Keitä olemme
Keitä olemme
Forssan Rotaryklubi on aktiivinen rotaryklubi, jonka toiminta-alueena on koko Forssan seutu. Kokoonnumme lounaskokoukseen kaksi kertaa kuussa tapaamaan toisiamme, kuulemaan kiinnostavia esitelmiä ja edistämään hyvää omalla paikkakunnallamme.
Lisäksi käymme kerran kuussa yritysvierailuilla paikallisissa yrityksissä kuulemassa eri toimialojen uusista tuulista. Tuemme myös kansainvälisen Rotaryjärjestön humanitaarisia projekteja ja edistämme lähiseudun hyvinvointia.
Klubimme on perustettu 27.4.1950 ja klubissamme on 54 jäsentä ja 3 kunniajäsentä. Olemme osa piiriä 1410.
Forssan kaksi rotaryklubia yhdistyivät 1.7.2024 ja silloin 1972 perustettu Sepänhaan Rotaryklubi liittyi Forssan Rotaryklubiin.
Vaikuttava kansainvälinen verkosto
Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Rotary Internationalin kotipaikka on Evanstonissa, USA:n osavaltiossa Illinoisissa.
Tunnuslauseemme on Palvelu itsekkyyden edelle (Service Above Self).
Rotaryyn kuuluu 1,4 miljoona jäsentä 35 000 klubissa yli 200 maassa. Rotary on merkittävä kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysjärjestö. Suomi on jaettu viiteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluvat myös Viron klubit.