Projektit

Valkeakosken rotarit saivat lapset kiinnostumaan lähivesistä

Teksti, Heli Mustonen

Kuvat, Pekka Mustonen

 

Aurinkoinen alkukevään päivä ja iloista puheensorinaa valkeakoskelaisen Lotilanjärven rannalla. Kaksi täyttä luokkaa peruskoulun kuudesluokkalaisia tutkii innokkaasti, kuinka juuri otettu järvivesinäyte kestävöitetään.

– Mitä harmaammaksi vesi jää kestävöinnin jälkeen, sitä vähemmän siinä on happea, kertoo näytteidenottaja Teemu Koskinen koululaisille.

Lapset pohtivat yhdessä, että mihin sitä happea järvessä oikein tarvitaan. No, kaloille varsinkin, selvähän se.

Teemu Koskinen edustaa Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistystä. Hänen leipätyönään on kiertää pitkin maakuntaa ja ottaa vesinäytteitä sieltä, mistä kulloinkin tarvitaan.

Valkeakoskelta hän suuntasi seuraavaksi Tampereen Näsijärvelle.

Valkeakosken Rotaryklubin jäsenet ja samalla myös UPM:ltä eläkkeelle jääneet Matti Wall ja Lauri Tusa näyttävät vähintään yhtä innostuneilta kuin koululaiset vesien tutkimisesta.

Eläkkeellä olevalle UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ympäristöpäällikkö Tusalle tämä koululaisprojekti liippaa läheltä entistä leipätyötä.

Hän avustaakin koululaisia mittausongelmien ratkaisussa.

Mistä järviveden tutkimisessa on sitten kyse?

– UPM tekee kaikilla suomalaisilla sellu- ja paperitehdaspaikkakunnillaan yhteistyötä rotaryklubien kanssa hankkeessa, joka kantaa nimeä Koulujemme lähivedet, kertoo Matti Wall.

– Valkeakoskelta hankkeessa on mukana paikkakunnan molemmat klubit.

– Projektin tavoite on peruskoulun 6. ja 7. luokkien oppilaiden kiinnostuksen lisääminen ympäristöasioihin ja erityisesti lähivesiemme puhtauteen.

Valkeakoskella projektin puheenjohtajaksi valittiin UPM:n eläkkeellä oleva ympäristöjohtaja Hannu Nilsen, rotari hänkin.

Roukon koulun kuudesluokkalainen Jussi Helander sanoo, että projekti on lisännyt hänen kiinnostustaan järvien tilaan.

– Aina välillä tulee kalastettua, niin kyllä sitä silloin miettii, onko vesi puhdasta vai vähän saastuneempaa.

Kierros kuudesluokkalaisten keskuudessa kertoi myös sen, että lapset olivat aika hyvin kärryillä Valkeakosken lähivesistä.

– Mallaksella on oikein hyvää vettä ja Vanajallakin mennään koko ajan parempaan suuntaan, tiivisti eräs.

Projekti jatkuu Roukon koululaisilla vielä hyvän matkaa. Lapset pääsevät muun muassa tutustumaan Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen laboratorioon.

Valkeakosken Rotaryklubia hankkeessa edustavat Matti Wall ja Lauri Tusa seurasivat kiinnostuneena Teemu Koskisen (oik.) selostusta vesinäytteiden ottamisesta.

Roukon koulun kuudesluokkalaiset pääsevät vielä tänä keväänä tutustumaan myös Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen laboratorioon. Tässä kuitenkin oltiin vielä Valkeakosken Lotilanjärvellä.

Koulujemme lähivedet sai jatkoa Tyryn koulun 7A luokan kanssa

Koulujemme lähivedet sai jatkoa Tyryn koulun 7A luokan kanssa

Jatkon avaus tapahtui 7.11. Lotilanjärvellä mittauksilla. Tiistaina 14.11. oppilaat tutustuivat UPM:n labraan.

Projektiin kuuluva vesiseminaari järjestetään Valkeakoski-opiston luentosalissa lauantaina 2.12. kello 12.15.

Aaron Nevalainen määrittää veden sameusastetta yhdessä Lauri Tusan kanssa.
Aika hyvältähän vesi näyttää.

UPM:n labrassa Anu Rautakoski valmistelee vesinäytettä ja myös esittelijänä toiminut Minna Keskinen seuraa yhtä kiinnostuneena kuin oppilaatkin.

Hommahan alkaa lämpötilan mittauksilla, koska lämpötila vaikuttaa arviointeihin.
Kuvassa Topi Ryttyläinen mittaamassa veden lämpötilaa varjon puolelta.

