Keitä olemme

Keitä olemme

 

Kampin Rotaryklubi on aktiivinen helsinkiläinen rotaryklubi. Kokoonnummmme jola viikon toisena ja neljäntejä torstaina klo 16.30 Helsingin Suomalaisella Klubilla tapaamaan toisiamme, kuulemaan kiinnostavia esitelmiä ja edistämään hyvää omalla paikkakunnallamme. Käymme myös vierailemassa erilaisissa kohteissa. Tuemme kansainvälisen Rotaryn humanitaarisia projekteja, osallistumme nuorisovaihtoon ja edistämme lähiseudun hyvinvointia.

Klubimme on perustettu 1957. Kummiklubimme on Kampin Rotaryklubi. Klubissamme on 29 jäsentä. Olemme osa piiriä 1420. (Linkki ko.sivulle). Ytävyysklubimme on  Kuhrfurstedam Berliinistä.

 

Harrastus, jolla on tarkoitus

Olemme keskittyneet nuorisovaihdon tukemiseen. Järjestämme nuoria Rotaryn kansainväliseen nuorisovaihtoon yhteisesti Töölön RC:n kanssa. Meidän mielestämme nuorisovaihto on mitä parhainta ruohonjuuritason kansainvälistymis- ja rauhankasvatusta.

Nostamme myös esiin tärkeitä sosiaalisia kehittämistarpeita.

Pidämme arvossa kansainvälisen Rotary Internationalin ponnisteluja ja järjestön arvokasta työtä muun muassa polion hävittämiseksi maapallolta. Pelkästään tähän työhön Rotary on suunnannut runsaasti vapaaehtoisvoimaa sekä yli 1,2 miljardia US-dollaria.

 

Vaikuttava kansainvälinen verkosto

Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Rotary Internationalin kotipaikka on Evanston, USA:n osavaltiossa Illinoisissa. Tunnuslauseemme on Palvelu itsekkyyden edelle (Service Above Self).

Rotaryyn kuuluu 1,2 miljoona jäsentä 35 000 klubissa yli 200 maassa. Rotary on merkittävä kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysjärjestö. Suomi on jaettu kuuteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluvat myös Viron klubit. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 klubia, joissa runsaat 10 000 rotaria.

Kokoontumistiedot

Paikka:
Helsingin Suomalainen Klubi
Kansakoulunkuja 3
00100 Helsinki

Aika:
Joka toinen torstai aina kukauden toinen ja neljäs torstai klo 16.30 - 18.00

Tapahtumat

Share This