Uskelan rotaryklubin tapahtumakalenteri
Uskelan rotaryklubin tapahtumakalenteri
Kuluvan kauden tapahtumakalenteri löytyy alempana tältä sivulta. Aiempien toimintakausien tapahtumakalenterit löytyvät arkistoituna jäsenosiosta.
Viikkokokouksen ohjelmavastuussa olevan jäsenen toteuttama ohjelma voi olla esimerkiksi:
- vastuussa olevan omavalintaisesta aiheesta pitämä esitelmä tai egoesitelmä,
- vastuussa olevan toimesta organisoitu vierailukokous, (vierailukokouksista ja mahdollisesti poikkeavasta aikataulusta saatava tieto hyvissä ajoin etukäteen; klubimestari voi auttaa vierailujärjestelyissä)
- vastuussa olevan toimesta sovittu vieraileva esitelmöitsijä järjestelyineen, tai
- vastuussa olevan pitämä alustus johonkin ajankohtaiseen aiheeseen, jonka pohjalta kokouksessa käydään ohjattu eskustelu.
Vuorovaihdot ja muutokset: Mikäli ohjelmavastuuseen nimetty on estynyt osallistumasta ja/tai järjestämään ohjelman vastuullaan olevaan kokoukseen, on hänen itsenäisesti, hyvissä ajoin etukäteen sovittava ohjelmavuoronsa vaihdosta jonkun toisen jäsenen kanssa, ja informoitava vaihdoksesta presidenttiä ja sihteeriä. Etukäteen tiedossa olevat tarpeet vuoronvaihtoon suositellaan sovittavaksi jo heti kauden alussa. Mahdolliset lyhyen reagointiajan poikkeamat esim. sairastapauksissa ratkotaan tilanteen mukaisesti.
Kokouspaikka ja aika: Oletusarvoisesti Ravintola Puistos. Kokoukset joka toinen viikko torstaisin (lähtökohtaisesti parittomina viikkoina). Aloitusaika 16:45 (kesä-elokuussa klo 17:00) ja lopetusaika n. 18:00. Mahdollinen poikkeava paikka tai aika tiedotettava vähintään 2 vkoa ennen.
Tiedotus: Vuorossa seuraava ohjelmavastuullinen tiedottaa tulevan viikkokokouksen ohjelmasisällöstä jäsenistölle edellisessä kokouksessa.
Tapahtumakalenteri 2026-2027:
| Kokous | Viikko | Pvm | Ohjelmavastuullinen | Vahvistettu | Huomioita | Paikka, jos poikkeaa oletuksesta | Kuvaus ohjelmasisällöstä | Hallituksen kokous |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | 34 | 20.8.2026 | Rauno Aavasalo | Kauden avaava kokous | x | |||
| 2 | 36 | 3.9.2026 | Jouni Niemi | |||||
| 3 | 38 | 17.9.2026 | Nuorisovaihto | x | ||||
| 4 | 40 | 1.10.2026 | Savolainen Mikko | |||||
| Syysloma | Ei kokousta | |||||||
| 5 | 44 | 29.10.2026 | Rauno Aavasalo | x | ||||
| 6 | 46 | 12.11.2026 | Jensen Reinhold | |||||
| 7 | 48 | 26.11.2026 | Törrönen Timo | x | ||||
| 8 | 50 | 10.12.2026 | Friberg Kalervo | |||||
| 9 | Jouluhartaus | |||||||
| Joululoma | ||||||||
| 10 | 1 | 7.1.2027 | Mustonen Arto | |||||
| 11 | 3 | 21.1.2027 | Räike Kalle | x | ||||
| 12 | 5 | 4.2.2027 | Nurmi Antero | |||||
| 13 | 7 | 18.2.2027 | Ek Terjo | |||||
| Hiihtoloma | ||||||||
| 14 | 11 | 4.3.2027 | Kirjonen Kirsti | x | ||||
| 15 | 13 | 18.3.2027 | Leino Vesa | |||||
| 16 | 15 | 1.4.2027 | Niemi Jouni | Talvitapahtuma kehitysvammaisille | x | |||
| 17 | 17 | 15.4.2027 | Salminen Hannu | |||||
| 18 | 19 | 29.4.2027 | Mielikäinen Mikko | x | ||||
| 19 | 21 | 13.5.2027 | Sirva Matti | |||||
| 20 | 23 | 27.5.2027 | Rauno Aavasalo | Kevätkokous (klubineuvottelu) | x | |||
| 21 | 25 | 10.6.2027 | Rauno Aavasalo ja tuleva presidentti | Vaihtokokous | ||||