Vuosivaihdossa olleiden kokemuksia

Emilian vaihtovuosi Meksikossa


Tortillasta, tequilasta. Sombreroista, kaktuksista… Mistä on mystinen México tehty?

Meksiko on vastakohtien maa. Niin maantieteen ja ilmaston kuin myös väestön kannalta.

Meksikolla on suunnattomat ja monipuoliset luonnonrikkaudet. Maisema ja ilmasto vaihtelevat autiomaasta sademetsiin ja kuumilta Meksikonlahden ja Tyynenmeren rannoilta viileisiin vuoristoihin. Pinnanmuodot ovat vaihtelevat, ja meksikolainen elämä kuten muun muassa maan pääkaupunki la Ciudad de México ulottuu jopa yli 2000 metrin korkeuteen merenpinnasta. Maalla on myös huomattavat öljyvarat, mikä vahvasti ylläpitää maan taloutta.

Vastakohtaisuudet ihmisten elämässä ovat valtavat. Yhteiskunta on selvästi jakautunut: on erittäin rikkaita ja hyvin toimeentulevia ihmisiä, minkä rinnalla myös ääretöntä köyhyyttä. Esimerkiksi pääkaupungissa, lyhyemmin Méxicossa, nämä erot näkyvät kaikista selvimmin. Rikkaat ajavat hienoilla autoillaan samalla kun kaikista köyhimmät kerjäävät katujen kulmissa. Myös suurkaupunkien laitamien slummialueet ja hökkelikylät ovat elävä todiste siitä, miten huomattavan suuri osa maan kansalaisista elää. Köyhyys tuo mukanaan tietenkin myös rikollisuutta, mikä varjostaa suuresti Meksikon yhteiskuntaa.

Meksikolaiset ovat kuitenkin oppineet elämään yhteiskuntansa epäkohtien kanssa, missä heitä ehdottomasti tukee heidän myönteinen elämänasenteensa. Ja loppujen lopuksi: eihän ole olemassa täydellistä maata!

Meksikon rikkaus on rakkautta! Värikäs kulttuuri on täynnä tunteita, perinteitä, historiaa, perhesiteitä, ystäviä, musiikkia, makuja, iloa; täynnä elämää.

Meksikon mielenkiintoinen historia kiemurtelee muinaisista alkuperäiskulttuureista valloitusajan sotien kautta nykypäivään. Meksikolaiset ovat ylpeitä historiastaan ja suhtautuvat suunnattomalla kunnioituksella ja arvostuksella omaan kotimaahansa. Muun muassa itsenäisyyttä ja muita nykypäivään johtaneen historian tärkeitä merkkipaaluja juhlitaan erityisen näyttävästi.

Moninaisen historian polkujen varrelta on kulttuuriin tarttunut runsaasti perinteitä, mitä meksikolaiset pitävät edelleen tiukasti yllä ja arvostavat suuresti. Perinteiden kunnioitetaan, ja myös juhlitaan.

Toisaalta myös pelkkä elämä itsessään on riittävä syy juhlaan! Ei ole aikaa eikä paikkaa, mistä meksikolaiset eivät pystyisi tekemään juhlaa! Perheet kokoontuvat usein yhteen, ja perhesuhteet käsitetään laajasti; tätejä ja serkkuja voivat olla ihan vaikka vain hyvät ystävätkin. Ihmisten iloisuus ja lämpö tuntuvat usein olevan kuin pohjaton kaivo, ja ne saavat viileämmänkin tuttavuuden lämpiämään ja vaikkapa pyörähtelemään cumbian tahtiin tai hyräilemään mariachi-musiikin mukana.

Meksikolainen keittiö on kiistämättä yksi maukkaimpia. Maissi, yleisimmin tortillan muodossa; chili; tuoreet trooppiset hedelmät… Meksikolaiset ovat kulinaristeja, rakastavat makuja ja kokoontuvat mielellään syömään suurella joukolla. Aterioiminen venähtää helposti puheensorinan ja useiden ruokalajien ohessa useisiin tunteihin.

Meksikolaiset ovat puheliasta kansaa ja eläväinen espanjankieli tarttuu nopeasti korvaan, vaikkei sitä ennalta osaisikaan. Meksikon espanjan ässät sihisevät samoin kuin suomalaisetkin, joten lausuminen on suomea puhuvalle helppoa.

Meksikon arkipäivä on tapahtuman täyteistä, perhe tietysti luonnollisena osana sitä. Kaikki ei välttämättä ole aina etukäteen mietittyä ja suunnitelmat tulevat ja menevät ja venyvät, mutta ei sen niin väliä. Kaikki kuitenkin aina hoituu!

Meksikolainen elämä tempaa mukaansa, se sytyttää sammumattoman rakkauden tätä värikästä kulttuuria kohtaan, joka antaa aina löytää itsestään uusia puolia.

!! V I V A   M É X I C O !!

Emilian vaihtovuosi Meksikossa

 

Olin vaihdossa Meksikon Playa del Carmenissa 2016–2017. Meksiko on upea, monipuolinen maa ja siksi myös erinomainen vaihtokohde. Tykästyin maan värikkääseen kulttuuriin ja lämpimiin ihmisiin – ruoasta puhumattakaan!

Meksikolainen elämäntyyli on suomalaista rennompi ja leppoisampi. Aikakäsitys on joustava ja sana ”kohta” voi tarkoittaa joko nyt tai kolmen tunnin päästä. Perhekeskeisyys on olennainen osa kulttuuria ja perhe kattaa ydinperheen lisäksi mummot, vaarit, sedät, tädit, enot ja serkut. Jotkut perheet pyhittävät varsinkin sunnuntaipäivän yhdessäololle.

Koulujärjestelmä ja koulunkäynti eroavat jonkin verran Suomeen verrattuna. Kävin vuoden aikana katolista yksityiskoulua, jossa käytettiin koulupukua. Koulupäivät alkoivat seitsemältä ja päättyivät kahdelta. Päivän aikana pidettiin kaksi taukoa, joiden aikana ehti syödä omia eväitä tai ostaa ruokaa kouluruokalasta. Varsinkin erilaisiin teemapäiviin ja juhliin kannattaa osallistua, sillä niistä jää hyviä muistoja jälkikäteen. Itse pääsin viettämään esimerkiksi valmistujaisia kavereitteni kanssa.

Aiempaa espanjan kielen taitoa ei tarvita vaan kieli on täysin mahdollista saada sujuvaksi vaihdon aikana. Itse osasin lähtiessäni sanoa vain pari sanaa espanjaksi ja vaihdosta palattuani kirjoitin lyhyestä espanjasta laudaturin. Tällä hetkellä opiskelen espanjaa pääaineenani Helsingin yliopistossa. Kaikki on siis mahdollista, jos on valmis panostamaan kielenopiskeluun vaihtovuoden aikana.

Nooran vaihtovuosi Meksikossa

 

Heinäkuussa 2012 aloitin ikimuistoisen vaihtovuoteni Meksikossa. Kotikaupunkini Tampico sijaitsee Meksikonlahden rannalla ja pelkkä kuuma rantailmasto oli jo kokemus itsessään. Meksikolainen kulttuuri on ennen kaikkea välittävä: poskipusuja vaihdettiin aina ja joka paikassa minut otettiin vastaan avosylein. Perhe on tärkeä meksikolaisessa kulttuurissa ja sen kanssa vietetään paljon aikaa. Omia suosikkejani olivat erityisesti perheen kanssa vietetyt sunnuntait eli domingo familiar joko host-perheen kanssa touhuten tai tätieni luona koko suvun voimin. Yhteiset ruokailuhetket olivat myös tärkeässä roolissa perheen arjessa, ja mikäs sen parempaa kuin nauttia hyvästä ruoasta hyvässä seurassa! Rotaryn nuorisovaihdossa host-perheitä on useampi, mikä mahdollistaa erilaisten perheiden näkemisen ja siten myös oman perheen laajentamisen. Myös ystävien ja heidän perheidensä kanssa vietetty aika oli korvaamatonta, ja minua kohdeltiin aina kuin perheenjäsentä. Parasta onkin, että kaikkien host-perheideni, ystävieni ja rotareiden kautta minulla on vielä vuosienkin jälkeen suuren suuri perhe myös Suomen ulkopuolella.

Meksikolainen kulttuuri on myös värikäs, eikä vain värikkäiden talojensa ansiosta, vaan myös sen monipuolisen luonnon, mielenkiintoisen historian ja mukaansatempaavan musiikin puolesta. Vaikka vaihtokaupunkini sijaitsikin rannikolla, pääsin muun muassa Rotaryn järjestämillä matkoilla tutustumaan myös viidakon saloihin, suurkaupunkeihin sekä alkuperäiskansojen historiaan. Nämä matkat olivat vapaaehtoisia, joista kahden kustantamiseen osallistuivat myös minut vastaanottanut Rotary-klubi. Ystäväni ja sukulaiseni yrittävät parhaansa mukaan saada minua myös salsa-tanssin saloihin, mutta toistaiseksi olen eniten nauttinut salsasta tacoissani.

Meksikossa kieli on espanja, eikä paikallisten englannin osaamista ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Omat host-vanhempani eivät puhuneet englantia lainkaan, joten espanjan kielellä mentiin alusta asti. Tässä kohtaa on hyvä mainita, että oma osaamiseni oli silloin lähellä nollaa. Host-äidilleni ja uusille ystävilleni tämä ei ollut este, vaan haaste. Jouluun mennessä ymmärsin käytännössä kaiken ja puhuin jo melko sujuvasti. Vaikka uuden kielen oppiminen väsyttikin alkuun melkoisesti, sen rohkea käyttäminen ja virheiden tekeminen nopeuttaa kielen oppimista. Vinkkinä myös se, että lasten kanssa puhuminen leikin lomassa auttaa oman kielitaidon kehityksessä: lapset käyttävät vielä yksinkertaisempaa kieltä ja ovat myös armottomampia korjaamaan virheitäsi! Vaihto Meksikossa tarjoaakin erinomaisen mahdollisuuden uuden kielen oppimiseen ja siten valmiudet myös monen muun kielen oppimiseen helpommin (itse puhun jo auttavaa portugalia espanjan taidon ansiosta).

