Viikkokokouksessamme 31.3. Kulosaaren Yhteiskoululla Helsingin Yliopiston kirkkohistorian professori ja yleisen historian dosentti Tuomas Heikkilä pitää esitelmän ”Piispa Henrik ja Lalli – totta vai tarua.”  Tuomas Heikkilä on toiminut mm. Suomen Rooman instituutin johtajana. Hän on myös juuri saanut Helsingin Yliopiston J.V.Snellmanin tiedon-julkistamispalkinnon.

Viikkokokouksessamme 7.4. Kulosaaren Yhteiskoululla saamme vaihto-oppilaskuu-lumiset ja Jukka Ahosen yhteenvedon RI-lehden jutuista.

Viikkokokouksessamme 14.4. Kulosaaren Yhteiskoululla Turvakoti Hertan vastaava sosiaalityöntekijä Hannaleena Immonen esittelee turvakodin toimintaa ja ideoi klubimme suunnittelemaa projektia.

Lauantaina 18.4. on piirikonferenssi ja iltajuhla Kalastajatorpalla, joihin kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Ilmoittautuminen viimeistään 2.4. (ks. Tulevat tapahtumat).

Viikkokokouksessamme 21.4. Kulosaaren Yhteiskoululla eversti evp Petteri Kajanmaan aiheena on ”NATO ja Suomen puolustus”. Kajanmaa oli ennen reserviin siirtymistään vuodesta 2019 MPKK:n sotataidon laitoksen johtaja ja vuodesta 2022 hän toimi NATOn esikunnassa Belgiassa tehtävänään Suomen puolustuksen NATO-yhteensopivuuden kehittäminen.

Keskiviikkona 22.4. klo 18.00 on Eiran Rotaryklubin järjestämä musiikki-ilta Viinikahvila Feeniksissä, Pohjoinen Rautatiekatu 9 (Sibelius Akatemian talo). Tilaisuuden tuotolla tuetaan vaihto-oppilastoimintaa. Liput 30 € / kpl. Ilmoittautuminen sähköisesti linkin kautta: https://forms.gle/EmSVp549t7JG7ja8.

Viikkokokouksessamme 28.4. Kulosaaren Yhteiskoululla kuulemme ajankohtaista asiaa Rotarysäätiöstä ja avaamme kevään EREY-kampanjan.

Share This