Keitä olemme

Keitä olemme

Valkeakosken Rotaryklubi on vuonna 1949 perustettu aktiivinen klubi. Kokoonnumme hämäläisessä maalaismaisemassa, vesistöjen ympäröimänä Valkeakoskella parillisten viikkojen keskiviikkona. Yhdessä nautitun päivällisen jälkeen ohjelmaamme kuuluu yhteiset keskustelumme ja mielenkiintoiset esitelmät sekä jäsenistön että vieraiden pitämänä. Ajoittain teemme myös mielenkiintoisia retkiä lähialueille. Kansainvälisten Rotaryjärjestön projektien lisäksi keskeinen toimintamme pitää sisällään paikalliset hyväntekeväisyystapahtumat ja projektit.

Klubimme osallistuu vuosittain nuorisovaihtoon sekä muihin kansainvälisiin Rotaryjärjestömme tapahtumiin. Paikallisia hyväntekeväisyysprojektejamme viime vuosina on ollut mm. koulujemme lähivedet- ja HERO-projekti. Molemmista projekteista lisää tietoa sivullamme.

Klubimme on tasa-arvoinen, aktiivijäseniä meillä on 32 sekä lisäksi 7 kunniajäsentä. Klubimme on osa piiriä 1390.

Tälle kaudelle tavoitteemme on ShelterBoxin hankinta maailman kriisialueille, paikallisen Sointula ryhmäkodin avustaminen laitehankinnoin sekä HERO-projektissa vähävaraisten perheiden koululaisten aktivoiminen vapaa-ajalla. Lisäksi koulujemme lähivedet projektin menestyksekäs päätös.

Vaikuttava kansainvälinen verkosto

 

Rotary on Chicagossa 23.2.1905 perustettu kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatio. Rotary Internationalin kotipaikka on Evanston, USA:n osavaltiossa Illinoisissa. Tunnuslauseemme on Palvelu itsekkyyden edelle (Service Above Self).

 

Rotaryyn kuuluu 1,2 miljoona jäsentä 35 000 klubissa yli 200 maassa. Rotary on merkittävä kansainvälinen palvelu- ja hyväntekeväisyysjärjestö. Suomi on jaettu kuuteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluvat myös Viron klubit. Suomessa ja Virossa on yhteensä 300 klubia, joissa runsaat 10 000 rotaria.

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Valkeakosken Rotaryklubi on lopettanut toimintansa kesäkuun 2023 lopussa.

Aika:
Ei kokouksia tai toimintaa.

Tapahtumat

Ei tapahtumia
Share This