Lentoja Meksikoon löytyy nykyään helposti, mutta hinnat voivat vaihdella 500–1 100 euron välillä. Halvat lennot ovat yleensä harvinaisia tarjouksia, reilusti yli tuhannen menevät taas voivat sisältää jatkolentoja maan sisällä. Rotarylta saatu kuukausiraha riittää Meksikossa melko pitkälle, kunhan ei tuhlaile liikaa turhaan shoppailuun. Ulkona syöminen perinteisissä taco-paikoissa on halpaa Suomen hintatasoon verrattuna, ja itsellä eniten rahaa meni juuri ruoilla herkutteluun. Monissa kouluissa on käytössä koulupuvut, jotka maksavat myös vähän ekstraa, ja niiden kustantaminen vaihtelee alueittain. Rotareilla on lisäksi käytössä emergency fund, eli oma hätävara hätätilanteita varten. Tämän summan saa tietysti vaihdon päätteeksi takaisin, mikäli sitä ei ole käytetty. Omalleni tuli käyttöä, ja kyseinen vara olikin korvaamaton yllättävässä tilanteessa.

Omasta vaihdostani on jo aikaa, mutta olen edelleen aktiivisesti yhteydessä perheisiini, ystäviini ja rotareihin Meksikossa, enkä osaa enää kuvitella elämääni ilman heitä.

Sonjan vaihtovuosi Argentiinassa

Hola a todos!

Vietin vaihtovuoteni (2019-2020) reilun 13 000 kilometrin päässä Argentiinan Doloresissa. Dolores on noin 30 000 asukkaan pieni kaupunki, parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista Buenos Airesista. Latinalaiseen kulttuuriin olin kuitenkin päässyt tutustumaan jo aiemmin asuessani Uruguayssa perheeni kanssa vuonna 2016. Pala minusta jäi Etelä-Amerikkaan ja tiesin jo Uruguaysta lähtiessäni haluavani vaihtoon johonkin näistä maista. Argentiinassa minua kiinnosti eniten maan kulttuuri sekä monipuolinen luonto.

Argentiinassa, kuten koko Latinalaisessa Amerikassa lukuun ottamatta Brasiliaa, puhutaan espanjaa. Vain suhteellisen pieni osa väestöstä puhuu englantia, joten jo alussa pääsin käyttämään espanjan kielen alkeitani, mikä auttoi kielen omaksumisessa nopeammin. Suurin osa argentiinalaisista on katolisia, mikä näkyi esimerkiksi yksityisissä kouluissa päivittäin pidettävissä nopeissa jumalanpalveluksissa. Muuten he eivät kuitenkaan ole kovin uskonnollisia.

Argentiinalainen kulttuuri on rento, lämminhenkinen mutta temperamenttinen. Perhe on argentiinalaisille kaikki kaikessa ja yhdessäolo on tärkeämpää kuin kiirehtiminen tapaamiseen tai työpaikalle. Vuorokausirytmi on huomattavasti myöhäisempi kuin Suomessa: lounas ja välipala syödään pari tuntia myöhemmin ja ravintolat avautuvat vasta yhdeksän aikaan illalla. Illallisen jälkeen iltaa, tai pikemminkin yötä, vietetään ystävien kesken aina aamun pikkutunneille saakka. Ihmiset ovat rentoja, avoimia ja ystävällisiä mutta toisaalta dramaattisia tunneihmisiä. Eri tunteet näkyvät erityisesti jalkapallo-otteluissa: riehakkaat juhlat vai koko kansan itkunäytelmä? Riippuu lopputuloksesta.

Argentiina on pitkä maa ja sen luonto on hyvin monipuolinen ja kaunis. Löytyy pitkä rantaviiva, lumen päällystämä vuoristo, maailman eteläisin kaupunki Ushuaia, Iguassun vesiputoukset keskellä sademetsää sekä paljon muuta. Luonnon lisäksi kaupungeilla, varsinkin Buenos Airesilla, on paljon tarjottavaa. Voi tutustua tangoon, vierailla värikkäässä La Bocassa tai vaikka illallistaa Puerto Maderon satama-alueella. Argentiinassa on siis paljon nähtävää ja koettavaa sekä luonnossa että kaupungissa.

Argentiinalaisista ruoista suosikkini olivat lihapiirakkaa muistuttavat empanadat, kinuskia paksumpi makea dulce de leche sekä vihreän teen kaltainen mate. Argentiinalainen ei lähde edes ruokakauppaan ilman matelaukkuaan, jossa kannetaan kuppia, termospulloa sekä teerouhetta eli yerbaa.

Vaikka argentiinalainen kulttuuri ja luonto ovat vertaansa vailla, parhainta vaihtovuodessani oli kuitenkin ihmiset ja kokemus uudessa maassa. Vaihtovuosi teki minusta rohkeamman, avoimemman sekä opetti arvostamaan omaa kulttuuriani. Luodut ystävyyssuhteet paikallisiin sekä muihin vaihto-oppilaisiin pitävät minut yhteydessä maahan ja sen kulttuuriin. Palaan varmasti vielä Argentiinaan mutta vaikken koskaan palaisi, minulla on iso kasa ihania muistoja elämäni parhaasta vuodesta.

Loviisan vaihtovuosi Chilessä

 

Olin Ro­ta­ry-vaihtarina Chi­les­sä 2012–2013. Asuin Copiapóssa, pie­nes­sä kai­vos­kau­pun­gis­sa kes­kel­lä Atacaman aa­vik­koa ja Ro­ta­rei­den ta­vas­ta poi­ke­ten mi­nul­la oli vain yksi isän­tä­per­he. Kä­vin mu­siik­ki­lu­ki­o­ta ja pää­sin hui­lis­tik­si kou­lun soit­to­kun­taan. Yksi vuo­den par­hais­ta ko­ke­muk­sis­ta oli­kin soit­to­kun­nan mat­ka Ete­lä-Chi­leen mars­si­maan ja kon­ser­toi­maan.

Pit­kä­nä maa­na Chi­les­tä löy­tyy moni­puo­lis­ta luon­toa poh­joi­sen aa­vi­kois­ta ja ete­län jää­ti­köis­tä aina Tyy­nen­me­ren ek­soot­ti­seen Pää­si­äis­saa­reen. Upeis­ta ran­nois­ta ei ole pu­laa, pu­hu­mat­ta­kaan An­dien kau­niis­ta vuo­ris­to­mai­se­mis­ta. Chi­len lä­hei­nen ja läm­min kult­tuu­ri pos­ki­pu­sui­neen oli help­po omak­sua, eikä ih­mi­siin tu­tus­tu­mi­nen ja ka­ve­rei­den saa­mi­nen tuot­ta­nut lain­kaan on­gel­mia. Chi­len es­pan­jas­ta voi­si sa­noa, et­tei se ole es­pan­jaa näh­nyt­kään, mut­ta erit­täin pu­he­li­ai­den chi­le­läis­ten kes­kel­lä täl­lai­nen hil­jai­nen suo­ma­lais­tyt­tö­kin oppi kie­len hy­vin no­pe­as­ti.

Vaih­to­vuo­si oli elä­mä­ni pa­ras vuo­si. Kaik­kien ko­ke­muk­sien ja ys­tä­vien li­säk­si vuo­si vie­raas­sa maas­sa kas­vat­ti hen­ki­ses­ti ja opet­ti kat­so­maan maa­il­maa ai­van uu­del­la ta­val­la. Sa­no­taan­kin, et­tei vaih­to­vuo­si ole vain yksi vuo­si elä­mäs­sä, vaan yksi elä­mä vuo­des­sa.

Ellenin vaihtovuosi Brasiliassa

 

Ennen vaihtoani Brasiliassa (2019–2020) minulla sekä vanhemmillani oli paljon ennakkoluuloja maahan liittyen. Kyseenalaistin paljon turvallisuutta sekä vapautta. Näin jälkeenpäin katsottuna johtopäätökseni saivat merkittävän käänteen. Vaihto-osavaltiossani Rio Grande do Sulissa on paljon Eurooppalaista vivahdetta. Ihmiset kuitenkin ovat eläviä, sosiaalisia ehkä jopa päällekäyviä näin suomalaisen näkökulmasta.

Asuin Helsingin kokoisessa kaupungissa nimeltä Novo Hamburgo. Piirissäni oli noin kymmenen vaihto-oppilasta, joista kaksi asui lähellä kaupunkiani. Me tavattiin vaihto-oppilaiden kanssa joka viikonloppu, vierailtiin yhdessä uusiin paikkoihin ja naurettiin kyyneleet silmistä valuen. Elän nämä hetket muistoissani uudelleen ja uudelleen. Ennen vaihtoa olin sisäänpäin kääntynyt sekä ujo. Brasiliassa opin sosialisoitumaan eri tavalla äänekkäiden ja musikaalisten ihmisten keskellä. Brasilialaiset heittäytyvät aina innokkaasti uusiin tehtäviin ja ovat aina mukana järjestelemässä jotakin projektia. Muistan vielä hämmennyksen tunteen, kun keskellä historian tuntia joku alkoi soittaa kitaraa ja sekunnin päästä kaikki lauloivat yhdessä. Tulen muistamaan aina välitunnit, jolloin koulun kaiuttimista pistettiin soimaan funkkia, jolloin välitunnit tuntuivat bileiltä.

Minulla oli kaksi isäntäperhettä. Molemmat olivat ääripäitä toisistaan ja molemmat antoivat minulle kokemuksen, joka on kasvattanut minua aivan valtavasti ihmisenä. Meistä tuli hyvin läheisiä ja olemme yhteyksissä viikottain. Kouluun heräsin aina klo 6.00 aamulla. Jos ei ollut iltakoulua, palasin kotiin syömään lounaan perheeni kanssa. Tokassa perheessäni heillä oli oma kodinhoitaja ja siivooja, joka myös teki aina lounaan.

Minun koulussani kaikki puhuivat englantia, mutta se oli erityistapaus. Ekassa perheessäni kukaan ei puhunut englantia ja se aiheutti kommunikaatio-ongelmia. Suosittelen ehdottomasti kielen opettelemista ennen maahan lähtemistä. Perusasioiden opetteleminen auttaa jo valtavasti sekä silloin perhe uskaltaa antaa vaihto-oppilaalle enemmän vapautta arjen keskellä. Maan kieli on avain kulttuurin ymmärtämiseen sekä vahvojen kaverisuhteiden luomiseen. Kielimuuria lukuunottamatta brasilialaiset ovat ystävällisiä sekä tekevät kaikkensa, jotta ulkomaalainen ymmärtäisi heidän sanomansa.

