Rotareiden korona-apu tukee paikallistalouksia

Yksi Rotaryn kärkiteemoista on kehittää yhteiskuntaa ja mahdollistaa taloudellinen elinvoima sekä paikallisesti että kautta maailman. Tämä on ollut Rotaryn keskeisiä tavoitteita jo 110 vuoden ajan.

Maailmanlaajuinen COVID-19-epidemia on vajaassa vuodessa horjuttanut – ja horjuttaa edelleen –lähes kaikkien maiden taloutta vakavalla ja ennalta arvaamattomalla tavalla. Taloudelliset menetykset koskettavat kokonaisia yhteiskuntia, organisaatioita ja yrittäjiä työntekijöineen. Myös monet maailmanlaajuisen rotariperheemme jäsenet joutuvat kokemaan kovia aikoja. Tulevaisuus on osittain sumun peitossa. Toivoa ja menestystä on näkyvissä siellä, missä riittää kysyntää tai missä onnistutaan löytämään uudenlaista liiketoimintaa tyrehtyneen tilalle.

Rotarit ympäri maailman osallistuvat nyt monin tavoin paikallistalouksien auttamiseen. Varainkeräysvaroja käytetään tarpeellisten sairaalatarvikkeiden, elintarvikkeiden ja välttämättömien palvelujen hankintaan. Rotarit ovat myös opetelleet ja lähteneet järjestämään erilaisia digitaalisia palveluja. Tällainen apu jos mikä on tarpeellista. Se voi myös pelastaa paikallisia elinkeinoja. Parhaassa tapauksessa se auttaa kehittämään uudenlaista liiketoimintaa.

Me rotarit voimme tässäkin tilanteessa toimia arvojemme mukaisesti, yhdessä, ja avata uusia mahdollisuuksia sekä lähellemme että kauas.