruuan, saunan ja seurustelun kera. Pieni ukkoskuuro ei häirinnyt ja melkein kaikki klubimme jäsenet olivat paikalla mukana.

Uusi kausi 2023-2024 alkaa elokuussa ja ohjelmaa on jo siihen valmiina.

Kirjoittaja on Kyrösjärven Rotaryklubin sihteeri
Erkki Kovalainen Hämeenkyrö

Pertti Haavisto, kuvassa vasemmalla, onnittelee uutta presidenttiä Heikki Aaltoa. Kuva Erkki Kovalainen

Share This