Ehdottomasti parhaimpia muistoja olivat kaikki tilanteet muiden vaihto-oppilaiden kanssa, etenkin matka Koillis-Brasiliaan bussilla yli 50 vaihto-oppilaan kanssa oli unohtumatonta. Meidän välille syntyi niin vahva side, ettei sitä sanoin pysty kuvailla. Olimme yksi suuri perhe ja pidämme joka päivä yhteyttä. Ymmärsin silloin miten suuri rikkaus on tutustua moniin ihmisiin ympäri maailmaa sekä erilaisiin kulttureihin.

Brasiliassa eläminen ei ole kallista ja minulla rahaa meni pelkästään omakustanteisiin matkoihin (esimerkiksi Koillis-Brasilian matka). Minun isäntäperheeni maksoi ruoat ja klubini antoi minulle kuukausirahaa, joka oli riittävä summa pieniin menoihin. Lennot tietenkin kaukaiseen maahan ovat kalliita ja siihen kannattaa varautua.

Vaihto ei suinkaan ole lomavuosi. Se on mielestäni henkisesti haastava vuosi nuorelle, mutta samanaikaisesti opettavainen. Se auttaa nuorta katsomaan maailmaa, ihmisiä, kulttuureita sekä tilanteita erilaisesta näkökulmasta. Mielestäni se ehdottomasti vahvistaa empatiakykyä ja valmistaa nuorta tulevaisuutta varten. Täytyy muistaa, ettei joka päivä ole naurua ja kimalletta. Jossain vaiheessa saattaa tulla koti-ikävä, yksinäinen tunne tai ongelmatilanne, joka tuntuu mahdottomalta ratkoa. Nauttikaan jokaisesta tilanteesta, sillä sen merkityksen saattaa ymmärtää vasta myöhemmin. Älkää sulkeutuko huoneeseen katsomaan Netflixiä, vaan olkaan läsnä jokaisessa tilanteessa perheen kanssa, koulussa sekä Rotary tapaamisissa. Muistakaan myös, että kommunikointi kielimuurista riippumatta, on mahdollista sekä erittäin tärkeää.

Elämäni vuosi vaihto-oppilaana Ecuadorissa

 

Helmikuussa 2017 seisoin Helsinki-Vantaan lentokentällä hämmentynein mielin. Oli aika jättää kotimaa taakseni ja ottaa vastaan seikkailu uudessa maassa. Tuona päivänä en tiennyt mitä odottaa. Ajatukset ja tunteet vaihtelivat ilosta suureen hämmennykseen. Ecuadorilaiseen tyyliin isäntäperheeni otti minut avosylin vastaan ja sain tuntea olevani osa perhettä jo ensi hetkestä alkaen. Tästä alkoi unohtumaton vuoteni pienessä kaupungissa Chonessa, Ecuadorissa.

Ecuador on kehityksensä osalta hyvin eri vaiheessa kuin Suomi. Muun muassa koulutus, infrastruktuuri, digitalisaatio sekä terveydenhuolto ovat meitä jäljessä. Internetverkko ei välttämättä ollut joka päivä saatavilla, kaupungin keskustassa sijaitsevista asuinrakennuksista saattoi puuttua ikkunoita, viemäriverkostoa ei ollut ja rankkasateen sattuaessa kadut saattoivat tulvia. Olosuhteet olivat siis hyvin erilaiset, mutta näihin tottui ja elämää näissä olosuhteissa oppi kunnioittamaan.

Luonto Ecuadorissa on hyvin kaunis ja monimuotoinen, ja siellä on paljon nähtävää. Maa jakaantuu neljään osaan: Costa – rannikkoalue, Sierra – vuoristo, Oriente – maan itäosa (Amazonin sademetsät) sekä Galápagos -saaret. Vaihtovuoteni aikana pääsin matkustamaan maan kaikkiin alueisiin Rotaryn järjestämien matkojen sekä oman isäntäperheen kanssa.

Vaihtovuoteeni kuului kolme eri rotaryperhettä. Asuminen eri perheissä kasvatti ymmärtämään miten perhekeskeisiä ecuadorilaiset ovat ja kuinka sydämellisesti läheisistä huolehditaan.

Minulle alkuvaihe oli haastava, kun yhteinen kieli vielä puuttui ja kykyni kommunikoida oli vajavainen. Itselleni oli suuri yllätys, että paikallisten englannin kielen taito oli varsin olematonta ja näin ollen espanjan kieli tuli opittua varsin nopeasti.

Harrastusmahdollisuudet olivat hyvät. Itse pääsin tutustumaan paikalliseen uintiseuraan, jolla olikin varsin suuri merkitys vaihtovuodelleni. Tämän vapaa-ajan harrastuksen parissa kielitaitoni vahvistui edelleen ja vahvoja ystävyyssuhteita syntyi. Uintiseura toimi yhtenä isona perheenä, jonka toimintaan minut otettiin lämpimästi mukaan.

Koulu kuului normaaliin arkeen ja oli hyvin erilainen kuin Suomessa. Koulupäivät alkoivat aikaisin aamulla kello 7 ja kotiin pääsimme jo klo 13. Koulua käytiin ilman tietokoneita ja oppikirjojakin oli käytössä rajallisesti. Koulupuku oli pakollinen, ja tähän tapaan tottuminen vaati hieman aikaa. Opettajia kohtaan vallitsi erityisen vahva kunnioitus, kuten kaikkia muitakin aikuisia kohtaan Ecuadorissa.

Chonen Rotary-klubi kokoontui joka toinen viikko. Säännöllisten rotarykokousten myötä pääsin tutustumaan paikalliseen rotarytoimintaan. Vaihto-oppilastapaamisten kautta syntyi ystävyyssuhteita yli maiden rajojen. Interact- ja Rotaract -nuorien kanssa tuli vietettyä paljon aikaa ja pääsin osallistumaan eri tapahtumiin ja tutustumaan paikallisiin nuoriin.

Vaihtovuosi antoi minulle hyvin paljon. Vuosi Ecuadorissa kasvatti minut näkemään ihmisarvon, läheisyyden ja huolenpidon merkityksen. Opin ymmärtämään eri kulttuureja sekä tapoja toimia. Vaihtovuosi opetti itsenäisyyttä ja vastuun ottoa sekä kasvatti toimimaan yhteistyössä uusien ihmisten kanssa.

Sofian vaihtovuosi Perussa

 

¡Viva el Perú y la experiencia de intercambio!

On vaikea uskoa, että vaihtovuoteni on jo takanapäin. Muistan lähtöpäiväni kuin eilisen. Kovalla kiireellä touhusin aamupäivän, kirjeitä tuli postista, puhelin pärisi tiuhaan, ruokakin tuli hotkittua, vaikka matkalaukku ja kaikki muukin oli jo valmiina.

Olin juuri saapumassa Limaan. Kaupunki ja sen miljoonat valopisteet erottuivat vasta koneen laskeuduttua pilvipeitteen läpi. Odotukset olivat korkealla, jännityksestä puhumattakaan. Olin jo voiton puolella selvittyäni ilman espanjan kielen taitoa sekavalta Madridin lentokentältä, mutta vielä minun tulisi pyytää puolen vuoden viisumia, löytää laukut ja uusi perheeni. Kaikki meni nappiin vain hymyilemällä ja riittävällä kärsivällisyydellä.

Ensimmäisinä päivinä tutustuin perheeseeni, perulaisiin tapoihin ja totuttelin ajatukseen vaihdosta. Oli käsittämätöntä vain saapua jonnekin kaukaiseen paikkaan, jossa minut otettiin osaksi perhettä. Minulla oli äiti, isä sekä kaksi siskoa ja veli. Koska en osannut espanjaa, sisarukseni selittivät alkuun asioita englanniksi, mutta pian äitini alkoi vaatia minulta espanjaa. Sitten lähtivät kaksi isompaa sisarustani maailmalle ja jäin vanhempieni ja pikkusiskoni kanssa, joten espanjan käyttäminen oli välttämätöntä. Ei enää auttanut turvautua englantiin. Äitini sanoi, että minun olisi vain puhuttava. Ja lisäsi yksinkertaistaen, että minun vain täytyisi ajatella espanjaksi. Miten se nyt onnistuisi! Ymmärsin jo paljon, mutta sanat eivät vain lähteneet suustani. Vastasinkin, etten minä vain vielä pysty, mutta sain takaisin topakan käskyn ”Kyllä pystyt!”.

Kielen kanssa painiessani myös kulttuuri kummastutti. Välillä minusta tuntui, että olin jo päässyt mukaan perulaiseen menoon, mutta sitten taas havahduinkin johonkin aivan käsittämättömään. Yksi huomattava ero oli liikenne. Sen olin jo huomannut aamuruuhkassa lentokentältä kotiin. Muutenkin on täysin erilaista elää kymmenen miljoonan asuttamassa kaupungissa kuin tulla maasta, jossa on juuri ja juuri reilut viisi miljoonaa asukasta! Ruoka oli tietenkin erilaista, riisi ja kana eivät kuulu oleellisena osana suomalaisiin ruokapöytiin. Perhe oli ihana, mutta vielä en ollut kuin kotonani. Tavat ja ihmisten kanssakäyminen oli avointa ja opin heti pitämään halauksista ja poskisuudelmista! Ja miten täsmättömästi kellontarkkuutta tulikin noudattaa! Kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

Kouluni oli San Ignacio de Recalde, jossa olin englanninkielisellä linjalla. Se oli yksi harvoista tasokkaista kouluista, jossa oli tiukka kuri ja säännöt. Oli oltava tarkka koulupuvun hiuslenkin värin kanssa, eikä kravattikaan saanut olla miten sattuu! Luokallani kaikki oppilaat panostivat jo loppukokeisiinsa ja yksityiskoulun erityislinjalaisina he olivat hyviä ja ahkeria oppilaita. Myös pikkusiskoni oli englanninkielisellä linjalla ja kotona näin miten paljon työtä luokkalaisillani oli. Osallistuin joskus opetukseen, mutta pääsääntöisesti luin itsenäisesti espanjaa muiden tehdessä harjoituskokeita.

Klubini nimi oli San Borja Sur ja meillä oli klubikokouksia joka keskiviikkoilta niin kuin klubillani Suomessa. Tämä toi jotenkin yhteenkuuluvuutta ja sellaista tiettyä samankaltaisuutta kaiken erilaisen elämäntyylin rinnalla. Klubini oli hyvin aktiivinen ja vaihtarit otettiin heti mukaan toimintaan. Kaiken kaikkiaan meitä vaihtareita oli Liman alueella nelisenkymmentä, joista klubissani noin 20. Klubille meneminen oli suuri osa sosiaalista elämää. Siellä näki muita vaihtareita sekä rotareita, joista vuoden mittaan tuli setiä ja tätejä meille vaihtareille.

