Projektit
Projektit
Koulujemme lähivedet
Viime vuonna UPM ja Raumanmeren rotaryklubi käynnistivät yhteistyössä Suomen
Ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa Koulujemme lähivedet-hankkeen. Rotaryklubi vastasi
käytännössä projektin toteutuksesta yhteistyössä koulujen kanssa. UPM rahoitti tarvittavien
mittalaitteiden hankinnan. Projektin tavoitteeksi asetettiin peruskoulun 6. ja 7. luokkien
oppilaiden kiinnostuksen lisäämisen ympäristöasioihin ja erityisesti lähivesiemme puhtauteen.
Keväällä 2016 tehtiin päätös projektin laajentamista UPM:n kaikille suomalaisille sellu- ja
paperitehdaspaikkakunnille. Kaukaisena tavoitteena siintää projektin laajentamisen myös UPM:n
ulkomaisille tehdaspaikkakunnille. Valkeakosken rotarit ottivat haasteen vastaan. UPM:n
eläkkeellä oleva Ympäristöjohtaja Hannu Nilsen valittiin projektin puheenjohtajaksi Valkeakoskella.
Valkeakoskella pääkohderyhmä 6. luokkalaiset
Koulujen ja koulutoimen rooli on keskeinen projektin toteutuksessa. Hanke on osa uutta
Opetushallituksen hyväksymää opetussuunnitelmaa. Valkeakoskella koulutoimenjohtaja suhtautui
hyvin myönteisesti projektiin ja samoin on Valkeakosken Tietotien lukio ja Roukon koulu ottanut
hankkeen ohjelmaansa. Lukion rehtori, rotari Jaana Lepällä on keskeinen rooli koulujen ja
rotaryklubien välisessä yhteistyössä. Lukion kaksi ulkomaista vaihto-oppilasta osallistuvat myös
projektiin. Raumalla saatujen kokemusten mukaan tämän ikäiset oppilaat ovat innokkaita ja
vastaanottavaisia ja ymmärtävät jo asioiden riippuvuussuhteita.
Näin edetään käytännössä
Valkeakoskella ensimmäinen kierros mittauksia tehtiin syyskuun 28. ja 29. päivinä. Mittauspaikat
olivat Lotilan järvelle ja Korentiojan suulla. Opettajat ovat perehtyneet mittausten suorittamiseen
ja oppilaat tekevät mittaukset. Tervasaaren tehtaan eläkkeellä oleva ympäristöpäällikkö, rotari
Lauri Tusa Valkeakosken rotaryklubista avustaa oppilaiden mittausongelmien ratkaisussa.
Oppilaat kirjaavat mittaustulokset pedanettiin. Näin he pääsevät harjoitelmaan myös koodausta.Koulujemme lähivedet sai jatkoa Tyryn koulun 7A luokan kanssa
Jatkon avaus tapahtui 7.11. Lotilanjärvellä mittauksilla. Tiistaina 14.11. oppilaat tutustuivat UPM:n labraan.
Projektiin kuuluva vesiseminaari järjestetään Valkeakoski-opiston luentosalissa lauantaina 2.12. kello 12.15.
Hero
Nuoret tenttasivat päättäjiä niin vuokra-asunnoista kuin korruptiostakin
Valkeakoskelaiset nuoret aikuiset ovat ajattelevaa porukkaa. Se tuli selväksi nuorisokeskus Pultissa, kun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen ja kaupunginhallituksen jäsen Minna Kamppari saivat heiltä täyslaidallisen kysymyksiä korruption kitkemisestä, nuorten vuokra-asunnoista ja sosiaalitoimen käsittelyajoista.
Järvisen ja Kampparin lisäksi vastaamassa oli sivistystoimenjohtaja Markku Valkamo.
– Korruptio estetään avoimuudella ja rehellisyydellä, totesi Pekka Järvinen.
Minna Kamppari oli samoilla linjoilla todetessaan, että korrutioon suhtautuminen on aina oma valinta ja sitä ei ole ollut Valkeakoskella edes esillä.
Markku Valkamon mukaan pienillä ratkaisuilla voi tehdä oman kantansa korruptioon selväksi eli maksamalla esimerkiksi lounaansa itse.
Nuoret nostivat esiin myös mielenterveystoimistoon pääsemisen vaikeuden ja julkisen liikenteen.
Lisäksi ihmeteltiin sitä, miksi kuntoilulaitteita ei sijoitettu kirjaston takana olevaan puistoon, vaan Kirjaslammelle.
Kysymykset oli osa Hero-tapahtumaa. Sen järjestivät Valkeakosken Rotaryt yhdessä kaupungin Etsivän nuorisotyön ja Henkel Oy:n kanssa. Myös Mallaspidot oli mukana järjestelyissä.
Viime viikon tapahtuma oli suunnattu 17-29-vuotiaille nuorille aikuisille. Hero-tilaisuus veti nuorisokeskus Pulttiin kolmisenkymmentä kiinnostunutta.
Päättäjien tenttaamisen lisäksi tutustuttiin voimailu- ja kamppailulajeihin, joita esittelivät Koskenpoikien painijaostolaiset, Hakan nyrkkeilyjaostolaiset ja itsepuolustus- ja kamppailuseura Heracles.
Illan aikana järjestetyn frisbeegolf -kisan vesitti sade. Osallistujia oli kuitenkin seitsemän, joista kaikki palkittiin.
Pultissa ollut ilta saa jatkoa joulukuussa. Joulukuun 8.päivänä Tietotien lukiolla järjestettävässä illassa puhutaan musiikista, työelämästä ja opiskelusta.
Valkeakosken Rotaryt ja Henkel Oy haluavat Hero-yhteishankkeellaan tukea kaupungin Etsivää nuorisotyötä nuorten syrjäytymisen estämiseksi.
– Illasta jäi hyvä mieli, se oli onnistunut ja lämminhenkinen, toteaa Valkeakosken Rotareita ja samalla Henkel Oy:tä edustanut Mika Halonen.
– Nuorten kysymykset olivat hyviä ja asiallisia. Poliitikoilta tuli myös hyvät vastaukset.