RYLA

RYLA –
Johtajuuskoulutusta nuorille

RYLA (Rotary Youth Leadership Awards)

RYLA on Rotaryn nuorisotoimintamuoto, jolla koulutamme 1430-vuotiaita aloitekykyisiä ja aktiivisia nuoria omatoimisuuteen ja johtajuuteen. Tämä tapahtuu Rotaryn järjestämissä RYLA-seminaareissa, joissa kehitetään mm. nuorten harkintakykyä, päätöksentekokykyä sekä esiintymistaitoa. Kouluttajina toimivat paikallisen rotaryklubin jäsenet tai muut eri alojen asiantuntijat, jotka kertovat ammattiinsa ja johtajuuteen liittyvistä omista kokemuksistaan.

RYLA-koulutus täyteen ikään Lounais-Hämeessä

Piirin 1410 alue 5 on ottanut Ryla-koulutuksen yhdeksi toimintansa peruskiveksi suhteessa lähiyhteiskuntaansa. Kuluvana vuonna 2023 järjestetään alueella jo 19. Ryla ennätysmäärällä osanottajia. Historia juontaa siis vuoteen 2005 ja niin kuin kestävissä jutuissa aina, ei nykytilaa olisi ilman aiempia kokemuksia ja vastuuhenkilöitä. Ennen nykyistä muotoa Ryla on järjestetty lähinnä lukioikäisille nuorille yön yli kestävänä internaattikoulutuksena ja sen jälkeen englanninkielisenä päiväkoulutuksena Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Nykymuotonsa koulutus sai 2014 yhteistyössä paikallisten oppilaitosten, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Forssan ammatti-instituutin, kanssa. 

RYLA23 muodostuu kolmesta koulutuspäivästä, joista kahden päätteeksi on vielä yritysvierailu. HAMK:sta Rylaan osallistuu kestävän kehityksen ja bioinsinöörin koulutusohjelmien opiskelijoita. FAI:n opiskelijat ovat ensisijaisesti liiketalouden ja sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmista. Luentoja on yhteensä yhdeksän kappaletta ja koulutus päättyy todistustenjakotilaisuuteen maaliskuun alkupuolella.

Osallistujien joukossa on ollut paljon aikuisopiskelijoita ja siten myös henkilöitä, joilla on omakohtaista esihenkilökokemusta työelämästä. Lisäksi osallistujissa tapaa olla esimerkiksi harrastuksen parista johtamiskokemusta saaneita, joten aiheeseen liittyvä keskustelu on ollut koulutuksissa runsasta ja yllättävänkin valistunutta.

Aiemmilta vuosilta tiedämme, että vain osa osallistujista haluaa esihenkilöasemaan. Moni osallistuja päätyy kuitenkin asiantuntijaksi ja tämän vuoksi painotamme nykyisin ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyviä luentoja. Johtaminen tapahtuu ihmiskontekstissa ja sosiaaliset taidot ovat keskeinen osa johtamista. Sosiaalisista taidoista on hyötyä kaikissa tehtävissä ja myös yksityiselämässä, joten koulutuksessa on näin ollen selvä yleissivistävä näkökulma. 

Luennoitsijoista selvä vähemmistö on rotareita, suurin osa on alueella toimivia asiantuntijoita tai edustamansa organisaation johtohenkilöitä. Näin toimien pystymme rakentamaan laajemman osaamisalueen koulutusohjelman. Tänä vuonna mukaan on tullut ympäristöasioiden johtamista ja myös naisluennoitsijoiden määrä on noussut samalle tasolle miesten kanssa. 

Tämän vuoden koulutusprosessin jälkeen olemme kouluttaneet yhteensä vajaa 600 osallistujaa. Ai niin, se ennätysosallistujamäärä on tänä vuonna 74. Ryla elää ja voi hyvin alueellamme ja siitä kiitos niin aiemmille vastuuhenkilöille kuin kaikille työhön osallistuneille tahoille. 

Heikki Lauronen 
Piirin 1410 alueen 5
Ryla-koordinaattori 

Jari Kaunisto
Piirin 1410 alueen 5
edellinen Ryla-koordinaattor

Kokoontumistiedot

Paikka:
Ravintola Villa
Hämeentie 7
30100 Forssa

Aika:
Lounas klo 12.00
Esitelmä 12.30

Tapahtumat

Share This