Monien rotareiden lapset olivat myös interact-klubissa ja vaihtarit olivat tervetulleita mukaan myös nuorten toimintaan. Yhdessä osallistuimme kampanjoihin, keräyksiin ja muuhun hyväntekeväisyystoimintaan. Järjestimme puuhaa orpokoteihin, urheilupäiviä erityistä tukea tarvitseville, pyörätuolien lahjoitusta, liikennevalistusta. Meille vaihtareille opetettiin myös itsenäisen toiminnan organisoimista ja vaihtariporukalla keräsimmekin rahaa omaan aktiviteettiin, jota varten järjestimme talent show’n. Emme myöskään suunnanneet toimintaa vain muille, esimerkiksi äitienpäivänä muistimme äitejämme konsertilla.

Vaihtokomitea järjesti meille vaihtareille aktiviteettien ohella matkoja. Niillä opimme tuntemaan Perua, sillä eihän yksi miljoonakaupunki ole todellakaan sama asia kuin koko maa. Matkoilla näimme ja koimme paljon. Ei ole yhtään niin hauskaa vain opiskella kieltä ja kulttuuria, jos ei pääsisi todellisuudessa näkemään sitä. Viiden matkan aikana kävimme kaikissa mahdollisissa ilmansuunnissa ja seikkailimme ristiin rastiin Perua. Monet perulaiset ovat sanoneetkin, että vaihtarit näkevät ja tietävät Perusta enemmän kuin perulaiset itse. Ja hivenen totuutta siinä saattaakin olla: tunnemme Colca Cañon’in, monet pikkuiset vuoristokylät, tärkeimpiä kaupunkeja ja niiden historiaa, inkojen pääkaupungin Cuscon, Machu Picchun, pohjoisrannikon kulttuureita, Amazonin sademetsän… Olemme päässeet osaksi erään Titicaca-järven saaren elämää, laittaneet jalalla koreasti Huaraz’in pyhimysjuhlassa, majoittuneet eri perheissä, tutustuneet Amazon-joen kirjastoon… Lisäksi kävimme naapurimaissa Chilessä ja Ecuadorissa. Ja mitä yhteisiä muistoja näistä paikoista onkaan.

Heti ensimmäiseltä matkalta palatessani Limaan tuntui kuin olisi palannut kotiin. Arki jatkui Limassa, vaikka joka päivä tulikin eteeni jotain uutta. Äitini ehdotti minulle harrastukseksi Marineraa. Ihastuin täysin tähän Perun pohjoisrannikolta tulevaan kansantanssiin! Unelmien täyttymys oli myös se, että pääsin viettämään kesälomaa Trujilloon, jota sanotaan Marinera-kaupungiksi. Asuin siellä amerikkalaisen vaihtarikaverini kanssa paikallisessa rotaryperheessä. Juuri tuohon aikaan järjestettiin kansallinen Marinera-kilpailu ja sen lisäksi paljon erilaisia tapahtumia. Vaihtarin täytyy ottaa kaikki haasteet vastaan ja joskus olla vähän tyhmänrohkeakin ja näillä perusteilla sekä pienellä painostuksella kiipesinkin estradille tanssimaan. Jälkikäteen se tuntui hullulta, mutta niinhän vaihtarin kuuluukin tehdä: heittäytyä kaikkeen mahdolliseen.

Kesälomaperheeni oli mahtava. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi pikkuveli, joka muistutti paljon omia veljiäni. Tuntui todella kotoisalta asua heidän kanssaan ja tutustua koko sukuun. Loma menikin aivan liian nopeasti! Tämän jälkeen palasin Limaan ja vaihdoin jälleen perhettä.

Kolmannessa perheessä asuin ensin äitini, siskoni ja veljeni kanssa. Isäni on Perun armeijalla töissä ja vuoden rauhanturvatehtävissä Afrikassa, joten tutustuin häneen vain skype’n ja puheluiden välityksellä. Kuitenkin hän on minulle kuin isä. Asuimme armeijan alueella, mutta kahden kuukauden jälkeen muutimme isovanhempieni talon kolmanteen kerrokseen ja niin totuin suurperheen arkeen. Meitä oli 11 henkeä ja siksipä aina löytyi seuraa.

Myös kouluni vaihtui ja menin muiden samanikäisteni tavoin yliopistoon. Yliopistoni oli San Ignacio de Loyola ja monet vanhat luokkakaverini olivat myös päässeet sinne opiskelemaan. Oli mukava nähdä vanhoja koulututtuja! Yliopistossa saimme valita jonkin verran kursseja. Minä opiskelin muun muassa espanjaa, perinteistä kulttuuria ja taidetta sekä biokemiaa. Suoritin kurssit muuten kokonaan, mutten tehnyt loppukokeita. Oli todella palkitsevaa, kun huomasin että pystyinkin hyvin opiskelemaan espanjaksi ja sain helpommin kavereita eri kursseilta. Kielitaitoni karttuikin nopeasti päästessäni yli alun tuskailusta. Olen todella kiitollinen ensimmäiselle äidilleni sekä tietysti kaikille minua auttaneille, sillä nollasta lähtenyt espanjankielen taito on nyt hyvin hallussa. Loppuvuodesta jutellessani kadulla minua luultiin perulaiseksi ja monet pöyristyivät kertoessani etten olekaan Perusta.

Isosiskoni ja -veljeni kanssa pääsin mukaan myös rotaract-toimintaan. Suurimpaan osaan ystävistäni tutustuinkin Rotaryn kautta. Loppuvuodesta oli jo kokenut ja varma olo, joten oli hauska seurata seuraavien vaihtareiden valmistautumista tulevaan vuoteen.

Kaiken kaikkiaan vuoteni Perussa oli paras vuoteni tähän mennessä, vaikka olinkin kaukana kotoa. Perheeni Suomessa vaikutti aina tyytyväiseltä, enkä tuntenut pahaa oloa heidän vuokseen. Opin paljon sellaista, jota ei yhdessä kouluvuodessa olisi penkillä istuen voinut. Vaikka Perusta tiedän nyt paljon, paljon enemmän, on myös maailmankuvani kokonaisuudessaan laajentunut. Muilta vaihtareilta opin paljon heidän kotimaistaan, arvoista ja ajatuksista. Tiedän, että vielä jonakin päivänä palaan Peruun ja vanhat, kauniit muistot palaavat nostalgisina mieleeni. Perussa sekä maailmalla minulla on nyt suuri tukiverkko, jonka puoleen kääntyä.

Sofian upea Marinera-tanssi hevosen kanssa

Emmin vaihtovuosi Kolumbiassa

 

Olin vaihto-oppilaana Kolumbiassa, Etelä-Amerikassa. Vuodeksi vaihtoon lähteminen on tähänastisen elämäni isoimpia ja pelottavimpia päätöksiä. Kuitenkin se että uskalsin lähteä, oli varmasti parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut.

Aikaani maailman toisella puolella sisältyy roppakaupalla kokemuksia joita en tule ikinä unohtamaan. Olisi huijaamista väittää, että aikani maailman toisella puolella olisi ollut mitenkään helppoa tai aina ruusuilla tanssimista. Koti-ikävä, vieras kulttuuri ja vieraat ihmiset olivat aluksi todella haastavia asioita ujolle, suomalaiselle, kokemattomalle nuorelle. Kuitenkin juuri omien pelkojeni voittaminen teki vuodesta niin merkittävän minulle. Vaikka vaihtareita yhdistääkin moni asia, jokaisen vuosi on täysin yksilöllinen. Kaikki katselevat sitä omien lasiensa läpi, omista lähtökohdistaan. Minulle vuosi oli aikaa jolloin rohkaistuin, opin lähtemään mukaan uusiin juttuihin ennakkoluulottomasti ja astuin ulos omalta mukavuusalueeltani.

Tiesin Suomesta lähtiessäni Kolumbiasta lähinnä kahvin ja banaanit. Olin myös törmännyt pahamaineiseen historiaan netistä tietoa etsiessäni. Kuitenkin kaikki päähäni muodostuneet ennakko-odotukset osoittautuivat turhiksi. Tutustuessani vähitellen maahan, se vei minulta jalat alta. Ensinnäkin kolumbialainen kulttuuri on todella värikästä ja rikasta. Musiikki, tanssi, juhla ja elämästä nauttiminen ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä. En ihmettele hetkeäkään, että kolumbialaisia on tituleerattu maailman onnellisimmaksi kansaksi. Toinen ehdottomasti mainitsemisen arvoinen asia on Kolumbian uskomattoman monimuotoinen luonto. Etelässä on Amazonin viidakkoa, sisämaassa jylhää vuoristoa ja pohjois- ja länsirannikolla upeita rantoja. Kolumbian lukemattomat hedelmälajit ovat todiste kasvillisuuden moninaisuudesta. Muistan melkein tiputtaneeni silmät päästäni ensimmäistä kertaa hedelmämarkettiin astuessani.

Kuitenkin tärkein kerrottava Kolumbiasta ovat sen suurisydämiset ja vieraanvaraiset ihmiset. Sain tuntea itseni aina tervetulleeksi paikkaan kuin paikkaan ja minusta tuntui kuin jokainen vastaantulija kadulla olisi ollut ystäväni. Kaiken sen kauniin ja hyvän valossa ei kuitenkaan pidä unohtaa maan epäkohtia, joista vaikeimpia ovat taloudellinen eriarvoisuus yhteiskuntaluokkien välillä sekä heikko turvallisuustilanne, joka juontaa juurensa maan väkivaltaisesta historiasta.

Asuin Kolumbian miljoonapääkaupungissa Bogotássa. Ero Suomen pikkuruiseen kotikuntaani oli radikaali. Vuoden aikana kerkesin asua kolmessa eri isäntäperheessä. Ensimmäinen perhe asui pienehkössä kerrostaloasunnossa kaupungin metropolialueen ytimessä ja kaksi viimeistä perhettä isoissa (ja hulppeissa) omakotitaloissa hieman kaupungin ulkopuolella maaseudulla. Minusta tuli perheideni kanssa hyvin läheinen, ja niin kuin perhe-elämään kuuluu, arkeen sisältyi sekä ylä- että alamäkiä. Loppujen lopuksi kaikista perheistä tuli minulle todella rakkaita, ja ikävöin heitä edelleen päivittäin.

