Puhetaitokilpailun voitto ratkesi tiukassa kisassa Opinlakeus-messuilla

Järjestyksessä jo 16. Puhetaitokilpailu kisattiin Opinlakeus-messujen yhteydessä torstaina 16.1.2019 Seinäjoki Areenalla.

Kilpailun 500 euron pääpalkinnon voitti Ida Nurmi Alavuden lukiosta. Hänen esityksensä erottuivat erityisesti levollisen ja vahvan läsnäolon ansiosta. Puheet olivat teknisesti taitavia, ja esityksistä saattoi huomata, että puhuja on jo ehtinyt harjaantua puheiden pitäjänä.

Kilpailussa toisen palkinnon, 300 euroa, voitti Aleksi Hautamäki Lapuan lukiosta. Hän sai myös Etelä-Pohjanmaan nuorisovaltuustojen suosikin palkinnon. Kolmanneksi sijoittui Kurikan lukiota käyvä Fiia Isoaho, joka sai 200 euron palkinnon. Puhetaitokilpailun järjestävät ja palkinnot lahjoittavat Seinäjoen rotaryklubit. Kilpailu on tarkoitettu  eteläpohjalaisten lukioiden ja ammattioppilaitosten oppilaille.

Tänä vuonna kilpailijat onnistuivat sekä puheiden sisällön ja rakenteen että henkilökohtaisen esiintymisvalmiutensakin ansiosta. Viime silauksen etenkin finaalissa toivat esiintyjien luontevuus sekä puheiden vaikuttavat aloitukset ja yleisön huomioiminen.

– Tuomaristo joutui kilpailun historian kenties vaativimman valinnan eteen, sillä kilpailijat olivat todella taitavia, mikä näkyi jopa pistelaskennassa täpärinä eroina. Myös finaaliin yltäneet Mikaela Saarimäki Alavudelta ja Oona Köykkä Kurikasta hätyyttelivät voittajakolmikon pisteitä, tuomariston puheenjohtaja Iina Åman Seinäjoen Lakeuden Rotaryklubista toteaa.

Myös kannustava opettaja palkittiin

– Nuorten tärkeimmät kannustajat löytyvät kodin lisäksi koulusta. Monet opettajat tekevät arvokasta työtä sen eteen, että heidän oppilaansa voivat kehittää viestintätaitojaan ja menestyä sekä sosiaalisissa tilanteissa että työelämässä, Iina Åman .

Tänä vuonna kilpailussa sai tunnustuspalkinnon myös Lapuan lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Liisa Immonen. Hän on innoittanut, kannustanut ja rohkaissut opiskelijoitaan puheilmaisuun ja onnistunut lähettämään heitä myös lukuisina vuosina Puhetaitokilpailuun.

Kilpailun puheiden aiheet

Semifinaalipuheen aiheet:

#ideakökkä!

Etelä-Pohjanmaan liitto järjesti 31.10.–30.11.2019 Suomen suurimman kökän. Ideakökässä haettiin ainutlaatuisia ideoita ja uusia eteläpohjalaisia sankaritarinoita, jotka kasvattaisivat maakunnan vetovoimaa, elinvoimaa ja viihtyvyyttä. Kaikille avoimien talkoiden tarkoituksena oli tuoda oma idea yhteisesti kehitettäväksi.

Mikä viidestä parhaaksi valitusta ideakökkään lähetetystä ehdotuksesta on omasta mielestäsi innostavin idea? Miksi ja miten tahtoisit juuri tämän idean toteutuvan käytännössä Etelä-Pohjanmaalla?

Kohderyhmä: Etelä-Pohjanmaasta ja sen kehittämisestä kiinnostuneet kaiken ikäiset henkilöt
Puheen tyyppi: Vaikuttamaan pyrkivä puhe
Puheen kesto: 4–6 minuuttia

Finaalipuheen aihe:

Yhdistetään voimat!

Kutsu ja innosta kuulijoita mukaan toimimaan valitsemasi idean puolesta.

Kohderyhmä: Lavayleisö
Puheen tyyppi: Tilannepuhe
Puheen kesto: 3 minuuttia

Taustamateriaali:

Etelä-Pohjanmaan liiton tuomariston valitsemat 5 parasta kökkäideaa ja valintatuomariston perustelut.

Kilpailun tuomariston kokoonpano

Iina Åman, Lakeuden Rotaryklubi, Rotarypiiri 1380:n viestinnästä vastaava
Hannu Juutti, Törnävän Rotaryklubi
Kulttuurituotannon lehtori Johanna Ikola, Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Toimittaja Elina Niemistö, Yle Pohjanmaa
Äidinkielen lehtori emerita, kulttuurivaikuttaja Irma Nieminen
Lisäksi kuntien nuorisovaltuustoja edusti Mette-Mirella Foudila, joka valitsi Etelä-Pohjanmaan liiton lahjoittaman palkinnon saajan.

 

Share This