Suomen itsenäisyyttä tavoitelleet jääkärit palasivat 100 vuotta sitten Suomeen sotilaskoulutuksesta Saksasta. Töölön rotaryklubin jäsen Jukka Knuuti kertoi Espoo Meri rotareille jääkärien historiasta ja roolista Suomen puolustusvoimien kehittämisessä seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä. Hänen esitelmänsä täydensi muita klubimme Suomi 100 teemavuoden esityksiä. Knuuti on tehnyt pitkän päivätyön puolustushallinnossa ja toimii nykyisin Jääkäripataljoona 27.n perinneyhdistyksen jäsenlehden PAROLEn päätoimittajana.

Knuuti kertoi, miten Suomesta lähti ensimmäisen maailmansodan aikana lähes 1900 miestä Saksaan sotilaalliseen koulutukseen. Lähtijöiden tausta oli hyvin vaihteleva, mutta nuorten miesten tavoitteena oli Suomen irrottaminen Venäjästä ja Suomen itsenäisyys.

Suomalaisesta muodostettiin Saksassa Kuninkaallinen Preussin jääkäripataljoona 27, joka koulutusvaiheen jälkeen toimi Saksan armeijan osana itärintamalla. Jääkärit palasivat Suomeen laivalla 25. helmikuuta 1918 ja vaikuttivat merkittävällä tavalla sisällissodan päättymiseen.

Jääkäreillä on ollut merkittävä rooli itsenäisen Suomen puolustusvoimien rakentamisessa ja itsenäisyyden turvaamisessa talvi-, jatko- ja Lapin sodissa. Sotilaallisten ansioiden vuoksi 49 jääkäriä saavutti kenraalin arvon. Jääkärien elämäntyö päättyi vuonna 1959 viimeisen palveluksessa olleen jääkärin, jalkaväenkenraalin Kaarlo Heiskasen siirtyessä reserviin puolustusvoimien komentajan tehtävästä.

Share This