Suurin osa arkipäivistäni kului koulussa. Niin kuin oikeastaan kaikki muukin Kolumbiassa, myös koulut ovat hyvin erilaisia Suomeen verrattuna. Minun kouluni oli yksityinen, katolinen tyttökoulu. Varmaan suurin silminnähtävä eroavaisuus oli koulupuvun käyttö. Lisäksi hämmennystä aiheutti oppilaiden ja opettajien hyvin läheiset suhteet ja mitä moninaisimmat “lisäaktiviteetit” ja tapahtumat, joita tuntui mahtuvan kouluvuoteen miltei enemmän kuin varsinaista opiskelua. Oikeiden kaverien löytäminen koulusta tuntui aluksi hankalalta, sillä tytöt olivat niin erilaisia ja eri aaltopituudella minun kanssani. Kuitenkin loppujen lopuksi löysin koulussa oman paikkani ja ystäviä, joiden kanssa viihdyin niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Sain paljon tukea myös opettajilta jotka antoivat minulle espanjan kielen yksityistunteja. Viimeisinä kouluviikkoinani sain myös mahdollisuuden olla “apuopena”koulun yhteydessä toimivassa vähävaraisten lasten esikoulussa.

Arjen lisäksi vuoteen mahtui tietysti myös juhlaa ja lomia. Sain tilaisuuden päästä matkustamaan toisen isäntäperheeni kanssa useampaan otteeseen, ja kävin myös Rotaryn järjestämällä retkellä Kolumbialle kuuluvalla San Andresin saarella Karibianmerellä. Pääsin myös tutustumaan wayuu- intiaaniheimoon ja heidän alueisiinsa Rotaryn kautta. Eräs unohtumaton reissu oli Kolumbian Rotaryn vuotuinen konferenssi, joka järjestettiin Calissa, joka on tunnettu myös salsan kotikaupunkina. Rotaryn järjestämillä reissuilla ja tapahtumissa sain tutustua muihin vaihtareihin, joista tuli loppua kohden kuin perhettä. Toiset vaihtarit ovat korvaamaton tuki, sillä he ovat samassa tilanteessa ja käyvät usein läpi samoja haasteita.

Vaihtovuotta ei voi tiivistää paperiarkille tai edes kuva-albumiin, vaikka kuvat kertovatkin enemmän kuin tuhat sanaa. Se on jotain, minkä voi ymmärtää vain kokemuksen kautta. Vuoteen mahtuu riemua, surua, kyyneleitä (myös onnen), vihastumista, ihastumista, kaipaamista, kiintymistä, tottumista, itsenäistymistä, oppimista ja monta muuta. Vuosi antoi minulle enemmän kuin mikään raha maailmassa voi ostaa. Opin puhumaan erinomaisesti vierasta kieltä, sain elinikäisiä ystäviä ja perheenjäseniä, voitin omia pelkojani, löysin palan itseäni ja opin myöskin arvostamaan asioita kotimaassa, joita olin pitänyt itsestäänselvyyksinä. En vaihtaisi päivääkään vaihdostani pois, en edes sitä huonointa.

Vaihtokokemuksia Yhdysvalloista

Viivin vaihtovuosi Wisconsinissa

Linkki suomalaisen paikallislehden juttuun

 

Liisan vaihtovuosi Oregonissa

Vietin vaihto-oppilasvuoteni 2019–2020 Oregonin osavaltiossa, Yhdysvaltojen länsirannikolla. Oregon on Suomessa valitettavan tuntematon, mutta upean kauniin luonnon ja kulttuurin omaava osavaltio. Vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa sisälsi juuri niitä high school -elokuvan elementtejä, joita vuodelta odotinkin – ystäviä, koulun joukkuehenkeä, tapahtumia ja roadtrippejä. Ennen kaikkea se kuitenkin antoi Yhdysvalloista ja sen kulttuurista paljon syvemmän ymmärryksen kuin mikä välittyy Suomeen populaarikulttuurin muodossa.

Sosiaaliset, lämpimät ja vastaanottavaiset ihmiset tekivät alueelle sopeutumisesta mukavaa. Nämä asiat usein yhdistetään amerikkalaiseen kulttuurin, ja koin ne totuudenmukaisiksi mielikuviksi. Rotary-klubini ja kouluni olivat aktiivisia, ja tarjosivat paljon ohjelmaa ja tukea. Kannattaa varautua siihen, että paikalliseen kulttuuriin liittyvä suuri positiivisuus voi suomalaisesta näkökulmasta tuntua aluksi hiukan vaivaannuttavalta. Oman kokemukseni mukaan kuitenkin amerikkalaisuuteen liittyvä iloisuus ja kohteliaisuus oli pääosin aitoa ja ihanaa.

Kielitaidon suhteen kaikki olivat rentoja, ja ymmärsivät silloin tällöin lipsahtavat virheet. Taitoa myös karttui lisää etenkin alkukuukausien aikana kuin huomaamatta. Englannin kielen taidon kohentumisen lisäksi vaihto antoi runsaasti lisää ymmärrystä itsestä, muista ihmisistä ja maailmasta ylipäätään.

Veeran vaihtovuosi Alankomaissa

Olin vaihdossa vuoden 2017–2018 Alankomaissa. Alankomaat, eli Hollanti on pieni maa, jossa asuu paljon ihmisiä ja se onkin yksi tiheimmin asutuista maista. Hollannissa on paljon mielenkiintoisia kaupunkeja ja junilla pääsee helposti matkustamaan ympäri maata. Joukkoon mahtuu silti myös tulppaanipeltoja ja maaseutua. Vaikka Hollanti onkin lähellä Suomea, ovat kulttuuri ja ihmiset kuitenkin erilaisia.

Hollannissa pyöräillään lähes kaikkialle ja ihmiset ovat avoimia, rentoja, sekä suorasanaisia. Hollantilaiset tykkäävät muunmuassa matkustaa karavaaneilla, tehdä kävelyretkiä ja käydä festareilla sekä ”nakkikioskeilla”.

Hollantiin lähtiessä ei tarvitse osata puhua hollantia, sillä englanninkielentaito siellä on todella hyvä. Hollantia kuitenkin oppii siellä asuessa, ja se helpottaa kulttuuriin sopeutumista. Rotex ja Rotarit järjestevät orientaatioleirin, jossa opetellaan hollannin kielät ja kulttuuria, erilaisia viikonloppuaktiviteetteja, sekä vuoden lopuksi on Eurotour, jolla matkustetaan ympäri keski-Eurooppaa.

Miisan vaihtovuosi Italiassa

 

Olin Rotaryn vaihto-oppilaana vuoden Pohjois-Italiassa, Cremonassa, piirissä 2050 vuosina 2019–2020. En ollut aiemmin käynyt Italiassa, enkä opiskellut kieltä. Silti koin, että juuri Italia voisi olla minulle sopiva vaihtomaa – ja sitä paitsi uskoin, että oikeastaan ei sillä maalla niin väliä ole, sillä kokemus tulee olemaan melko sama kaikkialla ja maasta riippumatta kulttuurishokkeineen ja erilaisine tapoineen. En alussa juuri kokenut sulautuvani porukkaan, mutta sitten ymmärsin, ettei pidäkään! Ymmärsin, että olen suomalainen, ja saan antaa sen näkyä. Vuoden aikana kuitenkin luonnollisesti omaksuin piirteitä ja tapoja italialaisesta kulttuurista, jotka edelleen ovat luonteva osa päivittäistä elämääni.

Oman vaihtovuoteni alku ei ollut helpoin, sillä en osannut juuri ollenkaan italiaa etukäteen enkä sitä ollut opiskellut koulussa tai muutenkaan. Olin todella motivoitunut uuden kielen opiskeluun, ja mielestäni oli mielenkiintoista nähdä, kuinka nopeasti tuntemattoman kielen pystyy omaksumaan – opettelinhan italiaa vähän niin kuin lapset opettelevat äidinkieltään. Minulle oli kuitenkin alusta asti selvää, että jos haluan päästä syvemmälle kulttuuriin ja tulla läheiseksi italialaisten, muun muassa host-perheideni kanssa, minun täytyy hallita kieli riittävän hyvin. Ympärilläni olevat ihmiset tukivat minua kielen opiskelussa, ja se lisäsi myös motivaatiotani entisestään. Puhuminen ja uuden kielen omaksuminen ovatkin yksiä tärkeimmistä asioista, jotka johtavat menestyksekkääseen vaihtovuoteen.

Pidin paljon ajatuksesta, että vaikka vaihtovuoden aikana pysyinkin Euroopan rajojen sisäpuolella, on kulttuuri jo hyvin erilainen kuin Suomessa. Ei aina tarvitse välttämättä lähteä suurten valtamerten yli, vaan myös Euroopasta voi löytää hyvin erilaisia ympäristöjä. Rakastuin Italian kauneuteen heti, ja kauneutta voikin löytää Italiasta miltei kaikkialta. Osa Italian viehätystä vaihtomaana onkin, että oikeastaan voi päätyä ihan mille tahansa alueelle mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Vaihtovuosi Italiassa muovautuukin pitkälti sen mukaan, minne alueelle vaihtovuottansa pääsee siellä viettämään.

Jos jokin asia on varmaa niin se, että pieni kulttuurishokki iskenee jokaiselle. Olo voi tuntua todella erikoiselta, jopa vähän ympäristöstä irralliselta. Kuitenkin, kun sitkeästi jaksaa käydä koulussa, etsii vapaa-ajalle jotakin mielekästä tekemistä ja yrittää olla vuorovaikutuksessa vähän kaikkien kanssa parhaansa mukaan, olo helpottaa pian. Varsinainen shokki meni itselläni ohi parissa kuukaudessa. Sitä ennen tuskailin vähän kavereiden löytämisessä. Vaikka olenkin ulospäinsuuntautunut luonteeltani, minulle oli vaikeaa löytää kavereita koulusta, osin alussa heikon kielitaitoni vuoksi ja osin minusta riippumattomista syistä. Suomalaista sisua tarvittiin roppakaupalla, ja ajan kanssa niitä kavereitakin alkoi löytyä. Sisukkuus ja sinnikkyys ovatkin vaihtarille erityisen hyödyllisiä ominaisuuksia.

