Maailma on uusien haasteiden edessä, tai ehkä ei niin uusien, mutta nyt ilmaston ja ympäristön muutokset on laajemmin tiedostettu ja samalla tunnustettu se tosiasia, että muutoksilla on radikaaleja vaikutuksia meidän kaikkien tulevaisuuteen, terveyteen ja talouteen. Ihan pian.

Rotaryn periaatteisiin kuuluu yhteisöjen ja yhteiskunnan positiivinen kehittäminen. Jokainen voi omalla kohdallaan pyrkiä toimimaan vastuullisesti tehdessään omia ja organisaationsa päivittäisiä valintoja. Rotaryssa olemme yhdessä enemmän kuin yksin. Paikallisesti eri alojen näköalapaikoilla vaikuttavat ammattilaiset toteuttavat rotaryklubeissa yhteiskunnallista kehittämistä käytännön tasolla erilaisin palveluprojektein yhteistyössä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.

Lisäksi Rotary tarjoaa laajan osaajien muodostaman palveluverkoston valtakunnallisesti ja kansainvälisesti, mikä mahdollistaa laajempien hankkeiden toteuttamisen yhdessä, vaikka maailmanlaajuisesti.

Globaalien haasteiden rinnalla olemme myös oman hyvinvointiyhteiskuntamme murroksen äärellä. Väestön ikääntyessä ja palvelutarpeen kasvaessa kolmannen sektorin vapaaehtoistyön merkitys kasvaa. Rotary on mukana.