Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kertoi rotareille tasa-arvokehityksestä 100 vuotta täyttävässä Suomessa. Kesäkuun 1. päivänä Espoo Meri rotaryklubin kokouksessa vieraillut Essayah totesi, että Suomi on kehittynyt merkittävästi tasa-arvoasioiden edistämisessä, mutta työ on vielä kesken esimerkiksi perheasioissa, koulutuksessa ja työmarkkinoilla. Essayah toivoi, että Suomen juhlavuonna naisten ja tasa-arvon kannalta keskeiset asiat olisivat edelleen esillä.

Essayah kertoi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden merkityksestä itsenäisyyden alkuaikoina. Naisten ja lasten asiat olivat ensimmäisten naiskansanedustajien mielenkiinnon kohteena. Naisedustajien aloitteita olivat esimerkiksi avioitumisiän korotus ja katurauhan turvaaminen.

Tänään ei ole erityisiä alueita, missä naiset eivät olisi edustettuna, Essayah totesi. Eduskunnassa on 83 naiskansanedustajaa, Suomella on ollut naispresidentti ja naispääministeri. Työmarkkinat ovat kuitenkin eriytyneet naisten ja miesten ammatteihin ja naiset kohtaavat lasikattoja useissa tehtävissä. Naiset ovat keskittyneet sosiaali- ja terveysalaan ja miehet talouteen ja tekniikkaan.

Share This