Italialaisessa perheessä voi parhaimmillaan kokea mieletöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Omien kokemusteni mukaan italialaiset ovat vieraanvaraisia ja ystävällisiä, sekä ottavat osaksi omaa perhettänsä. On helppo tuntea olevansa osa isäntäperhettään, ja perheen tuki voikin olla korvaamattoman arvokasta ja tärkeää vaikeina hetkinä. Vaikeuksista saa ja pitää puhua avoimesti esimerkiksi isäntäperheen, ystävien, Rotaryn nuorisovaihtoasiamiesten, muiden vaihtareiden tai vaikkapa koulun henkilökunnan kanssa. Ikinä ei tarvitse jäädä ongelmien kanssa yksin.

Italiassa on syytä varautua suunnitelmien äkillisiinkin muutoksiin, eikä ahdistua liikaa vaikkapa myöhästymisistä itsestä riippumattomista syistä. Kannattaa kuitenkin aina pyrkiä olemaan itse täsmällinen ja huolellinen, sillä niin antaa itsestään fiksun kuvan. Omasta kotimaastaan kannattaa pyrkiä antamaan todenmukainen kuva, eikä varsinkaan vahvistaa vääriä stereotypioita. Vaihtarilla voi mennä tovi, ennen kuin omaksuu italialaisen elämänrytmin. Oman host-perheen tapojen kunnioittaminen on tärkeää, ja illallinen on usein tärkeä koko perheen kokoontumisen hetki. Ruoasta kannattaa nauttia, eikä stressata mahdollisesta painonnoususta.
Vaihtoon kannattaa lähteä maahan kuin maahan avoimin mielin, reippaan ja kunnioittavan asenteen kera. Vuoden aikana opin, että aina kannattaa kysyä, jos jokin asia on epäselvää. Kannattaa myös ottaa vastaan kaikki mahdollisuudet ja elämykset, mitä tarjotaan! Ikinä ei voi tietää, millaisia elämyksiä voi päätyäkään kokemaan, kun on tarpeeksi seikkailumieltä ja rohkeutta. Italian vaihtovuosi oli kaikkea mitä odotin ja vielä enemmän. Vaihtovuosi on tutkimusmatka omaan itseen, josta voi oppia paljon. Vaihtovuoden jälkeen maailma tuntuukin kovin pieneltä, ja uusia ovia on auennut. Kaikki on mahdollista.

Nellin vaihtovuosi Belgiassa

 

Olin vaihdossa Belgiassa vuoden 2019–2020. Belgia on pieni maa, jossa matkustaminen on helppoa ja välimatkat lyhyitä. Belgia sijaitsee aivan Hollannin alapuolella, Saksan Länsirajalla ja Ranskan yläpuolella. Belgiassa on kolme kielialuetta: hollannin ja ranskankieliset alueet ja hyvin pieni saksankielinen vähemmistö. Itse vietin seitsemän kuukautta hollannin eli flaaminkielisellä alueella, joten nyt puhun juuri sen kulttuurin piirteistä. Kieliryhmät ovat hyvin jakautuneet Belgiassa ja pohjoisessa ja etelässä kulttuuri on hyvinkin erilaista. Vaihtovuoteni keskeytyi jo maaliskuussa koronatilanteen takia, mutta kerron nyt kaikesta siitä mahtavasta, jota ehdin kokea ennen lähtöäni.

Belgia on eurooppalainen valtio, johon suomalaisena sinun on suhteellisen helppo sujahtaa. Belgiassa on pitkiä perinteitä, kuten karnevaaliperinne helmikuussa. Belgialaiset ovat yhteisöllisiä ja tykkäävät juhlia. Väkeä Belgiassa riittää tuplasti Suomen verran, vaikka pinta-alaa on vain kymmenes Suomesta. Belgiassa on siis paljon kauniita kaupunkeja, joissa vierailla, mutta niukasti laajoja luontoalueita. Juuri kaupunkimatkustaminen niin Belgian sisällä kuin muuallakin Euroopassa oli parhaimpia juttuja mielestäni! Tämä oli suhteellisen halpaa, junayhteydet hyviä ja matkustusajat lyhyitä.

Arkielämäni Belgiassa muistutti elämääni Suomessa: kävin koulussa päivittäin puoli yhdeksästä kolmeen, sen jälkeen menin kotiin, urheilin tai näin ystäviä ja vietin aikaa host-perheiden kanssa. Olin onnekas ja pääsin taidekouluun opiskelemaan. Tämä tarkoitti käytännössä enemmän taideaineita: piirtotekniikkaa, taidehistoriaa ja projekteja. Lisäksi pääsin koulun kanssa taidemuseovierailuille ja minulla oli ihanan pieni ja tiivis luokka (vain 10 oppilasta!). Opiskeluun ei onneksi kulunut paljon aikaa. Kuitenkin vaihtovuoteni oli paljon kiireisempi kuin elämäni Suomessa: matkustin paljon, kävin juhlissa ja tapahtumissa ja näin ystäviä. Varsinkin toinen host-perheeni oli tosi aktiivinen ja viikonloput olivat harvoin vapaita! Ennen vaihtovuotta stressasin paljon, kuinka jaksaisin kuluttavan vuoden ulkomailla osin kielitaidottomana. Kävi ilmi, että innostus tehdä ja kokea vaihtarina voitti kuvitellun väsymykseni.

Belgia on tunnettu ruuastaan. Belgialaiset rakastavat suklaata, olutta ja (ranskan)perunoita. Ranskanperunathan eivät oikeastaan olekaan ranskalaisia vaan sana “French Fries” oli amerikkalaisten vierailijoiden väärinkäsitys. Oikea sana olisi siis belgianperunat! Roskaruoka on belgiassa halpaa ja joissain perheissä sitä syödään viikoittain. Ruokarytmi on erilainen kuin Suomessa ja päivässä syödään vain yksi lämmin ateria iltasella. Koulussa syödään eväsleipiä ja muita välipaloja. Belgialaiset rakastavat leipää ehkä liiaksikin, joten sinun tulee varautua syömään sitä paljon ja eri muodoissa.

Belgiaan ei ole kielivaatimuksia, joten minäkin aloitin hollannin opiskelun aivan nollasta. Kielen opiskelu oli mielestäni tosi mieluista ja palkitsevaa. Jos osaa englantia, vähän ruotsia tai jopa saksaa, on hollannin taitaminen helppoa! Noin viidessä kuukaudessa opin kommunikoimaan ja ymmärtämään lähes kaikenlaisia tilanteita ja kielen oppiminen olikin avain kulttuuriin! Belgialaiset ihmiset ovat huumorintajuisia, suorapuheisia ja yhteisöllisiä. Heidän kanssaan on helppo jutella ja suurin osa ihmisistä on kiinnostunut asioistasi ja Suomesta. Moneen ihmiseen tekee vaikutus jo pienikin kielitaito, joten pientäkään osaamista ei kannata peitellä. Vaihtovuonna juuri kohtaamiset ihmisten kanssa olivat minulle tärkeimpiä. Oli se sitten keskustelu vaatekaupan myyjän kanssa, uuden luokkalaisen, toiselta puolelta maapalloa tulleen vaihtarin, host-isoäidin tai päiväkotilaisen kanssa, opin aina jotain uutta. Belgialaiset osaavat arvostaa myös aikatauluja, joten myöhästymistä kannattaa välttää. On kuitenkin turha perehtyä liikaa stereotypioihin ja kohdata jokainen belgialainen yksilönä, näin selviydyt kaikista parhaiten! Lisäksi aina kannattaa kysyä, sillä väärinkäsityksiä uutta kieltä opiskellessa tapahtuu varmasti. Belgiassa on myös oman kokemukseni mukaan hyvin yhteisöllinen vaihtariporukka. Pääsin itse tutustumaan ihmisiin ympäri maailmaa. Oma piirini oli tosi tiivis ja me kävimme yhdessä mm. syömässä, luistelemassa ja kaupunkireissuilla. Vaikka itse olin vaihdon alussa ujo, pääsin silti mukaan porukkaan! Vaihtarit tarjoavat vertaistukea vuoden vaikeimpina hetkinä ja he ymmärtävät kielen opiskeluun liittyviä hankaluuksia.

Vaihdon hinnaksi laskeskelin noin 1 500 euroa. Eniten rahaa kului lentoihin (noin 300 euroa, lentolippu avoimella paluupäivällä), järjestelymaksuun (600 euroa) ja vakuutuksiin (vuodeksi noin 400 euroa). Lisäksi rahaa kului Rotary-bleiseriin (215 euroa). Riippuen piiristäsi ja klubistasi Belgiassa sinulle kustannetaan bussikortti, koulutavarat ja jopa junalippuja. Myös kuukausiraha saadaan, joka on noin 70-100 euroa. Belgiassa on sama hintataso kuin Suomessakin ja minulle Rotareiden maksama kuukausiraha kattoi paljon vapaa-ajan kustannuksia! Lisäksi rahaa voi kulua esimerkiksi lomamatkoihin vaihtovuoden aikana, jos haluaa hyödyntää esimerkiksi Rotareiden järjestämiä BRESA-matkoja. Myös Rotex-tapahtumat voivat maksaa muutamia kymppejä.

Jos kiinnostuit Belgiasta, voin todellakin suositella sitä sinulle! Tulet tutustumaan niin belgialaiseen kuin keski-eurooppalaiseenkin kulttuuriin ja uuteen kieleen. Opit tuntemaan belgialaisen huumorintajun, ruuan ja elämäntavan. Tutustut varmasti niin kaiken ikäisiin belgialaisiin ihmisiin kuin ulkomaalaisiinkin, jos olet tarpeeksi rohkea lähestymään ja vastaamaan kysymyksiin! Minulle henkilökohtaisesti vaihtovuosi Belgiassa paransi sosiaalisia taitojani, etenkin small talkia ja epämukavuuden sietokykyä kaikenlaisissa tilanteissa.

Emilian vaihtovuosi Japanissa

 

Olin vaihdossa 2016–2017 Saitaman prefektuurissa, joka on noin tunnin junamatkan päässä Tokion päärautatieasemalta. Asuin kahden eri vierekkäisen kaupungin, Kawaguchin ja Urawan alueella vuoden aikana. Pelkästään Saitaman väkiluku on 1,3 miljoonaa, joten alue on tiiviisti asutettua seutua. Vaihtareita Districtillä 2770 on ollut vuosittain 15–20.

