Ilo esitellä

Ilo esitellä

Keuruun Rotaryklubi 60 vuotta

Palvelua kansainvälisesti ja paikallisesti
Keuruun Rotaryklubi juhli 60-vuotista toimintataivaltaan viime torstaina Vanhassa Pappilassa.
Mirja Leijala
Anna-Maija Mäki-Pollari

Omat torvisoittajat Pirjo Ikkala ja Erkki Wirkkala puhalsivat alkufanfaarit, kun Keuruun Rotaryklubin jäsenet puolisoineen ja klubiystävineen kokoontuivat vuosijuhlaansa. Juhlaan osallistui vieraita myös Jämsän, Mäntän, Petäjäveden ja Virtain Rotaryklubeista ja Keuruun Lions klubista.
Juhlavieraat toivotti tervetulleiksi klubin presidentti Anna-Maija Mäki-Pollari. Katsauksen 60 toimintavuoteen loi piirikuvernöörinä palvellut Erkki A. Jaatinen. Hän tarkasteli toiminnassa pysyvinä säilyneitä käytänteitä, mutta myös tapahtuneita muutoksia.
– Alkuaikoina jokaviikkoinen läsnäolo kokouksissa oli kunnia-asia ja kokousasuna oli puku, muisteli Jaatinen. Yksi muutos aikaisempaan on naisjäsenien mukaantulo: Keuruun klubiin ensimmäinen nainen tuli 20 vuotta sitten, tänä päivänä viidennes klubin jäsenistä on naisia.
Rotarytoiminnan merkittävä lippulaiva, myös Keuruulla, on ollut Jouko Järviön käynnistämä nuorisovaihto. Keuruun klubin lähettämänä ovat kymmenet nuoret viettäneet lukioikäisinä vuoden toisessa, kaukaisessakin maassa. Samalla kohdemaasta on tullut vuodeksi nuori Keuruulle tutustumaan suomalaiseen elämänmenoon. Vaihtovuoden aikana nuori on saanut tutustua uuteen kulttuuriin, avartaa maailmankuvaansa ja luoda pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Viime vuosina myös lyhyempi muoto, kesävaihto on tullut suosituksi. Paitsi lukioikäisille Rotary on tarjonnut vaihtomahdollisuuden kuukauden ajaksi eri alojen alle 40-vuotiaille ammattilaisille. Tässä aikuisten vaihto-ohjelmassa on keuruulaisia viimeksi ollut Brasiliassa ja Taiwanissa. Meillä taas on vieraillut ryhmiä mm. Yhdysvalloista, Australiasta, Kanadasta ja Intiasta.
Kansainvälisistä palveluprojekteista mittavin on vuonna 1985 aloitettu polion hävittämiseen tähtäävä ohjelma PolioPlus. Vuodesta 1988 lähtien Rotary on tehnyt yhteistyötä WHO:n, UNICEF:in ja useiden kansainvälisten toimijoiden kanssa. Kattavien rokotusohjelmien ansiosta vuosittainen uusien poliotapausten määrä on tippunut yli 350 000 tapauksesta vain muutamaan esiintymään, viimeisimmät enää Afganistanissa ja Pakistanissa.
Lähiseudulle suuntautuvaa toimintaa on stipendien jako koululaisille, viime vuosina myös erityisopetuksen oppilaille. Sosiaalitoimen alueelle on tehty lahjoituksia ja veteraaneille on tarjottu osallistuminen Mäntässä järjestettyyn itsenäisyysjuhlaan. Nuoria on osallistunut myös rotarien johtamiskoulutukseen ja lapsille on tarjottu retki Särkänniemeen. Rotarit ovat tehneet omia ryhmämatkoja myös ulkomaille.
– Eiköhän lähdetä ensi keväänä taas yhteiselle matkalle, nyt Rotarien maailmankonferenssiin Hampuriin, innosti klubin presidentti Mäki-Pollari.
Juhlaan musiikkiesityksen toi trio, jossa viulua soittivat Pauli Salminen ja Yvette Nzeza, pianoa Anna Tervonen. Ennen juhla-ateriaa kuultiin piirikuvernöörin tervehdys. Ruokailun ja kahvin ääressä jatkui iloinen seurustelu ja tilaisuus päättyi Pertti Walleniuksen johdattamaan Rotarien lauluun.

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Bistro Fiilis

Aika:
Kuukauden viimeinen torstai klo 17:30

Ajankohtaista

Tapahtumat

Ei tapahtumia
Share This