Kuvassa Lauri Tusa opastaa oppilaita mittausten teossa.

Analyysipilleri sekaan ja odotellaan. Kohta katsotaan, miltä näyttää.

Happipitoisuus siinä tarkastellaan ja verrataan asteikkoon. Aika vähähappista näyttää olevan.

Vesinäytteen ottoa syvemmältä pikalabramittauksia varten.

Veden sameus näyttää hyvältä. Happamuus oli lähellä neutraalia eli kaikki ok.

Myös lukiota käyvä vaihto-oppilaamme Annika Borger oli tullut mukaan seuraamaan vesiprojektia.

Koulujemme lähivedet, yhteistyö Roukon koulu ja Valkeakosken Tietotien lukio

UPM ja Valkeakosken kaksi rotaryklubia
Viime vuonna UPM ja Raumanmeren rotaryklubi käynnistivät yhteistyössä Suomen
Ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa Koulujemme lähivedet-hankkeen. Rotaryklubi vastasi
käytännössä projektin toteutuksesta yhteistyössä koulujen kanssa. UPM rahoitti tarvittavien
mittalaitteiden hankinnan. Projektin tavoitteeksi asetettiin peruskoulun 6. ja 7. luokkien
oppilaiden kiinnostuksen lisäämisen ympäristöasioihin ja erityisesti lähivesiemme puhtauteen.
Keväällä 2016 tehtiin päätös projektin laajentamista UPM:n kaikille suomalaisille sellu- ja
paperitehdaspaikkakunnille. Kaukaisena tavoitteena siintää projektin laajentamisen myös UPM:n
ulkomaisille tehdaspaikkakunnille. Valkeakosken rotarit ottivat haasteen vastaan. UPM:n
eläkkeellä oleva Ympäristöjohtaja Hannu Nilsen valittiin projektin puheenjohtajaksi Valkeakoskella.
Valkeakoskella pääkohderyhmä 6. luokkalaiset
Koulujen ja koulutoimen rooli on keskeinen projektin toteutuksessa. Hanke on osa uutta
Opetushallituksen hyväksymää opetussuunnitelmaa. Valkeakoskella koulutoimenjohtaja suhtautui
hyvin myönteisesti projektiin ja samoin on Valkeakosken Tietotien lukio ja Roukon koulu ottanut
hankkeen ohjelmaansa. Lukion rehtori, rotari Jaana Lepällä on keskeinen rooli koulujen ja
rotaryklubien välisessä yhteistyössä. Lukion kaksi ulkomaista vaihto-oppilasta osallistuvat myös
projektiin. Raumalla saatujen kokemusten mukaan tämän ikäiset oppilaat ovat innokkaita ja
vastaanottavaisia ja ymmärtävät jo asioiden riippuvuussuhteita.
Näin edetään käytännössä
Valkeakoskella ensimmäinen kierros mittauksia tehtiin syyskuun 28. ja 29. päivinä. Mittauspaikat
olivat Lotilan järvelle ja Korentiojan suulla. Opettajat ovat perehtyneet mittausten suorittamiseen
ja oppilaat tekevät mittaukset. Tervasaaren tehtaan eläkkeellä oleva ympäristöpäällikkö, rotari
Lauri Tusa Valkeakosken rotaryklubista avustaa oppilaiden mittausongelmien ratkaisussa.
Oppilaat kirjaavat mittaustulokset pedanettiin. Näin he pääsevät harjoitelmaan myös koodausta.
Lisätietoja hankkeesta www.peda.net/rauma/kl sekä alla olevilta henkilöiltä:
Ohjelmajohtaja Juhani Kettunen SYKE
Vesiasioista vastaava päällikkö UPM:llä Seija Vatka
Tervasaaren ympäristöpäällikkö Harri Hiltunen
Luokanpettaja Minna Tallila (6.B lk),
Luokanopettaja Hannu Salminen (6. A lk)
Hannu Nilsen
Matti Wall
Tietotien lukion rehtori Jaana Leppä
Timo Koskinen (VLK-Tohkan rotaryklubi)

Roukon koulun oppilaita. Mukana myös vaihto-oppilaamme Fenny Wang. Selvästikin keskittymistä vaativia mittauksia.

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Valkeakosken Rotaryklubi on lopettanut toimintansa kesäkuun 2023 lopussa.

Aika:
Ei kokouksia tai toimintaa.

Tapahtumat

Ei tapahtumia
Share This