Japanin kulttuuri eroaa hyvin paljon omastamme. Kaksi pääuskontoa ovat Shintolaisuus ja Buddhalaisuus, ja kristittyjä väestöstä on vain noin yhden prosentin verran. Tämä vaikuttaa esimerkiksi siten, ettei Japanissa juhlita joulua tai pääsiäistä samalla tavalla, vaan ne ovat enemmälti kaupallisia juhlia, kuten halloween Suomessa. Tapakulttuuriin liittyy paljon sääntöjä, joiden ymmärtämiseen ja oppimiseen voi vierähtää oma aikansa. Japanilaisten lisäksi vaihtari tulee tapaamaan alueen muita vaihtareita eri maista ja kulttuuripiireistä. Kulttuurishokkeihin on siis hyvä varautua, sillä niitä jokainen vaihtoon lähtijä tulee varmasti kokemaan. Kuitenkin alkushokin jälkeen on hauskaa huomata samankaltaisuuksia maidemme välillä.

Saitaman alueella Rotarit ovat yleisesti hyvin aktiivisia, mutta aktiivisuuden taso riippuu myös hyvin paljon clubien koosta. Minulla oli kaksi isäntäklubia, joista toisessa oli n. 80 jäsentä ja toisessa n.20.  Klubin tapaamisissa piti käydä vähintään kerran kuussa, mutta itse kävin paljon useammin. Lisäksi klubit järjestivät juhlia, hyväntekeväisyystapahtumia ja muita extra tapaamisia, joihin oli hauska osallistua. Klubikäyntien lisäksi Saitamassa oli vähintään kerran kuukaudessa tapaaminen, johon inboundit, tulevat outboundit, rotexit ja alueen vaihtoasioista vastaavat rotarit osallistuivat. Näitä tapaamisia pidettiin usein muiden rotary-tapaamisten yhteydessä, joten usein meidän piti pitää puheita tai esityksiä rotareille. Japaniin vaihtoon lähtevät joutuvat usein pitämään puheita, meillä alusta asti Japaniksi, joten siihen on hyvä henkisesti varautua. Districtin 2770 vaihtareille tarjottiin myös kahta matkaa. Toisella käytiin Hiroshimassa ja Kiotossa, ja toisella laskettelemassa. Toisin kuin muissa vaihtomaissa Japanissa vain harvoin tavataan vaihtareita toisista piireistä, joten pinssejä ei välttämättä kannata ostaa tai tehdä suuria määriä. Jos takin haluaa täyteen, pitää käyttää luovuutta.

Japanissa vaihtareilla on yleensä +3 isäntäperhettä: minulla oli viisi. Vaikka perheiden vaihto oli stressaavaa, joka ikinen isäntäperheistäni oli ihana, ja pääsin perheiden vaihtojen ansiosta tutustumaan hyvin moneen ihmiseen. Japanissa perheiden arki on kiireistä, ja vanhemmat saattavat viettää suurimman osan päivästään töissä. Aikaisemmin perinteisesti perheenäidit ovat kotiäitejä, mutta nykyään monet palaavat työelämään kun lapset ovat kasvaneet tarpeeksi vanhoiksi. Voikin olla, että perhe näkee toisiaan vain aamupalalla ja iltapalalla/päivällisellä. Japanissa töitä voi vanhemmilla olla myös viikonloppuisin. Myöskään pitkiä lomia ei ole, mutta yksittäisiä vapaapäiviä on useampia.

Japanin populaarikulttuuri voi antaa hyvin vääristyneen kuvan siitä, millaista elämä maassa oikeasti on. Suuri shokki monille vaihtareille on se, että koulukavereilla on hyvin vähän vapaa-aikaa, ja siksi kavereiden näkeminen koulun ulkopuolella on jopa harvinaista. Japanissa harrastustoiminta tapahtuu tuntien jälkeen koulun tiloissa, joten monet viettävät suurimman osan päivästään koulussa. Suosittelen osallistumaan koulujen kerhotoimintaan, sillä siellä voi saada lisää kavereita ja oppia jotain aivan uutta. Itse olin joka arkipäivä 8.30–18.30, koulussa, sillä liityin Koto (Japanin kansallissoitin) kerhoon, ja meillä oli 2-3 tunnin treenit joka arkipäivä, ja usein myös viikonloppuisin. Kerhot eivät välttämättä ole päivittäin, jotkut vain kerran viikossa. Koska opiskelijat ovat koulussa suurimman osan päivästä, usein heitä ei vaadita osallistumaan kotitöihin. Perheen äiti saattaa siivota jopa heidän huoneensa. Kuitenkin ainakin aluksi kannattaa pyrkiä auttamaan kotitöissä, tai vaikka tarjoutua tekemään Suomalaista ruokaa. Lohikeitto ja sämpylät varmasti maistuvat kaikille.

Japanissa koulukulttuuri on myös hyvin erilainen Suomen koulukulttuuriin verrattuna. Näkyvin ero on usein koulupuvut, vaikkei kaikissa kouluissa koulupukuja olekaan. Oppitunnit ovat suurilta osin sitä, että opettaja luennoi, eikä interaktiivista opetusta ole juurikaan. Etenkin valtion kouluissa elektroniikkaa ei juurikaan hyödynnetä opetuskäytössä, ja esimerkiksi omaa tietokonetta ei saa koulussa käyttää. Japanissa opettajien ja oppilaiden välillä on selkeä hierarkinen ero. Opettajaa tulee puhutella kunnioittavasti. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että aina kun opettaja tulee käytävällä vastaan, tulee tätä tervehtiä. Suomessa oppilaita kannustetaan kyseenalaistamaan, ja ajatellaan, että on normaalia huomauttaa opettajan tekemästä virheestä. Japanissa sen ajatellaan olevan loukkaavaa. Lisäksi Japanissa opiskelijoiden ulkonäköön kiinnitetään paljon huomiota, ja esimerkiksi kaikki lävistykset (myös korvikset), korujen käyttö, hiusten värjääminen tai muotoilu (esim. suoristaminen tai kiharrus) on kiellettyä. Vaihto-oppilaita kohtaan ollaan ymmärtäväisempiä, mutta esimerkiksi hiusten värjääminen vaihdon aikana ei ole järkevää.

Vaikka Rotaryn vaihto-ohjelmat ovat suhteessa todella edullisia, vaihtovuosi Japanissa on kalliimpi kuin esimerkiksi Euroopassa. Kaikille vaihtareille yhteisten kustannusten (rotarybleiseri, koulutukset yms.) lisäksi tulee vaihtarin maksaa lennot (700 – 1 100 euroa), vakuutus ( minulla noin 1 000 euroa), viisumi (noin 100 euroa) ja mahdolliset rokotteet (HepatiittiAB, japanin aivokuume ym.). Japanin Rotary vaatii ottamaan heidän tarjoamansa Japanilaisen vakuutuksen. Yhteensä vaihdolle tuli minulla hintaa noin 3 000 euroa. Lisäksi on mahdollista osallistua Rotaryn järjestämille matkoille, joista kummatkin olivat yhteensä noin tonnin luokkaa. Itse osallistuin vain toiselle retkelle (noin 700 euroa). Näille matkoille osallistuminen ei ole kuitenkaan pakollista, ja vaihtari voi päästä mukaan esimerkiksi isäntäperheen tai rotareiden matkoille.

Japanissa vaihto-oppilaat saavat 10 000 yeniä = noin 80 euroa käyttörahaa kuukaudessa, joka itsellä riitti todella hyvin. Japanissa sim-free  (eli minkä tahansa operaattorin sim käy) puhelimet ovat harvinaisia, ja siksi vaihtarit saavat yleensä käyttöönsä toisen puhelimen. Rotarit usein kustantavat vaihtarien puhelinmaksut, mutta eivät välttämättä internetin käyttöä. Kustansin itse datan käytön, joten netin käyttö kodin ulkopuolella jäi vähäiseksi. On hyvä myös huomata, ettei japanissa ole samanlaista kyläilykulttuuria kuin Suomessa. Japanissa asunnot ovat usein pieniä ja äänieristys huono, joten kavereiden kanssa käydään usein syömässä, elokuvissa tai karaokessa, mihin voi kulua rahaa. Onneksi ulkona syöminen on Japanissa todella edullista.

Japanissa tunnetusti puhutaan englantia todella huonosti, joten vaihtarille puhutaan usein alusta asti japania. Koulussani vain muutama opettaja puhui englantia sujuvasti, ja hostperheissäkin englannin taito oli rajallista.  Japanin alkeiden osaamisesta ennen vaihtoon lähtöä on paljon hyötyä, mutta kielen voi oppia myös maassa ollessa. Suosittelen kuitenkin opettelemaan lukemisen ja kirjoittamisen alkeet (hiraganat ja katakanat) sekä perussanastoa ennen Japaniin lähtöä.  Kielen oppiminen voi aluksi tuntua vaikealta, mutta kun pääsee alkuun sen oppii nopeasti. Yleensä Rotarit järjestävät Japanin opetusta jollakin tasolla. Osalla opetus tuli koulun kautta, mutta Saitaman alueen vaihtareille järjestettiin opetus vapaaehtoisten voimin.

Muistelen vaihtoani edelleen miltei joka päivä. Muistojen lisäksi vaihtovuodestä jäi käteen myös kielitaito, josta on ollut minulle hyötyä esimerkiksi työelämässä. Lisäksi vuoteni Japanissa selvensi ajatuksia opiskelupaikan suhteen. Vaihdon aikana sain muista vaihto-oppilaista hyviä ystäviä, joiden kanssa juttelen vieläkin miltei päivittäin. Pidän myös kontaktia isäntäperheisiin ja koulukavereihin. Vaihtovuosi auttoi minua luomaan kontakteja ympäri maailman, ja avartamaan maailmankuvaani.

Pepin vaihtovuosi Australiassa

 

Olin vaihdossa Australiassa 2019–2020. Vaihto-oppilasvuosi oli ollut haaveenani niin pitkään kuin jaksan muistaa. Pohdin ensimmäiseksi lähteväni lyhyempään vaihtoon, mutta päädyin kuitenkin lähtemään koko vuodeksi. Näin jälkikäteen olen erittäin tyytyväinen siihen, sillä muuten olisi jäänyt niin monta kokemusta kokematta. Lähdin vaihtoon Australiaan vuonna 2019 ja olin siellä 2020 kevääseen. Sain laittaa rotareille neljä eri maatoivomusta ja vaihtoehtoni olivat Australia, Meksiko, Chile ja Brasilia. Australia oli ykköstoiveena pääosin kielen ja sään puolesta. Australia kuulosti myös minusta erittäin eksoottiselta, ja olin aina halunnut kokeilla surffausta.

Lensimme muiden Australiaan menevien suomalaisten vaihtareiden kanssa yhdessä ensin Singaporeen neljäksi päiväksi. Siellä meille pidettiin pienimuotoinen koulutus aluevastaavamme puolesta, ja saimme käyttää toisiimme tutustumiseen ja nähtävyyksien katseluun.

Englannin taitoni ei ikinä ollut kovinkaan vahva ja minulta vaati paljon rohkeutta nimenomaan puhua kieltä. Muistan Singaporessa miettineeni valmiiksi ”vuorosanat” jopa esimerkiksi ruoan tilaamiseen. Mikä nyt tuntuu hullulta ajatella. Kielitaitoni kehittyi hyvin nopeasti maassa ollessa, kun olin pelkästään englannin kielen ympäröimä. Muut ihmiset myös ottivat asian hyvin huomioon ja puhuivat hitaammin, toistivat asioita ja selittivät asioita eri tavoilla. Tärkeintä onkin omasta mielestäni se, että uskaltaa rohkeasti puhua ja antaa itsensä tehdä virheitä. Täydellisyyden pyrkiminen johtaa herkästi siihen, että ei uskalla avata suutaan ollenkaan. Muut ihmiset ymmärtävät hyvin sen, mitä haluat sanoa, oli kielioppivirheitä tai ei ja kielitaito kehittyy nopeimmin juuri itse puhumalla.

Asuin Australiassa Bendigossa Victorian osavaltiossa. Kaupunki oli sisämaassa ja lähin ranta oli noin kahden tunnin ajomatkan päässä. Tämä tuli itselle yllätyksenä, sillä Australiaa ajatellessa näin vahvasti sellaisen rantakulttuurin. Saavuin sinne talvella ja lämpötilan ollessa noin viisi astetta. Kodeissa ei ole yleensä ollenkaan lämmitysjärjestelmää, sillä lämpötila on niin kuuma kesäisin. En ottanut niin tosissaan, kun sanottiin, että yöllä voi tulla tosi kylmä. Suosittelen kaikkia Australiaan meneviä ottamaan mukaan jotkin tosi lämpimät pyjamat, sillä minullakin oli kaksi paksua peittoa, pyjamat ja olin silti ihan jäässä.

Minulle ei oikeastaan missään vaiheessa iskenyt kulttuurishokkia. Australia on kuitenkin rikas länsimaa siinä, missä Suomikin. Suurin ero oli varmaankin se, että ihmiset olivat paljon avoimempia ja puheliaampiakin. Tämä helpotti paljon sopeutumistani maahan.

Minulla kävi todella hyvä tuuri kaikkien neljän perheeni suhteen. He olivat kaikki todella vastaanottavia ja tulimme hyvin juttuun. Olen kuullut puhuttuvan, että yleensä kiintyy ensimmäiseen perheeseen vahvimmin ja omalta kohdalta kävi juuri niin. Ensimmäisessä perheessä minulla oli veli, joka oli vähän vanhempi kuin minä, mutta lopuissa perheissäni minulla oli sisaruksia itseasiassa itse asiassa samalla luokka-asteella. Toiseen perheeseen kuului Liam, joka oli samanikäinen ja Erin, joka oli kaksi vuotta minua nuorempi. He asuivat maalla ja heillä oli paljon erilaisia eläimiä. Pääsin siis kokemaan vähän maatilaelämää. Heillä oli muun muassa lampaita, kanoja ja koiria. Kolmas perheeni asui kaupungin keskellä. Bendigo on siis noin Turun kokoinen kaupunki. Kolmanteen perheeseeni kuului veli, joka oli muuttanut jo pois kotoa enkä nähnyt häntä paljon ja sisko, joka oli ystäväni samalta luokka-asteelta. Klubini ei ollut löytänyt kaikkia perheitä etukäteen, joten pääsin vaikuttamaan perheisiin. Viimeisen perheen kohdalla oli vähän turhan kovat odotukset, sillä pääsin samaan perheeseen tytön kanssa, jonka voin edelleen luokitella parhaaksi ystäväkseni. Hän oli muuttanut vähän ennen opiskelemaan Melbourneen, ja todellisuudessa näimme toisiamme paljon vähemmän kuin olin kuvitellut. Oli myös hyvin erilaista viettää aikaa ystävinä kuin siskoina.  Kyseiseen perheeseen kuului myös host-veli, joka oli minua vuoden vanhempi. Hän asui kotona ja vietimme suurimman osan ajasta keskenämme. Minulla kävi tuuri sen suhteen, että jokaisessa perheessä oli aina sisaruksia, joiden kanssa viettää aikaa eikä missään vaiheessa ollut ainakaan tekemisen puute.

Minulla oli vuoden aikana neljä eri perhettä, joissa olin noin kolme kuukautta jokaisessa. Perheillä ei ollut mitään kovin erikoisia tapoja, joihin en olisi tottunut. Uutta suomalaiselle oli varmaankin se, että iltapalaa ei syöty ollenkaan vaan illallinen syötiin noin 18–20 aikaan yhdessä. Olin myös tottunut liikkumaan Suomessa vapaammin paikasta toiseen ja Australiassa he halusivat yleensä viedä minut ovelta ovelle.

Rotaryklubini oli erittäin aktiivinen. Minulla oli joka viikko kokous ja kerroin siellä aina, mitä olen tehnyt kyseisenä viikkona ja söimme yhdessä. Olin myös mukana erilaisissa hyväntekeväisyys- ja varainkeräystapahtumissa. Olin myymässä jouluhattuja ”christmas carols”- tapahtumassa ja myymässä kahvia juoksutapahtumassa. Järjestön Ihmisistä muodostui tukiverkosto ja he auttoivat minua paljon sopeutumisessa. Sain rotareilta viikkorahaa 150 dollaria kuukaudessa. Tämä on siis euroissa noin 95. Itse olin säästänyt rahaa noin 750 euroa puolelle vuodelle ja koin sen riittävän paremmin kuin hyvin. Isäntäperhe maksoi asumisen ja elämisen, mutta omaa rahaa meni extra kustannuksiin kuten konserttilippuihin, syömiseen ravintoloissa, parturiin, vaatteisiin, ja harrastuksiin. Australiassa on hintataso huomattavasti alhaisempi kuin Suomessa, mitä en itse ainakaan osannut odottaa.

Meitä oli piirissäni seitsemän vaihto-oppilasta. Meillä oli alkuun tutustumisleiri yhdessä ja saimme myös perehdytyksen rotarysäännöistä. Toinen leiri oli myös niiden Australiasta maailmalle lähtevien vaihtareiden kanssa ja annoimme heille eri vinkkejä. Olisin itse toivonut enemmän tapaamisia muiden vaihtareiden kanssa, mutta paljon oli laskettu sen varaan, että nähdään kaikki safarilla.  Tarkoituksena oli siis lähteä kiertämään ympäri Australiaa bussilla isommalla vaihtariporukalla, mutta se harmillisesti peruuntui koronan takia.

Koulut Australiassa olivat myös aktiivisempia järjestämään eri tapahtumia ja yhteisöllisempiä kuin täällä Suomessa. Oppilaat ottivat hyvin reilusti mukaan porukkaan, kun vain kysyin, pääsenkö esim. syömään heidän kanssaan. Suosittelen kysymään rohkeasti vain eri ihmisiltä, mitä suunnitelmia heillä on esimerkiksi koulun jälkeen tai viikonloppuun. Heillä ei välttämättä itse tule mieleen kysyä, vaikka tykkäävät seurastasi. Koulussa käytettiin koulupukua ja kouluun tuli pakata omat eväät mukaan. Tämä sai arvostamaan suomalaista kouluruokaa. Koulu järjesti erilaisia koulun ulkopuolisia tapahtumia kuten uintikarnevaali (erilaisia vesipelejä ja uintikilpailuja), formal (iltatapahtuma, mihin valittiin pari, pukeuduttiin, syötiin yhdessä ja tanssittiin) ja vce conference (Vierailtiin eri yliopistoissa ja yövyttiin yliopiston tiloissa). Yleensä vaihto-oppilaat Australiassa opiskelevat vuoden nuorempien kanssa, mutta opiskelin poikkeuksellisesti oma ikäisten kanssa. Opiskelu oli paljon vaativampaa ylemmällä luokka-asteella ja itse ainakin tuskailin pysyä mukana siinä. Koulussa sain valita vuodelle neljästä-viiteen eri ainetta. Opiskelin muun muassa psykologiaa, maantietoa, historiaa, englantia ja matikkaa.

Arki meni pääosin koulussa. Koulun jälkeen tosin kävin ystävien kanssa usein kahvilla suoraan koulusta tai syömässä kaupungilla. Muita aktiviteetteja ystävien kanssa oli muun muassa leffassa käyminen, keilaus, gatho (Aussi- slangia eli suomeksi get together. Se siis meinasi vaan, että nähtiin porukalla), shoppailua, oltiin paljon altaalla kesällä ja mentiin esimerkiksi päiväksi Melbourneen tai hengattiin ihan vaan jonkun luona. Perheiden kanssa pelailtiin eri pelejä yhdessä, pidettiin leffailtoja, käytiin kävelyllä tai juoksulenkeillä ja ensimmäisen perheen kanssa pelasin paljon biljardia. Lisäksi perheet esittelivät minulle eri paikkoja niin kotikaupungissa kuin muualla Australiassa. Itse kävin paljon salilla omatoimisesti eri ryhmäliikuntatunneilla ja harrastin tanssia. Pääsin loppujen lopuksi kokeilemaan sitä surffausta, mitä olin odottanut Sydneyssä, vaikka Bendigossa ei ollutkaan mahdollisuutta siihen. Samaan aikaan, kun olin Bendigossa siellä kuvattiin myös korealainen elokuva Road to Boston. Pääsin itseasiassa elokuvaan taustanäyttelijäksi, mikä oli erittäin ainutkertainen kokemus. Nyt odottelen elokuvan julkaisua, jos vilahtaisin jossain kohtauksessa.

En kokenut mitään suurempia ongelmia vuoden aikana, mistä voin kiittää rotaryklubini, perheiden ja ystävien tukea. Alkuvaiheessa tosin koin, että en pystynyt olemaan täysin oma itseni. Minulla meni jonkin aikaa avautua ja olin paljon epävarmempi. Tämä kuitenkin meni ohi huomaamatta ja vuosi vain kasvatti rohkeammaksi. Opin näkemään oman kotimaan uudelta kantilta ja arvostamaan ihan eri tavalla muun muassa suomalaista luontoa ja koulujärjestelmää.